Apperseptiota vai ei?

Englantilainen lastenpsykiatri Donald Winnicott käytti käsitettä apperception kuvaamaan ihmisen kykyä ymmärtää havainnoimiaan ilmiöitä peilaten sen opittuun. Winnicottin mukaan se tekee elämästä elämisen arvoisen.

Sanan voi suomentaa apperseptioksi, mutta se voi taas olla vaikea ymmärtää, jos sille ei ole ollut aikaisemmassa kokemuksessa merkityksellistä sisältöä. Kutsutaan sitä siis luovaksi kokemiseksi.

Luova kokeminen toimii niin, että jonkun uuden ilmiön havainnointi saa uuden merkityksen, kun sitä tarkastelee vertaamalla aikaisempiin kokemuksiin. Mitään merkillistähän tässä ei ole, vaan se kuuluu normaaliin ihmisen elämään, jossa ihmisen kyky ymmärtää maailmaa kehittyy.

Ihmiset tietenkin eroavat toisistaan sen mukaan minkälainen valmius heillä on ylipäätään havainnoida uusia ilmiöitä, minkälainen kyky yhdistää havaintoja vanhoihin kokemuksiin ja kuinka paljon niitä erilaisia kokemuksia on. Jälkimmäinen riippuu ymmärrettävästi paljon kahdesta ensimmäistä ominaisuudesta.

Miten sitten sellainen ihminen kokee havaintonsa, jolla ei ole kehittynyt luovan kokemisen kykyä? Oletetaan, että havainnointikykyä on sen verran, että ilmiö läpäisee aistikentän ja saapuu ajattelua synnyttäviin aivojen osiin. Mitä sitten tapahtuu, jos se ei synnytäkään uutta kokemusta?

Silloin voisi tapahtua seuraavaa. Kokija etsii kokemuskentästään havaintoa lähinnä olevan vanhan kokemuksen ja siihen liittyvän käsitteen ja yhdistää uuden kokemuksen siihen. Tässä ei siis tapahdu luovaa kokemista, koska mitään uutta ymmärrystä ei tapahdu, vaan uusi kokemus vain vahvistaa vanhaa. Voi jopa käydä niin, että vastaavuutta ei löydy vanhoistakaan ja mieli nappaa tilalle jonkun, joka tulee ensimmäiseksi mieleen.

Ei mikään harvinainen ilmiö, jos seuraa julkista keskustelua somen syövereistä eduskunnan kyselytuntiin.

Luovan kokemisen puute tai vajavuus johtaa myös erääseen ilmiöön, joka on havaittavissa jakolinjana ihmisten välisissä suhteissa niin politiikassa kuin arjessakin. Jos ihmisen mieli ei ole riittävän joustava luomaan uusia ymmärryksiä, se joutuu turvautumaan vanhaan jäykempään rakenteeseen. Tähän perustuu hierarkkinen ihmiskäsitys.

Ihminen etsii havaintojensa kokemisen pohjaksi hierarkkisia rakenteita ja sijoittaa uudet havaintonsa siihen. Hierarkkisen ihmiskäsityksen tuotoksia ovat sitten kaikenlaiset eriarvoistavat mallit kuten vaikkapa meritokratia, sovinismi ja rasismi. Samaan kategoriaan mahtuu myös kaiken inhimillisen toiminnan näkeminen kilpailuna. Ei liene tämä jakolinja näin ymmärrettynä epäselvä, kun katsoo poliittisen kentän suuntaan.

Voihan tämänkin jutun tietysti kokea esimerkiksi viherkommunistin mädätyksenä tai niin, että se suurin ongelma on väestöräjähdys.