Arvot testissä

17.10.2019

Aivotutkija Katri Saarikivi kirjoittaa arvoerojen mittaamisesta kolumnissaan ja hyppää tieteilijän saappaissa sujuvasti filosofian alueelle. Hän kertoo testistä, jossa ihmisiltä kysytään, mitä heille pitäisi maksaa, jotta tekisivät inhottavia asioita. Tieteellisessä maailmankuvassahan kaikki pitää pystyä mittaamaan jollain tavalla, että maailmaan saadaan järjestys.

Voiko sitten rahalla mitata arvoja? Eikö se mene toisin päin eli rahalle syntyy arvo riippuen mikä arvo siihen yhdistetään? Mitä rahalla saa ja mikä merkitys sillä on kullekin. Ei kai rahalla ole mitään kiinteää arvoa? Valuuttakurssitkin heittelee päivittäin. Ja vielä, rahan arvo riippuu siitä, kuinka paljon sitä ihmisellä on. Satanen voi merkitä jollekin paljon ja toiselle se on pullanmuruja. Mitä arvoa tällaisilla tutkimuksilla oikeasti on?

Sitten Katri Saarikivi tuo esiin teorian perusarvoista, joita on viisi: huolenpito tai suojelu, reiluus, uskollisuus, auktoriteettien kunnioittaminen, pyhyys tai puhtaus. Teoria on peräisin mistäpä muualta kuin rapakon takaa, josta nykyisin kaikki jollain tavalla merkittäviksi arvotetut ajatusmallit pitää tuoda maahan tuontitavarana. Onhan homo economicus luotu juuri amerikkalaisen kulttuurin tuotoksena. Tälle ihmismallille pitääkin sitten ilmeisesti synnyttää uudet teoriat pohjaksi ymmärrykselle sen ulottuvuuksista. Ikään kuin pyörä keksittäisiin uudestaan. Vanha maailma sivistyksen kehtona saa jäädä unholaan kun uusi uljas ihminen on astunut valloittamaan maailmaa.

Antiikin ajoilta asti on puhuttu nimittäin varsinaisista arvoista, joihin kaikki muut arvot pohjautuvat. Ne ovat kauneus, totuus ja hyvyys. Tässä kirjoituksessa on hyvää pohdintaa hyve-etiikasta ja miten arvot ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä kun homo economicus on tullut keskuuteemme.

Laitetaan tähän loppuun vielä ote yhdestä toisesta kirjoituksesta, jossa aihetta on käsitelty omalla tavallaan.

--------------------

Yhteiset arvot?

Inhimillinen kasvu on universaali ytimeltään. Meitä ihmisiä yhdistää useampi asia kuin erottaa: samanlaiset tarpeet, toiveet ja unelmat. Moraalisäännöt ovat likipitäen identtiset. Useimmissa kulttuureissa halutaan noudattaa kultaista sääntöä: "tee muille niin kuin haluaisit muiden tekevän itsellesi".

Vaikka inhimillisten perusarvojen mukaan elämään oppiminen on tehtävänä sama kaikille riippumatta kulttuurien eroista ja käsitteellisten ilmaisujen artikuloinnista, niin jokaisen on löydettävä oma polkunsa luovaan elämään joka tapauksessa itse.

Länsimaisissa kulttuureissa on antiikin filosofian ajoista lähtien keskeisimpinä inhimillisinä arvoina on pidetty kauneutta, totuutta ja hyvyyttä. Näiden arvojen mukaisen elämän on tehnyt vaikeammaksi yleistynyt suuntaus kohti individualismia ja todellisuuden subjektiivisen olemuksen korostuminen.

Arvorelativismi ohjaa ihmisiä etääntymään aidosta Itsestä ja rakkaudellisesta suhteesta muihin. Sen tuloksena epävarmuus omasta olemassaolosta lisääntyy ja yhä enemmän tukeudutaan sen torjuntaan epäsuotuisin keinoin. Empatia väistyy itsekkyyden tieltä. Kultainen sääntö on muuttunut: "tee itsellesi niin kuin haluaisit muiden tekevän itsellesi".

