Armon mekin ansaitsemme...

23.07.2019

Sekä buddhalaisuudessa että kristinuskossa on armon käsite. Kristinuskossa armon lähteenä on Jumala ja myös ihminen itse: armahtakaa niinkuin teitä on armahdettu. Armollisuus tarkoittaa syntien anteeksiantoa. Pahat teot eivät tee ihmisestä pahaa. Ne ovat vajaavaisen ihmisen kyvyttömyyttä noudattaa Jumalan ohjeita hyvään elämään. Jokainen ihminen on silloin samanarvoinen pelastettava karitsa Jumalan silmissä.

Buddhalaisuudessa armollisuus (myötätunto) näkyy niin, että ihmistä ei myöskään pidetä joko hyvänä tai pahana, vaan hän on joko taitava (skillful) tai vain taitamaton (unskillful) pyrkiessään noudattamaan Buddhan opastamaa tietä kohti kärsimyksen loppumista. Jokainen ihminen on silloin samanarvoinen.

Armollisuus on periaatteessa merkitykseltään sama molemmissa uskonnoissa. Erot ovat sitten elämän tavoitteissa ja siinä, millä keinoin sen armon ansaitsee. Mutta ei siitä sen enempää.

Maallistunut länsimainen ihminen on keksinyt vähän samanlaisen ajatusmallin pyrkiessään omiin elämäntavoitteisiinsa, jotka ovat taloudellinen vauraus, sosiaalinen menestys sekä mielihyvän ja elämysten kyllästämä elämä. Taitava ihminen kykenee toimimaan menestyksekkäästi tavoitteitaan kohti, taitamaton jää nuolemaan näppejään. Pelastuksen tietä kutsutaan meritokratiaksi. Ihmisen arvo määräytyy siinä menestyksen mukaan.

Maallistuneessa länsimaisessa kulttuurissa armollisuus ei oikein näytä olevan in. Köyhät ovat itse syypäitä omaan kurjuuteensa, opiskelijat laiskoja syöttöporsaita, työttömät sohvalla makaavia luusereita. Mihin on kadonnut se armollisuus, jota länsimaisen sivistyksen pohjalla oleva juutalaiskristillinen etiikka aikanaan peräänkuulutti? Sosiaaliturva ehkä edustaa armollisuutta jossain muodossa hyvinvointivaltiossa, mutta siitäkin monet haluavat nyt päästä eroon tai ainakin heikentää sitä.

Ahkeruuden eetos on syvällä kulttuurissamme. Sille on ollut tarvettakin kun puutteesta on pyritty eroon ja nälkää torjuttu:

"Arvon mekin ansaitsemme
Suomen maassa suuressa,
ehk'ei riennä riemuksemme
laiho miesten maatessa;
leipä kasvaa kyndäjälle,
onni työnsä täyttäjälle."

Vauhtipyörä on vain jäänyt päälle ja maailmankatsomus jumiin. Kukaan ei ole uskaltanut painaa jarrua, vaikka vatsat on täynnä ja vauhdista on varoitettu.

Buddhalainen maailmankatsomus ei erota ihmistä muista elollisista olennoista. Siksi myötätunnon käsite sisältyy siinä kaikkeen elävään luonnossa. Länsimainen kulttuuri sen sijaan on aina ollut ihmiskeskeinen ja luonto on annettu ihmisen hallittavaksi. Kovin armollinen ihminen ei ole sille ollut ja on nyt tuhoamassa sitä kiihtyvää vauhtia. Jos armollisuus on nyt katoamassa myös ihmisten välillä, jotain tartteis varmaan tehdä ennenkuin ihminen tuhoaa itsensäkin. Laulun sanat voisi ainakin vaihtaa.