ARKEOLOGISIA LÖYDÖKSIÄ LUOVUUDESTA OSA 4

30.8.2016

"Be greeted psychoneurotics"

- Kazimierz Dabrowski (1902-1980)

Erityisherkkyys

Elaine Aron kirjoitti kirjan The Highly Sensitive Person vuonna 1996 ja loi sen myötä käsitteen erityisherkkyys. Erityisherkkyys on ominaisuus, joka on noin joka viidennellä meistä eli 15-20% ihmisistä reagoi normaalia voimakkaammin sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin.

Erityisherkkyys on herättänyt positiivista mielenkiintoa siksi, että erityisherkkyydestä kärsivät ihmiset saavat nyt synninpäästön, koska kyseessä on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, ei sairaus eikä luonteen heikkous. Erityisherkkyys voi tulla osaksi identiteettiä ja tieto siitä, että on muitakin, tuo lohtua ja turvaa. Tietoisuuden leviäminen tästä ominaisuudesta voi lisätä myötätuntoa erityisherkkää kohtaan. Hän voi myös osoittaa myötätuntoa itseään kohtaan ja siten välttää ahdistuneisuutta.

Jos erityisherkkyys on synnynäinen ominaisuus, niin voisi kuvitella, että kun ihmiskunnassa herkkyys jakautuu normaalijakauman mukaan niin silloin saman verran pitäisi olla erityisepäherkkiä ihmisiä. Heistä ei kuitenkaan kuule puhuttavan. Kukaan ei ole vielä noussut puolustamaan heidän kohtaloaan.

Erityisherkkyydestä on lyhyesti mainittu Wikipediassa ja tarkkaavainen lukija on saattanut huomata linkin positiivinen disintegraatio. Tuon teorian persoonallisuuden kehityksestä on luonut puolalainen psykiatri ja psykologi Kazimierz Dabrowski ja siinä yhtenä tärkeänä komponenttina on yliherkkyys (overexitability, OE), joka suurin piirtein vastaa Elaine Aronin erityisherkkyyttä. Aron tosin loi käsitteen joitakin vuosikymmeniä Dabrowskin jälkeen.

Dabrowskin teoria on kohtuullisen monimutkainen ja laaja. Sitä ei juuri tunneta, vaikka omat kannattajansa sillä vielä on. Luovuus on keskeisellä sijalla teoriassa, joten teoriaa on syytä hieman tutkia. Lähteenä on ollut pääasiassa kirja Dabrowski's Theory of Positive Disintegration (Koonnut Sal Mendaglio, 2008), josta lainaukset kirjoituksessa.

Universaalit arvot

Koska Dabrowskin teoria koskee personnallisuuden kehitystä ja henkistä kasvua, on hyvä ensin tietää mihin se kasvu johtaa, miten hän sen määritteli. Kysymys on siis arvoista.

Filosofiassa keskustellaan siitä ovatko arvot objetktiivisia vai relatiivisia eli voidaanko joitakin arvoja pitää universaaleina vai ovatko kaikki arvot aina suhteellisia, yksilöön itseensä sidottuja. Jos yksilö voi itse määrittää omat arvonsa tilanteen mukaan itselleen sopiviksi, kasvua ei välttämättä tapahdu. Kasvu voi tapahtua vain siinä jännitteessä, joka syntyy nykyisen tilanteen ja toivotun ideaalin välillä.

Arvot voidaan kokea myös mielen prosesseina (Dabrowski: dynamismit) eli miten ne ohjaavat yksilön toimintaa. Arvot eivat silloin tarkoita aina absoluuttisesti hyvää tai huonoa. Esimerkkinä voisi olla optimistinen lennonjohtaja, jonka varaan ei ehkä kannata lomalennon paluuta jättää. Pessimistinen lottoaja taas kasaa turhaan murheita harteilleen.

Jotkut arvot ovat kuitenkin yleisesti hyväksytty universaaleiksi, yhteisiksi ja hyvää tarkoittaviksi koko ihmiskunnalle.

