Appsi auttamaan someritareita

08.07.2020

Jokakuukautiset puoluekannatusmittaukset tarjoavat medialle oivaa sisältöä. Ketäpä ei kiinnostaisi oman suosikkipuolueen menestys tai inhokkipuolueen menestyksen pudotus. Toimittajat sitten kyselemään puoluesihteereiltä syitä muutoksiin ja taas saa lisää näkyvyyttä myös someritarit omine kommentteineen.

Kokonaan toista tapaa mitata puolueiden kannatusta edustaa YLEn toimittajan raportti USA:sta. Hän on havainnut, että puoluekannatus näkyy myös ihmisten käytöksessä. Demokraatteja kannattava naapuri suhtautuu koronarajoituksiin ja ohjeisiin kuuliaisesti kun taas republikaaneja ja Trumpia kannattava naapuri vähät välittää moisista. Kansa on jakautunut selkeästi kahtia sekä poliittisesti että käyttäytymistavoiltaan. Tätä ilmiötä voisi viedä ajatuksena hieman eteenpäin.

Entäpä, jos meillä puoluekannatus saataisiin mukaan henkilötietoihin ja niin, että sitä voisi itse päivittää vaikkapa sen kerran kuussa. Tämä avaisi huimia mahdollisuuksia tutkijoille (ja tietysti medialle myös). Kun nyt tietoja ihmisten käyttäytymisestä kerätään muutenkin eri tahoilla, niin yhdistämällä niihin myös puoluekannatus saataisiin kokonaan uusi ulottuvuus mittaamaan kansakunnan tilaa, jos tuon tiedon voisi imaista helposti henkilötietorekisteristä.

Joku voisi tehdä esimerkiksi tutkimuksen siitä kuka laittaa sen kaupan kassan liukuhihnan palikan ostostensa perään ja kuka ei. Sitten vain puoluekannatus mukaan dataan. (Teknisen toteutuksen idea jutun lopussa.) Koronarajoitusten aikanahan palikat otettiin pois kokonaan, jotta ei tulisi houkutus tunkea itseään aivan edellisen asiakkaan perään. Nyt näyttää siltä, että joillekin tuo tapa jättää palikat rauhaan on jäänyt päälle, vaikka niitä on taas tarjolla.

Keväällä oli tarkoitus pitää taloyhtiöiden yhtiökokouksia ja osa siirsi kokouksia ohjeiden mukaan, osa ei. Näistäkin voisi tehdä analyysin eli minkä puolueen kannatus oli enemmistönä niissä yhtiöissä, jotka pitivät kokouksiaan.

Helppoa olisi myös selvittää ylinopeusrikkeiden aiheuttajien puoluetausta. Minkä puolueen kannattajat kaahailevat eniten. Näistä voisi vielä tehdä infografiikaan, jossa yhtenä akselina on automerkit. Hyödyllistä tietoa myös autokauppiaille markkinointiviestintää ja vaalilobbausta ajatellen.

Noin ylipäätään puoluekannatuksen mukaan ottaminen käyttäytymistaloustieteeseen antaisi mukavan lisän tutkijoille, koska kuluttajia ei tarvitsisi enää kohdella yhtenä massana, jossa jokainen on se omaa etua ajava rationaalisesti ajatteleva yksilö. Puolueiden välillä on ilmeisiä eroja tässäkin. Talousennusteetkin voisivat tarkentua.

Sitten joku voisi kehitellä mobiiliaplikaation ottaen mallia suunnitellusta koronavirussovelluksesta. Appsi voisi indikoida lähellä olevien ihmisten puoluekannatusta ja vilkutella sini/mustia tai puna/vihreitä pallukoita, jos kyseisen puolueen kannattajia on lähettyvillä. Näin käyttäjä voisi joko pyrkiä välttämään tiettyjä ikäviä tilanteita tai sitten se voisi jopa innostaa samantyyppiseen kommunikointiin kuin somessa on tapana, mutta nyt rehellisesti face-to-face. Someritarimme voisi kailottaa kuuluvalla äänellä astuessaan raitsikkaan, jossa äiti matkustaa rattailla olevien lasten kanssa ja kännykkä vilkuttaa punaista ja vihreää:

"Senkin suvakkihuora, toivottavasti joku mamu raiskaa sinut vielä!"