Digitalisaation sekasotkut

Digitalisaation villi ja vapaa kehitys on johtanut siihen, että verkkopalvelujen käytöstä on tullut sekasotku.

Käyttäjätunnuksia ja salasanoja pitää olla lukuisia ja niiden päivittämistä edellytetään tietoturvasyistä. Inhimillisisesti katsoen tämä on tuskallisen hankalaa ja lisää epävarmuutta ihmisten elämässä.

Digitaalisiin palveluihin tunnistaudutaan erikseen joko palvelun omalla kirjautumisella tai sitten pankkitunnuksilla tai vastaavalla yleisellä tunnistusmenetelmällä. Tämä järjestely on nurinkurinen.

Parempi olisi, jos ensin tunnistaudutaan verkkoon yhdelle suojatulle tasolle, josta valitaan palvelu, jonka kansalainen on valinnut omaan käyttöönsä tarjoajien joukosta. Näitä olisivat ainakin viranomaispalvelut, pankit, vakuutusyhtiöt ja vastaavat. Muut kaupalliset palveluntarjoajat voisivat liittyä joukkoon halutessaan.

Resursseja on hukattu ja hukataan edelleen kun erillisiä tunnistaumiskäytäntöjä kehitellään erikseen. Se hankaloittaa kansalaisten digitaalista elämää ja lisää epäluottamusta palveluiden toimintaan kun verkon ja palveluiden toimivuus vaihtelee muutenkin.

Viranomaispalveluissa pitäisi myös olla mahdollisimman yhdenmukaiset käyttöliittymät. Nyt palveluiden käyttö on sekavaa ja jokainen pitää opetella erikseen. Kun käyttöliittymään tulee muutoksia, käyttäjä joutuu taas tuhlaamaan energiaa uuden opetteluun.

Harva muistaa enää aikaa, jolloin laskujen maksamista varten mentiin pankin konttoriin ja annettiin nivaska laskuja virkailijalle, joka hoiti laskut kerralla. No, ei siihen enää varmasti palata, mutta samalla tavalla laskut pitäisi hoitaa myös verkossa. Toisin sanoen laskut pitäisi tulla kootusti samaan paikkaan ja tarkistettuaan ne kansalainen voisi yhdellä kuittauksella hoitaa kaikki. Nyt pitää kerätä laskujen tietoja erilaisista palveluista (jos ne toimii), sähköpostissa tulleista pdf:stä ja kyllä, paperilaskuistakin vielä. Pdf:stä pitää copypastata vähintään viitenumerot ja summat erikseen pankkiohjelmaan ja virheiden mahdollisuus on suuri. Kännykässä tehtynä homma on lähes mahdoton.

Some

Useille meistä on jo varmaan syntynyt kuva digitaalisten somepalveluiden taloudellisista toimintamalleista. Siis palveluista, joihin kansalaiset itse tuottavat sisältöä. Viimeistään nyt pitäisi kaikille muillekin tehdä selväksi näiden kolmen eri ansaintalogiikan erot ja asema:

1. Maksullinen: ei mainoksia, ei tietojen luovuttamista kolmansille osapuolille

2. Mainosrahoitteinen: ei tietojen luovuttamista kolmansille osapuolille

3. Ilmainen: rahoitetaan tietojen myymisellä kolmansille osapuolille

Sosiaalinen media on tulossa isoon murrokseen, joka oli oikeasti nähtävissä jo kauan sitten. Somejätit ovat kohta suurissa vaikeuksissa kun yksityisyyssuojan murenemiseen ja muihin ikäviin vaikutuksiin aletaan todella kiinnittää huomiota. Tilanteeseen on jouduttu, koska valtaosa ihmisistä ei ole välittänyt siitä, mitkä ovat sosiaalisen median ansaintalogiikan mekanismit. Syitä on kaksi.