"Universial human values are positive characteristics that have been recognized by society over time. These include personal and social responsibility and a sense of justice, courage, honesty, religiosity, and discipline." (s. 22)

Dabrowskin teorian kasvun tavoitteiden ydinarvot voidaan kuvata akseleina:

autonomisuus - mukautuvuus
autenttisuus - (omaksuttu) identiteetti
altruismi - itsekkyys

Pääsääntöisesti ihmiskunnassa edellisiä pidetään tavoiteltavina, korkeampina. Kasvu tapahtuu matalammasta korkeampaan.

Henkilökohtaiset arvot

Ihminen kokee sekä ulkoisen että sisäisen maailman kuitenkin aina yksilöllisesti. Tilannekohtaiset merkityssuhteet kehittyvät näistä kokemuksista. Kun havaintoon liittyy joku tunne se saa merkityksen, tunnearvon. Sisäinen maailma (Dabrowski: inner psychic milieu) rakentuu näistä merkityssuhteista ja symbolisesta tiedosta, joita mielen prosessit käyttävät toiminnan ohjaamiseen.

"Individual values include the acquisition of personally meaningful interests and capabilities that are deemed essential by the individual, enduring bonds of love and friendship, and spirituality that pervades one's daily life." (s. 22)

"Values, for Dabrowski, were equated with emotional experiencing." (s. 22)

Henkilökohtaiset arvot saattavat olla myös omaksuttu yhteisöltä, johon yksilö kuuluu. Yhteisön arvot eivät aina vastaa universaaleja arvoja milloin mistäkin syystä ja silloin arvojen dynamiikka käytännön toiminnan ohjaamisessa voi toimia näin:

"...individuals regulate their behaviors by comforming to their personal values, which often conflict with commonly accepted social norms. This form of maladjustment is positive, because individuals reject being driven by basic drives and social norms that contradict universal positive values." (s. 23)

Sopeutumattomuus voi siis johtaa positiiviseen kehitykseen kriittisen ajattelun kautta.

Tai sitten:

"[This] maladjustment is negative, because the reason for rejecting societal values is the gratification of primitive drives and egocentric needs." (s. 23)

Kasvu tarkoittaa siis sitä, että yksilön moraalikäsitys itsenäistyy (autonomia). Kuitenkin niin, että moraalikäsitys ei ole ristiriidassa universaalien arvojen kanssa. Ihminen vapautuu biologisten viettien ja sosiaalisten paineiden alta (autenttisuus) ja suuntautuu itsekkäiden pyrkimysten sijasta altruistiseen elämään ja luovaan dialogiin muiden kanssa.

Kasvun tekijät

Dabrowskin mukaan useimmat ihmiset toteuttavat ensisijaisesti itsekeskeisiä (biologisia) tarpeitaan (first factor) ja/tai myös mukautumalla sosiaalisen ympäristön normeihin (second factor). Jotkut näyttävät kehittävän yksilöllisen, kriittisesti tuotetun arvorakenteen, jonka mukaan toimivat. Mitä paremmin sisäinen arvorakennelma on synkassa universaalien arvojen kanssa, sitä korkeammin kehittynyt on sisäinen maailma.

Kehitykseen vaikuttavat myös synnynnäiset tekijät (kehityspotentiaali): yliherkkyys, lahjakkuus ja erityinen kasvutekijä (third factor), jolla Dabrowski tarkoittaa tietoista valintaa itsensä kehittämiseen ja pyrkimystä itseohjautuvuuteen. Kolmas kasvutekijä aktivoituu vasta kehityksen korkeammilla tasoilla. Kaikilla on potentiaalina nämä tekijät, mutta eri vahvuisina.

Yliherkkyys (overexitability)

Dabrowski tunnisti viisi yliherkkyyden lajia: psykomotorinen, aistillinen, mielikuvituksellinen, älyllinen, tunteellinen. Varsinkin kolmen jälkimmäisen voimakas kokeminen voi altistaa mielen eriasteiseen järkähtelyyn ikävissä sosiaalisissa tilanteissa, jolloin henkilö kokee ahdistusta, suruakin. Negatiiviset tunnetilat voivat johtaa positiiviseen kehitykseen silloin kun vanhat mielen primitiivisemmät turvallisuusrakenteet hajoavat (disintegraatio) ja yksilö löytää uusia keinoja mielen tasapainon saavuttamiseen. Dabrowskin mukaan ahdistus on välttämätön edellytys henkiselle kasvulle.

