Aivojen musta aukko

Ihmisten mielissä täytyy olla sellainen musta aukko siinä kohtaa, missä aivoilla pitäisi olla jotain toimintaa kun puhutaan hiilidioksiidipäästöjen vähentämisestä. Joku ihmeellinen voima estää ajattelua niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin jonkun toiminnan vähentäminen, jos kerran päästöt syntyvät juuri siitä.

Rautalangasta vääntäen:

A = Auton liikennesuorite eli ajetut kilometrit

B = Syntyneet päästöt per kilometri

CO2-kokonaispäästöt = A x B, jotka vähenevät kun A pienenee.

Sen sijaan, että ajateltaisiin vähentää päästöjä vähentämällä esimerkiksi autolla ajamista, lentämistä tai lihansyöntiä, puhutaan tietulleista, veroista, päästökaupoista, kilpailukyvystä, työpaikoista eli rahasta. Ilmastonmuutoksen torjunnan uutisointi näkyykin usein otsakkeen Talous alla.

Näin voi ainakin päätellä kun katsoi Hesarin järjestämää vaalitenttiä aiheesta. Poliittisen järjestelmän tehtävänä on tietysti hallita valtion rahavirtoja parhaansa mukaan, mutta usko sen kaikkitekevään voimaan tuntuu olevan korkealla. Oma lukunsa on sitten paneelin kaksi toisinajattelijaa, joille tärkeämpää on laittaa pää pensaaseen ja syyttää muita ongelmista, joihin heillä ei ole esittää muutenkaan mitään ratkaisuja. Ainakin he näyttivät punaista korttia lähes kaikille ehdotuksille.

Kummallista tässä on se, että harvemmin tulee vastaan taloudellisen ohjauksen vaikutusarviointeja. Oletetaan ikään kuin, että raha ratkaisee automaattisesti ja ihmiset tekevät valintoja sen mukaan, mitä joku maksaa. Ajattelu on viety jopa niin pitkälle, että keskusteluissa päästöjen vähentämiseksi riittää kun vain mainitaan verojen korotukset riippumatta siitä väheneekö tuon hyödykkeen hankintojen tai tuotannon määrä. Puolueet erottaa ehkä vain siitä kuka joutuisi maksamaan. Siis maksamalla enemmän jostain päästöt vähenevät?

Paneelissa kuitenkin joku jo mainitsi, että esimerkiksi ruoan alv-veromuutoksilla ei uskota olevan vaikutuksia. Myös päästökaupan on todettu olevan kehno keino päästöjen vähentämisessä. Pallo hukassa?

Miksi ei puhuta kulutuksen vähentämisestä, jos ylikulutus on kuitenkin syypää viheliäisiin ongelmiimme? Sehän ei maksa mitään, vaan rahaa säästyisi. Vähentynyt materiaalien kulutus vähentäisi tuotantoa, kuljetusta ja ihmisten touhuamista niiden ympärillä muutenkin, joten päästöt vähenisivät moninkertaisesti.

Siksi, että silloin joudutaan puuttumaan nykyistä talousjärjestelmää ylläpitävään voimaan eli talouskasvuun. Kulutuksen radikaali vähentäminen romuttaisi sen, jos siihen ei ole Plan B:tä. Toinen syy, miksi kulutuksen vähentäminen on tabu, on takertuminen nykyiseen elämäntapaan, jonka ytimessä on juuri kuluttaminen. Nämä kaksi ovat niin tiukasti valjastettu toisiinsa kiinni, että ajatus niistä irrottautumisesta ohjautuu siihen mustaan aukkoon aivoissa.