Nykyisen yltiöyksilöllisyyden aikana jokaisella saa olla oma olemisen tapansa ja arvojen suhteen jokaisella on lupa omiin individualistisiin näkemyksiin. Kauneus on katsojan silmässä. Jokainen luo oman todellisuutensa ja hyvän elämänsä muodot. Elämän saa kukoistamaan kun vain on oman onnensa seppä. Mutta voisiko kuitenkin olla niin, että arvokäsitteiden suhteellisten muotojen takaa voisi löytyä jotain universaalimpaa ja inhimillisen elämän valossa meitä ihmisiä yhdistävää?

Kauneus

Jos kauneutta pidetään mieltä ylevöittävänä aistillisena kokemuksena, sitä käsitellään silloin subjektiivisena ilmiönä ja se sallii kokemuksen erilaisuuden kokijasta riippuen. Kauneus on katsojan silmässä on silloin tosi. Voidaanko kauneus arvona irrottaa käsitteellisesti esteettisestä subjektiivisesta kokemuksesta ja nähdä sen ei-kokemuksellinen olemus?

Kauneus voidaan nähdä jonkun olevan ainutkertaisuutena ja autenttisuutena. Selkeimmin se ehkä avautuu luonnossa, jossa mikään ei toista täysin itseään. Jokainen lumihiutale on erilainen kuten tiedetään ja jokainen eliö omanlaisensa yksilö. Luonnon kauneus näyttäytyykin juuri tässä. Viktorian putoukset Sambiassa ovat ainutlaatuisia kauneudessaan juuri siksi, että toista ei ole. Melkeinpä mikä tahansa pienempikin vesiputous saa aikaan esteettisen elämyksen, koska intuitiivisesti tiedämme sen muuttuvan kokoajan. Ihailemme sen ainutkertaisuutta joka hetki.

Samalla tavalla jokainen ihminen on omanlaisensa ja siten sisältää kauneuden ei-kokemuksellisen arvon riippumatta ulkonaisesta olemuksesta, joka taas esteettisenä kauneusarvona saattaa vaihdella yksilöllisten odotusten mukaan. Myös jokainen elämämme hetki on erilainen ja siten arvokas, jos sen tunnistamme: palava tuli, virtaava vesi, nukkuva lapsi.

Kreikan kállos (kauneus) tarkoittaa myös moraalista kauneutta, jaloa tai ylevää. Avoimuus nykyhetkeen saa siksi elämän näyttäytymään arvokkaana ja ymmärrys sen jatkuvasta muuttumisesta vapauttaa luovaan elämään.

Kopiolla ei ole kauneuden arvoa tässä mielessä. Alkuperäinen kauneus on vain lainassa siinä. Taiteellisesti arvokkaan taulun hinta on suuri, mutta kun se kopioidaan hinta on vain murto-osa, vaikka ulkoisesti juuri mitään eroa näissä ei ole ja esteettisenä kokemuksena molempien katselu voi tuottaa saman elämyksen, jos katselija ei eroa tiedä. Samalla tavalla voimme kadottaa oman elämämme arvokkuutta mukautumalla ja kopioimalla itseemme sellaista mikä ei ole aitoa itseämme. Tai kun takerrumme Itsen muuttumattomuuteen ajassa ja avaruudessa.

Totuus

Tiedollinen totuus on sopimuksen alainen. Olemme yhdessä päättäneet, että taivas on sininen ja hauki on kala. Tietoon ei sinänsä liity mitään arvoa. Arvo syntyy vasta kun tieto saa jonkun merkityksen eli siihen liittyy joku tunnesisältö. Näin nähtynä myös tiedollisen totuuden arvo on silloin subjektiivinen kuten kauneudenkin kokemuksellinen arvo.

Mikä voisi sitten olla totuuden ei-kokemuksellinen arvo? Tässä mielessä totuus on jonkun olevan ainutkertaisuuden ja erillisyyden paljastumista. Arvona se tarkoittaa kykyä tunnistaa ainutkertaisuus; siis jonkun olevan ei-kokemuksellinen kauneus. Mitä paremmin pystymme tiedostamaan jonkun tarkastelun kohteen ainutlaatuisuuden sitä arvokkaampi totuus.