Tässä positiivisen disintegraation teoria poikkeaa huomattavasti sekä perinteisen että positiivisen psykologian opeista. Edellisessä ahdistusta pidetään oireena, joka pitää hoitaa pois. Jälkimmäisessä vähätellään tai mitätöidään oireet ja pyritään keskittymään niiden sijaan vahvuuksiin ja muihin positiivisiin ominaisuuksiin, joita halutaan vahvistaa. Dabrowski sen sijaan toivottaa ahdistuksen tervetulleeksi.

Ahdistuksen kokemisen kasvun mahdollistajana ymmärtää oikeastaan helposti. Huonouden tunteen kokemisellekin kun voi olla jokin hyvä syy. Jos työpaikalla tuli möläytettyä jollekin rumasti ja hävettää ja ahdistaa, niin sitä on syytäkin pohtia ja miettiä miksi näin kävi ja miten sitä ei enää tapahtuisi. Erityisepäherkällä tilanne on huonompi varsinkin, jos kohde oli pomo. Potkut voivat tulla yllätyksenä.

Mielenterveys

Dabrowskin määritelmä mielenterveydestä poikkeaakin siten perinteisestä näkemyksestä, koska kaikki psyykkiset oireet eivät aina kerro sairaudesta, vaan jotkut päinvastoin terveydestä. Mieli on terve silloin kun se pyrkii kasvuun.

Dabrowski kuvaa näin kirjassa olevassa lainauksessa:

"...sadness and depression create more of the deepest values than self-satisfaction and psychological contentedness. There can not be great creativity without tragedy; there would not be any moral reforms and deeper forms of empathy without experiencing sadness, depression, inner conflicts, misunderstandings, and at times even agony." (s. 149)

Ja kirjoittajan (Elisabeth Mika) tiivistettynä:

"Thus according to Dabrowski, mental health definitions that emphasize overall well-being promote a constant and negative adjustment to lower levels of reality and do not acknowledge the reality of higher feelings and values, which is allways associated with anxieties and worries, depressions and suffering. Instead, they stress mental and physical balance, hedonism, and conformation, and they fail to include developmental and hierarchical aspects of mental health." (s. 149)

Luovuus

Kasvuprosessi itsessään on osoitus luovuudesta: uusien ja parempien keinojen löytäminen mielen tasapainon ylläpitämiseen. Kun hulluus usein liitetään luovuuteen positiivisessa mielessä, sillä saatetaankin tarkoittaa tuota edellä mainittua dabrowskilaista tulkintaa.

Erityisen merkityksen luovuuden ymmärtämiselle Dabrowski antaa käsitteellä luovuusvietti (creative instinct). Se on siis perujaan biologinen kuten muutkin vietit (instict käännetään myös vaistoksi). Dabrowski oli kiinnostunut ranskalaisen filosofi Henri Bergsonin ajatuksista ja luovuusvietti onkin sukua Bergsonin elan vital-käsitteelle: elinvoima, vitaliteetti. Myös C.G. Jungin viidestä perusvietistä yksi on luovuus. Tiedossa ei ole onko näillä ollut joku yhteys.

Luovuutta tutkitaan usein kolmen eri tekijän avulla: subjekti - prosessi - tulos. Suurin kiinnostus taitaa valitettavasti olla useimmiten tuolla viimeisellä. Oleellisempaa on nimittäin, mikä laukaisee luovuusprosessin. Dabrowskin teorian mukaan se tapahtuu kun ahdistus aktivoi luovuusvietin. Molempia siis tarvitaan. Tulos on uusi subjekti. Ihminen luo siis itsensä uudestaan ja uudestaan.

Bergson:

"For a conscious being,
to exist is to change,
to change is to mature,
to mature is to go on creating oneself endlessly."

