Arvoblokit

15.06.2021

Tuskinpa YLEn Aamu-tv:n toimittaja ihan itse oli keksinyt tänä aamuna, että nyt otetaan kaikki irti kuntavaalien oppositiopuolueiden menestyksestä. Eiköhän käsky tullut ylempää. Oli miten oli, toimittaja oli saanut kaksi arvotutkijaa vastaamaan kysymykseen, että kertooko porvaripuolueiden selkeä vaalivoitto arvojen muuttumisesta.

Molemmat vastaavat, että ei nyt kuitenkaan, eikä meillä edes ole kahta sellaista blokkia, joihin toimittaja yrittää viitata. Eivätkä arvot ole mihinkään yksien kuntavaalien mukana muuttuneet. Ei vaikka, toimittaja kuinka yrittää tätä vääntää. Taisi olla toimituksen johdolle pettymys.

Toinen tutkija toi kyllä esille sen tärkeimmän vaikuttimen näissäkin vaaleissa. Ja se on kansalaisten turvallisuuden tunne. Elämme monimutkaisessa ja alati muuttuvassa maailmassa ja sekös saa pienen mielen tuntemaan turvattomuutta. Vaaleissa sitten pärjää ne, joilla on yksinkertaisia vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin. Oppositiostahan niitä on helppo nakella.

Turvattomuuden hallintaa olisi voinut hieman enemmänkin avata, mutta toimittajalle se ilmeisesti ei kuulu käsitearsenaaliin kovin ylhäällä, kun ei osannut asiasta mitään kysellä.

Turvattomuuden hallinnasta voi nimittäin vetää johtopäätöksiä politiikan nykyisestä todellisesta jakolinjasta. Ihmisyyteenhän se liittyy ja tarkemmin ihmiskäsitykseen. Jakolinjan toisella puolella on hierarkkinen ihmiskäsitys ja toisella yhdenvertainen.

Hierarkkinen ihmiskäsitys pohjaa nimenomaan turvattomuuden hallintaan. Itsensä identifioiminen johonkin ryhmään tukee turvallisuuden tarvetta. Varsinkin kun oma ryhmä koetaan jotenkin ylempiarvoiseksi. Turvallisuuden tunnetta ruokkii ajatus, että muut ovat meille alisteisia. Tuon statuksen voi luoda sitten vaikkapa varallisuus ja taloudellinen asema tai syntyperä ja ihon väri. Ihmistä ohjaa primitiivinen biologisten viettien mukainen keskinäinen kilpailu, joka heittää lisää vettä turvattomuuden myllyyn.

Yhdenvertainen ihmiskäsitys tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisarvo, vaikka erilaisia muuten ovatkin. Turvattomuuden hallinta tapahtuu yhteistyön kautta. Heikoimmista huolehditaan ja ketään ei syrjitä eikä pudoteta kelkasta. Sitähän se on ollut tässäkin maassa jo pitkään ja siksi maa kiikkuu kaiken maailman tilastojen kärjessä. Ihminen käyttää hyväkseen nisäkkäiden suurinta aivokapasiteettiaan ylittääkseen biologiset viettinsä.

Eli kyllä meillä on kaksi blokkia, vaikka ei siinä mielessä kun politiikassa yleensä. Eikä näitä blokkeja ole vielä tehty näkyviksi. On primitiivisten viettien ohjaama blokki sekä luovuudesta ja sivistyksestä ammentava yhteistyöhön pyrkivä blokki. Voisivat vaalien tulokset muuttua, jos nämä blokit tehtäisiin näkyviksi.

Jos ihmiset ovatkin erilaisia, mitä tulee sivistyksen tasoon, niin isompi ongelma syntyy siitä, että se porukan koko tuntuu kasvavan, joka ei edes enää tiedä, mihin sitä sivistystä tarvitaan.