Ensimmäinen liittyy ihmisen tarpeeseen tulla hyväksytyksi ja tähän tarpeeseen sosiaalinen media tarjoaa ratkaisun. Sen addiktiivista luonnetta on hyvin vaikea tunnistaa. Se torjutaan erilaisin keinoin niin kuin riippuvuudet yleensäkin. Tämän johdosta ihmisten mieliä pystytään hallitsemaan ennennäkemättömällä tavalla ja hallinta on tukevasti kaupallisten toimijoiden käsissä - ja joskus näköjään poliittistenkin. Miller & Rose kirjassaan Miten meitä hallitaan puhuvat siitä, että ihmisiä hallitaan autonomian ja valinnanvapauden avulla. Siis - mitä! Miettikääpä tätä hetki.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt kuitenkin toinen piirre, joka on varmistanut someyhtiöiden jättimäisen kaupallisen menestyksen. Se on ihmisten itsearvostuksen puute ja se liittyy osittain tuohon edellisen, mutta myös käyttäjätietojen luovuttamiseen muille.

Someyhtiöt myyvät käyttäjädataa ja niiden analysoinnista saatuja tietoja eteenpäin valtavilla voitoilla. Käyttäjä hyväksyy tämän, koska ajattelee, että saa palvelun käytön siten ilmaiseksi. Jos arvioisi mitä palvelu voisi muuten maksaa ja vertaisi sitä siihen pääomaan, joka kertyy käytöstä palvelun tarjoajalle, niin on päivänselvää, että tässä on valtava ero. Muuten ei somejätit olisi rikkaimpia yrityksiä maailmassa.

Somekäyttäjillä on ollut siis jotain todella arvokasta, jonka he ovat luovuttaneet lähes ilmaiseksi muiden käyttöön. Se on se henkinen pääoma, jota ihmiset ovat kerryttäneet elämänsä aikana: tarinoita, ideoita, mieltymyksiä, kuvia, videoita. Toisin sanoen elämänsä sisältöä.

Iso murros tulee olemaan kun tähän havahdutaan ja ihmiset alkavat arvostamaan omaa elämäänsä uudella tavalla. Sosiaalisen median hyödyt kansalaisille voitaisiin saavuttaa ihan yhtä hyvin myös maksumuurin takana olevalla palvelulla, jolloin ihmisten henkinen pääoma ei valu ulkopuolisille. Pienen kuukausiveloituksen maksaminen ei olisi varmaankaan kynnys, jos ihmiset oikeasti arvostavat itseään ja elämäänsä.

Blogit

Blogipalvelu on myös hieno kanava tuottaa ja jakaa tarinoita, ideoita, kuvia, videoitakin. Vastaavasti kuin muilla somepalveluilla blogialustojenkin ansaintalogiikka on ollut pääosin samanlaista ja isot pelurit ovat lohkaisseet ilmaisversioilla suurimman palan kakusta - samoilla sivuvaikutuksilla.

On kuitenkin joitakin palveluita (kuten tämä tässä), jotka ovat maksullisia ja siten sisällöntuottajan kannalta reilumpia. Huono puoli maksullisissa on kuitenkin se, että tuotettu sisältö häviää universumista kun maksutkin loppuvat. Maksujen loppumiseen voi olla sellaisiakin syitä, joihin sisällöntuottaja ei enää itse pääse vaikuttamaan.

Ehdotus olisikin seuraavanlainen. Suomessa on loistava kirjastojärjestelmä. Se kokoaa sisältöä monessa muodossa tänä päivänä ja yksi näistä voisi olla kansalaisten itse tuottama blogiaineisto. Tarvittaisiin siis alusta, joka olisi kirjastojen ylläpitämä ja yhteinen. Miten se sitten toteutetaan käytännössä, on sivuseikka. Digitaalisessa maailmassa kaikki on mahdollista. Tärkeintä olisi vain saada käyttöön järjestelmä, joka kokoaa mahdollisimman paljon kansalaisten tuottamaa sisältöä ilman, että siitä valuu henkistä ja kaupallista pääomaa ulkopuolisille. Se on meidän kaikkien kansallista omaisuutta ja se tulisi säilyttää jälkipolvien käyttöön.