Luovuusvietti biologisena olemuksena voi tuntua oudolta ja epätieteelliseltä. Mutta, ehkä näin ei tarvitse ollakaan. Molekyylibiologian ja aivotutkimuksen edistyessä tutkijat ovat osanneet kaivaa esiin yhden erityisesti kiinnostavan proteiinin. BDNF on aivoperäinen hermokasvutekijä ja sillä on huomattu olevan merkitys aivojen hermosolujen uusiutumiseen ja uusien yhteyksien eli synapsien muodostumiseen. Houkuttelevaa yhdistää tämä molekyyli luovuuteen siis. BDNF:n määrän on todettu lisääntyvän muun muassa liikunnan vaikutuksesta, mutta lenkkipoluilla juoksemisella tai kuntosalilla hikoilemalla yksin tuskin luovuutta lisätään. On nimittäin todettu myös, että stressihormooni kortisoli aktivoi aivojen hippokampuksen toimintaa ja se myös lisää oppimista. No, jääköön hypoteesi BDNF:stä elämän eliksiirinä vielä odottamaan vahvistusta, mutta ajatuksia se voi herättää. Muuten, alkoholilla kohtuullisesti nautittuna on myös todettu olevan BDNF:ää lisäävä vaikutus.

Kehitystasot

Vaikeimmin sulateltavia taitavat olla Dabrowskin teoriassa kehityksen tasot (level). Monissa muissa kehitysteoriassa puhutaan asteista (stage), jotka seuraavat toisiaan. Dabrowskin tasot sen sijaan eivät edellytä siellä pysymistä ja sen lisäksi ihmisen kehitys voi tapahtua eri alueilla eri tahtiin.

Tässä seraavana tiivistettynä Dabrowskin tasot. Nimet on otettu kirjassa esiintyvistä kuvauksista, koska ne sopivat tähän kirjoitukseen paremmin. Teoriassa käytetään eri nimiä. Käsite psyykkinen integraatio korvataan tässä vapaasti identiteetillä.

1. Itsekeskeisyys (itseriittoisuus): Alimmalla tasolla ihmiset ovat pääasiassa itsekkäiden pyrkimysten vaikutuksessa. He ovat turvallisuushakuisia ja siten hankittu identiteetti on tasapainoa ylläpitävä mielen rakenne. Aito, kasvua tukeva luovuus on kadoksissa. Yksilöt ovat hyvin tai kohtuullisen hyvin menestyneitä yhteiskunnassa vallitsevien mittapuiden mukaan. Dabrowskin mielenterveysmääritelmän mukaan kuitenkin ei-terveitä, vaikka sisäisiä ristiriitoja ei juuri esiinny. Ulkoisia esiintyy, mutta lyhytaikaisesti, koska ne osataan hoitaa pois erilaisin keinoin, joita kulttuuri on luonut.

Taso jaetaan kirjassa kahteen alaryhmään, tosin selvää rajaa tuskin edes halutaan vetää näiden välille, vaan kysymyksessä lienee jatkumo, jonka ääripäitä kuvataan. Ensimmäisessä ryhmässä on sosiaalisen hyväksynnän varassa olevia yhteisön arvoihin mukautuvia riippuvuuksiin taipuvaisia ihmisiä. Identiteetti voi olla hauras ja muuttua tilanteen mukaan.

Mitä vahvempi identiteetti on sitä enemmän primitiiviset, egoistiset tarpeet ohjaavat ihmistä ja se johtaa muiden hyväksikäyttöön ja valtapyrkimyksiin. Tätä alaryhmää kutsutaan sosiopaateiksi, vaikka diagnoosia heille ei välttämättä tehdä, koska eivät hakeudu hoitoon vaivansa takia.

