Arjen sankarit

Ihminen on sosiaalinen eläin. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on hyvä tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön. Ihminen näkee itsensä peilaten muihin kanssaihmisiin. Työelämässä menestyy kun verkostoituu. Syrjäytyneiden osallisuutta pitää lisätä.

Ihmisen sosiaalisuuden pitää olla toden totta tärkeää kun kuuntelee näitä mantroja, joita hoetaan nykyisin loputtomasti. Sosiaalisuuden eetos on joka päivä läsnä meidän elämässämme. Kuka uskaltaisi uida vastavirtaan ja miksi edes pitäisi?

Mietitäänpä perusasioita ensin.

Ihminen on evoluution myötä kehittynyt laumaeläimeksi, koska se on ollut hyvä strategia selviytymiseen. On helpompi löytää ruokaa ja puolustautua leijonia vastaan yhdessä. Vaikka nykykulttuurissamme ei leijonia tarvitse pelätä ja ruokaa saa kaupasta, niin aivojen kehitys ei ole johtanut pelkojen poistumiseen. Mantelitumake on vielä siellä syvällä ohjaamassa käytöstämme. Ei pelota kun on seuraa. Turvattomuuden hallinta on edelleen yksi sosiaalisuuden ulottuvuus.

Meitä ohjaa myös mielihyväperiaate niin kuin S. Freud kuvaili reilu vuosisata sitten. Aivot erittää onnellisuushormoni oksitosiinia kun tarpeeksi lähellä on joku toinen ihminen. Suvunjatkamisvietti saa meidät lähestymään muutenkin toisia vastakkaista sukupuolta olevia. Biologisten tarpeiden tyydyttämiseen tarvitaan siis sosiaalisia suhteita.

Alati vaaniva eksistentiaalinen ahdistus vaatii lievennystä ja sitä saa kun kokee hyväksyntää muilta. Tai kun shoppailee identiteettejä. Olemassaolon rajallisuuden aiheuttaman epävarmuuden poisto on siten myös yksi sosiaalisuuden ulottuvuus.

Monimutkaiseksi kehittynyt yhteiskunta vaatii lisäksi vielä yhdessä ahertamista. Muuten asiat eivät toimisi. Sosiaalisuuden tarve johtuu siis myös polkuriippuvuudesta. Lauma, suku tai heimo eivät enää riitä. Tarvitaan laajempaa yhteistyötä ja sitä liimaa sosiaalisuus. Globalisoituva yhteiskunta tuskin olisi mahdollinen ilman somea enää.

Onko sosiaalisuudessa sitten muka jotain vikaa?

Jos katsoo asiaa yksilön näkökulmasta, niin ei kai sitten, jos nuo edellä mainitut tarpeet saadaan tyydytettyä. Jos taas katsoo asiaa laajemmin, niin ei voi välttyä näkemykseltä, että sosiaalisuuden tarve saa nykyisin hieman övereitä mittasuhteita.

Sosiaalinen elämä aiheuttaa nimittäin ylikulutusta ja tarvetta kohentaa varallisuuden tasoa yhä enemmän. Ja mikäs muu siihen on syypää kuin talousajattelun hegemonia. Markkinavoimat tykkää ylikulutuksesta ja siihen on ollut helppo houkutella ihmisiä mukaan, koska noita mainittuja tarpeita ei voida koskaan tyydyttää riittävästi. Yltiöyksilöllisyys ja yltiösosiaalisuus kulkevat käsi kädessä, niin paradoksiselta kuin se kuulostaakin.

Sosiaalinen elämä saa meidät liikkumaan tuhlailevasti, ostamaan kaikenlaisia härpäkkeitä, hakemaan elämyksiä, harrastamaan - ja se kaikki maksaa eli massia pitää saada lisää. Se on vaikuttavin osa elämäntapaamme ja kun tiedossa on, että maapallon viheliäiset ongelmat johtuvat ylikulutuksesta, niin sosiaalisuutta voisi myös tarkastella tästä näkökulmasta. Ken uskaltaa, koska siitä voi tulla samalla sosiaalinen itsemurha.

Nyt olisikin hyvä erottaa haitallisesta sosiaalisuudesta se sosiaalisuuden muoto, joka ei ole sidoksissa kulutukseen ja varallisuuden kohentamiseen.

Rikkauksien perässä juoksemisen lopettaminen tekisi yhteiskunnasta turvallisemman. Vähemmälläkin mässäilyllä ja tavaralla pärjää. Oksitosiinin erittymiseen ei tarvita rahaa. Riittää kun ottaa toista kädestä kiinni. Henkinen kasvu luo keinoja ontologisen turvattomuuden hallintaan. Vaihtoehtoja on, jos niin haluaa. Ihminen voisi opetella olemaan turvallisuuden tuottaja, eikä niinkään kuluttaja.

Mutta sitten on myös sellainen elämänmuoto, jossa sosiaalisuudella ei ole muutenkaan niin suurta roolia. Nimittäin on ihmisiä, joilla ei ole voimakasta tarvetta sosiaaliseen elämään. Sosiaalisuus on perinnöllinen temperamenttipiirrejatkumo ja siksi kaikki ihmiset eivät koe tarvetta minglailla piireissä ja bileissä. He ovat tyytyväisiä kun ovat yksin. Tai eivät ainakaan koe tarvetta täyttää kalenteria kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin, jotta tuntevat olevansa olemassa. Heille saattaa riittää, että

... istuvat ongella laiturin nokassa tai joen rantatörmällä saamatta mitään.

... katselevat brittisarjoja kotona kaikki jaksot putkeen.

... lukevat kirjastosta lainattuja venäläisiä klassikkokirjoja.

... kutovat villasukkia tuttavilleen ja sukulaisilleen.

... vaeltelevat Lapissa omia reittejään ypöyksin.

... jammailevat yksin omien taustabiisiensä kanssa flowtilassa tuntikausia.

He ovat arjen sankareita, joille ei ole luotu arvoistaan paikkaa tässä yhteiskunnassa, joka mantran lailla hokee jatkuvaa tarvetta olla sosiaalinen, osallistuva ja yhteisöllinen. Toisin sanoen superkuluttaja. Nämä yksin itsensä kanssa viihtyvät ovat niitä todellisia ilmastosankareita. He eivät riennä edes barrikaadeille. Siellä kun on liikaa ihmisiä.