Demokratia ja ihmiskäsitys

Länsimainen demokratia ja hyvinvointivaltio perustuvat ihmiskäsitykselle, jonka ytimessä ovat tasa-arvo ja erilaisuuden hyväksyminen. Näillä tarkoitetaan sitä, että ihmisen arvo ihmisenä olemisen valossa on sama kaikille erilaisuudesta riippumatta. Hyvinvointiyhteiskunnassa vallitsee tällöin yhteisöllisyyden tuottama luottamus ja turvallisuuden tunne.

Tämän ihmiskäsityksen rinnalla on toinen näkemys, jossa ihmisen arvo perustuu taloudelliselle ja sosiaaliselle menestykselle. Tällöin ihmiset eivät voi olla tasa-arvoisia, koska vaurauden ja menestyksen ei kuulukaan jakautua tasaisesti, vaan jokainen saa ansionsa mukaan. Tässä ihmiskuvassa ihmisten uskotaan olevan lähtökohtaisesti tasakykyisiä. Jokainen menestyy kun vain yrittää tarpeeksi. Jokainen on oman onnensa seppä.

Näin ajattelevalla ihmisellä on ajattelussa sokea piste - tiedostamaton musta aukko. Hän ei pysty näkemään heikossa asemassa olevaa olosuhteiden uhrina, koska joutuisi silloin myös tunnistamaan ja tunnustamaan oman menestyksensä johtuvan ulkopuolisista tekijöistä. Hän ei tuntisi olevansa oman onnensa seppä.

Tällainen harhainen suhde todellisuuteen on vaarallista, koska se johtaa epävarmuuden kasvuun kun tasa-arvon ja erilaisuuden hyväksymisestä syntynyt yhteisöllinen luottamus rapautuu. Sen seurauksena turvallisuuden saavuttamiseksi rakennetaan muureja - sekä fyysisiä että henkisiä, joilla erilaisiksi luokitellut ihmiset eristetään menestyneiden yhteisöstä. Lopputuloksena on yhteiskunta, jonka olemuksena on alituinen pelko, viha ja niistä johtuva valtataistelu.

Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne on johtanut siihen, että rajalinjat eivät enää ole selkeästi oikeisto/vasemmisto tai konservatiivi/liberaali. Uusi raja syntyy edellä mainituista näkemyseroista ihmiskäsityksessä. Näille ei ole syntynyt vielä yleisesti hyväksyttyjä kielellisiä symboleja ja siksi niistä ei juuri keskustella julkisesti.