Mikä sitten estää näkemästä totuutta? Välinpitämättömyys, kyynisyys, henkinen laiskuus? Silloin kun ihminen syystä tai toisesta kieltäytyy näkemästä asioiden ainutkertaisuutta, hän ei myöskään tavoita totuutta. Usein syynä on pelko tai oikeastaan sen torjunta. Ainutkertaisuuden kokeminen voi johtaa yksinäisyyden tunteeseen ja eksistentiaaliseen ahdistukseen oman erillisyyden kokemuksesta. Totuuden paljastuminen voi olla musertava kokemus, jos siihen ei ole valmis. Harvat ovat ja siksi totuuden etsijöiden kohtalona on usein kulkea yksin.

"Ne, jotka kieltävät todellisen kauneuden olemassaolon, ovat Platonin mukaan luulotiedon varassa eläviä unennäkijöitä, eivät filosofeja." (Kuisma: https://filosofia.fi/node/5354/)

Hyvyys

Hyvän elämän määrittäminen koetaan myös yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa subjektiivisena. Jokainen saa valita oman hyvän elämänsä muodot, kunhan ei riko yhteisönsä normeja liikaa. Jonkun mielestä on ihan ok, että ajamalla autoa ympäri samaa rataa tienaa miljoonia kun taas jonkun toisen mielestä sillä ei ole hyvän elämän kanssa mitään tekemistä. Useat meistä nauttivat kun saavat kaikenlaista kivaa tavaroiden, viihdykkeiden ja nautintojen muodossa, kun taas joistakin toisista tuntuu hyvältä muiden auttaminen. Hyvän kokeminen on siis monimuotoista ja kokijasta riippuvaista.

Etsitäänpä siis nyt taas hyvyyden ei-kokemuksellista arvoa. Hyvyys on tässä mielessä ainutkertaisuuden tunnistamisen eli totuuden vaalimista ja varjelemista. Se on siis tekoja kun totuus oli ajatteluun liittyvää. Mutta se tarkoittaa myös ei-tekona totuuden hyväksymistä ja silleen jättämistä. Se on vastuunottamista totuuden vaalimiseen. Ainutkertaisuuden ja erillisyyden hyväksyminen tarkoittaa rajan olemassaolon tiedostamista ja hyvyys silloin rajan takana olevan kunnioittamista ja välittämistä. Ihmissuhteissa rakkaudellisuutta: rakastan että olet.

Mikä sitten ei ole hyvää? Jos totuuden arvoa himmensi totuuden pelon torjunta, niin inhimillisen kehityksen epäonnistuminen ilmenee vallan tavoitteluna ja todellisuuden kohtaamisen välttämisenä. Hyvyyden vastakohtana on siis valta, joka voi ilmentyä monessa muodossa vastuuttomuutena, itsekkyytenä ja toisten hyväksikäyttönä. Totuuden kieltäminen taas voi johtaa itseen käpertymiseen, mukautumiseen ja toisiin takertumiseen.

"Missä rakkaus hallitsee, siellä ei ole vallanhalua. Ja missä vallanhalu vallitsee, sieltä ei löydy rakkautta." (C. G. Jung)

Transsendenssi

Arvokeskustelussa voisi olla hyvä tiedostaa arvojen kokemuksellisuuden ja ei-kokemuksellisuuden ero. Vaatii jonkun verran rohkeutta ylittää subjektiivisen tarkastelun tapa, koska silloin voi olla vaikea hyväksyä totuus oman vallan ulkopuolisena olevana.

Luova kokeminen on heittäytymistä dialogiin ympäristön, muiden ihmisten ja itsen kanssa. Se johtaa biologisten viettien ja sosiaalisten paineiden ylittämiseen, rajaa-kohti-olemiseen ja elämän kunnioittamiseen. Totuuden etsiminen vaatii rohkeutta päästää irti vallanhalusta ja mukautumisen vaateista. Hyveellinen elämä on ihmisenä kasvamista ja sopusoinnussa elämistä ympäröivän maailman kanssa.