Avaa dialogi luovuttamalla

29.11.2018

Ihmisten välistä keskustelua leimaa usein ikävän jyrkät näkemyserot ja vastakkainasettelut. Pitääkö sosiaaliturvan olla vastikkeellista vai vastikkeetonta perustuloa? Rajat kiinni vai erilaisuuden hyväksyminen? Kuka tiskaa enemmän kotona ja onko se räppi edes musiikkia? Ilmastonmuutos on puppua ja tutkijat väärässä. Kun valtionvarainministeri kertoo leikkauksista, niille ei muka ole vaihtoehtoa.

Mikäli sitten esitetäänkin vaihtoehtoja, vastauksena on yleensä puolustusreaktio: tosiasiat kielletään. Omasta näkökannasta on vapaaehtoisesti vaikea luopua, koska se on osa identiteettiä ja sen menettäminen koetaan (ontologisena) turvallisuusuhkana. Jos taas luopumista vaaditaan ulkoapäin, pitäisi muka aina olla ensin tiedossa joku toinen loogisesti parempi korvaava vaihtoehto ja vaikka sellaista esitetäänkin, se kaikuu kuuroille korville. Ilmastonmuutoksen torjumista talouskasvua rajoittamalla esittäviltä kysytään varmasti ensin, pitäisikö sitten palata kivikaudelle ikään kuin se olisi se ainoa toinen vaihtoehto.

Dialogin parantamiseksi radikaali ehdotus olisikin se, että ennen kuin edes punnitaan muita vaihtoehtoja, luovutaankin omasta. Ei se helppoa ole. Ministerimme pitäisi siis sanoa, että leikkaukset ovat vain yksi vaihtoehto. Auktoriteetin menettäminen näin tarkoittaa tietysti sitä, että jää ikään kuin tyhjän päälle ja se aiheuttaisi epävarmuutta ministerin politiikan kannattajissa. Ei-valkoihoisen maahanmuuttajan näkeminen samanarvoisena ihmisenä romuttaisi yhteyden tunteen samanmielisiin rasisteihin ja se aiheuttaisi turvattomuutta. Mutta entäpä, jos sitä epävarmuutta opettelisikin sietämään?

Buddhalaisessa ajattelussa yksi keskeinen käsite on irtipäästäminen (engl. renunciation). Usein se tulkitaan haluista ja maallisista nautinnoista luopumisena ja munkkielämän aloittamista, mutta Buddha ei sitä ihan noin ajatellut, vaikka tulkinta jossain määrin oikein onkin. Buddhan ajatus yksinkertaisuudessaan oli se, että kun mikään ei ole tässä maailmassa pysyvää niin ei kannata tarttua kiinni sen luomaan harhaan, koska se on juuri kärsimyksen syy. Identiteettikin on harha, jonka mieli on luonut turvallisuuden tarpeeseen ihan itse.

Kun oma vankka käsitys asioista on osa identiteettiä ja siihen on takertunut, niin ihminen ajautuu ennen pitkää vaikeuksiin pakenemalla vain samanmielisten kuplaan. Takertuminen identiteetin harhaan on kuin muuri kahden ihmisen välissä ja estää luovan dialogin. Luopuminen siitä vapauttaa tilaa luovuuteen ja uusien vaihtoehtojen näkemiseen.

Jospa siis ensin vain luovuttaisiin esimerkiksi talouskasvuun perustuvasta uskomuksesta ihmiskunnan hyvinvoinnin perustana ilman, että vaaditaan heti parempaa korvaavaa vaihtoehtoa tai paluuta kivikaudelle. Sitten istutaan alas ja mietitään rauhassa, mitä ihmiset oikeasti haluavat elämältään ilman tuota harhaa, mikä on tärkeää ja miten sen voisi saavuttaa.