2. Ambivalenssi (ristiriitaisuus): Kriisien seurauksena identiteetti alkaa murentua pätkittäin. Turvattomuudesta johtuvaa kärsimystä voidaan kyllä helpottaa tukeutumalla muihin tai muilla epäsuotuisilla keinoilla. Aito, kasvua tukeva luovuus on kadoksissa. Henkilö ei voi viipyä tällä tasolla kauan, koska ahdistus käy sietämättömäksi. Siten käyettävissä on kolme suuntaa: taantuma (takaisin tasolle 1), psykopatologia (taso -1) tai kasvu alkaa (taso 3).

--

3. Yksilöllisyys (spontaani kasvu): Identiteetistä vapautuminen alkaa pätkittäin. Ihminen alkaa löytämään uusia yksilöllisiä keinoja tasapainon ylläpitämiseen. Itsetutkiskelu alkaa. Luovuusvietti aktivoituu.

4. Universaalisuus (itseohjattu kasvu): Autonomisuus ja luovuus lisääntyvät. Ne korvaavat identiteetin. Moraalikäsitys alkaa olla synkassa universaalien arvojen kanssa. Yksilö alkaa suuntautumaan enemmän toisiin.

--

5. Transendenssi (sisäinen rauha): Autonomisuus, autenttisuus ja altruismi täydessä loistossaan.

Populaatiojakauma

On joitakin arvioita miten suuria joukkoja ihmisistä on milläkin tasolla. Mutta koska jo määritelmän mukaan malli on dynaaminen ja moniosainen (multi-sided), niin näitä osuuksia on mahdoton luvata täsmällisesti.

Tasot 1 (ja 2, jolla vain käväistään): reilu enemmistö, 60% on esitetty. Voisi siis sanoa, että populaatiossa on aika normaalia olla itsekkäiden pyrkimysten vaikutusten alla, ei kovinkaan luovana ja epätietoisena omasta kasvupotentiaalista.

"These persons are so integrated that they are in a semi-concious state, responding to life with little or no reflection." (s. 20)

Erich Fromm on sanonut, että suurin osa ihmisistä kulkee puoliunessa. Martin Heidegger käytti käsitettä das Man (tavis) kuvaamaan ihmistä, joka ei ole vielä löytänyt omaa aitoa olemustaan dasein. Jonkilainen konsensus siis ajattelijoiden välillä tässä on.

Tasot 3 ja 4: oletettavasti noin 30%. Nämä ovat oman elämän taiteilijoita ja kriittiseen, itsenäiseen ajatteluun pystyviä ihmisiä eri kehitysvaiheissa.

Taso 5: Hyvin, hyvin harvat. Joukko tunnettuja yksilöitä kuten Äiti Teresa, Gandhi, Dag Hammarshjöld, Martin Luther King, Peace Pilgrim, Nelson Mandela. Heidän kaltaisia ihmisiä on kuvattu eri lähteissä.

Taso -1 (tämän kirjoittajan oma määritelmä, koska teoriassa on tämä puute): Varmaankin noin 10%, patologisesti eriasteiset mielenterveyshäiriöiset. Erilaisien diagnoosien saaneita on yleensä 1-2% väestöstä ja kun diagnooseja on varmaan ainakin kymmenkunta niin siitä voi tehdä tämän päätelmän tarkemman tiedon puuttuessa.

Näkökulma 1

Dabrowskin teoria voi tuntua lohduttomalta niiden osalle, joilla on vähän teorian kuvaamaa kehityspotentiaalia eli ovat tasolla 1. Toisaalta kasvulla ei heille ole todennäköisesti liiemmin merkitystä, koska eivät sitä edes pohdiskele.

Mutta yhteiskunnallisesti katsoen tällä ryhmällä on merkitystä. Lukuisa osa heistä mukautuu yhteisössä ja yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin ja normeihin. Mitä korkeampaa universaalien arvojen tasoa ne vastaavat sitä terveempi on yhteiskunta ja päinvastoin. Tiedetään, että Natsisaksan mahdollistivat tavalliset ihmiset. Sama kehitys on muissakin autoritaarisissa valtiossa kun kriittinen ajattelu pyritään tukahduttamaan (Venäjä).

Se toinen osa (sosiopaatit) tasolla 1 olevasta ryhmästä on kehittymättömien tarpeidensa ohjaamia ja he pyrkivät käyttämään muita omien etujen ajamiseksi. Näillä ihmisillä on usein melko korkea asema yhteiskunnassa, koska ovat siihen pyrkineetkin. Asema helpottaa arvojen ohjaamista yhteisössä ja kehä on valmis.

Näkökulma 2

Tämän päivän hyvinvointikulttuurissa (moottorina positiivisen psykologian vallankumous) näyttäisi olevan tavoitteena luoda mielikuva kukoistavasta ja tuotteliaasta työssäkäyvästä ihmisestä, joka on jo Dabrowskin teorian tasoilla 3 tai 4 kuvauksista päätellen. Hänen vahvuuksiaan sitten tuetaan ja ohjataan työnjohdon toimesta. Sitä ei kuitenkaan kerrota, miten sille kehitystasolle on yhtäkkiä päästy, vaan mitätöidään lapsuuden kokemusten merkitys ja ympäristön vaikutus aivan kuin olettaen, että tällaisia ihmisiä kaikki todella ovat.

Nuoret tutkijagurut amerikantuliaisina tuottavat käsiteryöppyjä: joukkokukoistaminen, flow, innostus, sisäinen motivaatio (autonomisuus + kyvykkyys + yhteisöllisyys), joita myydään taloudellista valtaa ylläpitävien poliitikkojen sanavarastoon. Ihmisen elämä redusoidaan muutamilla harkiten valituilla käsitteillä kapeaan "hyvinvointi"-muottiin ja inhimillisen kokemuksen koko kirjon arvo näin mitätöidään.

Kuvitellaanpa, että miespuolisen työntekijän autonomiaa tuetaan suotuisasti ja työntekijä pääsee toteuttamaan itseään työssään luovasti ja innostuneesti. Hyvä. Entäpä, jos kotona odottaakin tohvelisankarin rooli? Toteutuuko henkilön autonomia kokonaisvaltaisesti? Epäilemättä hän lähtee innokkaana joka aamu töihin.

Entäpä, jos työntekijä onkin sinkku ja kokee itsetoteutuksen mielekkäänä pukeutumalla naisten vaatteisiin vapaa-ajallaan. Melkoisen edistyksellisen työpaikan hän tarvitsee, jotta voisi toteuttaa autonomiaansa koko persoonallaan.

Entä kaupan kassa, jonka suurin intohimo ja innostuksen lähde on laskuvarjohyppääminen? Miten hänen vahvuuksiaan, intohimojaan ja kyvykkyyttään tuetaan työpaikalla tuottavuuden parantamiseksi?

Yhteisöllisyys voi myös merkitä sosiaalista riippuvuutta toisista, jos oma kasvu on vielä kesken. Se voi myös olla syy päästä toteuttamaan omia narsistisia tarpeita manipuloimalla ja hyväksikäyttämällä muita. Aito halu tukea ja auttaa muita on vasta inhimillisen kasvun suuri saavutus. Kun koko ajan ollaan siirtymässä pätkätöihin, niin työyhteisöjen merkitys muutenkin vähenee. Entäpä yksinpuurtajat: yrittäjät, ammatinharjoittajat, taiteilijat? Mistä heidän sisäinen motivaationsa ja innostuksensa kumpuaa, jos niiden yksi perustekijä on yhteisöllisyys?

Jos haasteet eivät vastaa työntekijän osaamistasoa ja estävät flow-kokemukset, eikö juuri turhautuminen ja ahdistus voisi olla niitä motivaation lähteitä, joita työntekijä voisi hyödyntää omaa luovuuttaan toteuttamalla ja pyrkiä siten itse vaikuttamaan oman työn kuvan muuttamiseen? Tämä kuitenkin edellyttää, että työntekijä on jo saavuttanut riittävän kasvun tason ihmisenä, jotta kykenee käyttämään luovuuttaan.

Miten sille tasolle loikataan, jos ihmiseltä pyritään mitätöimään ja tukahduttamaan juuri se oleellinen osa inhimillisestä kokemuksesta, jota tuohon kasvuun tarvitaan?