Enqvist ja zen

Taivastieteilijä Kari Enqvist kirjoittaa kolumnissaan suhteellisuudentajusta. Avaruusasioita hahmotellessa se on varmasti taitolaji niin kuin hän tuota kutsuu. Hieman vihjaillen hän viittaa sen olevan myös poliittisten puolueiden käyttämä retoriikan keino, jossa asioita voi aina pyöritellä vetoamalla suhteellisuuteen. Tätähän viljelee runsaasti eduskunnassa se "et sä mua määrää"-puolue, jonka liepeillä pyörivä porukka on unohtanut suhteellisuudentajun ihmisarvon ja oikeusvaltioperiaatteen merkityksiin.

Suhteellisuuden käsitteen käytöllä voi nimittäin hämärtää asioita, koska aina ensin pitäisi määritellä se, mihin verrataan. Joten ennen kuin suhteellisuuden voi ymmärtää, pitää myös tietää riittävästi siitä vertailun perustana olevasta asiasta.

Jos ei tiedä, niin se antaa mahdollisuuden manipuloida keskustelua, koska ainahan voi itse määritellä vertailun perustan itselleen sopivaksi. Siinä saa ikään kuin etulyöntiaseman, jota purkamaan tarvittaisiin toinen metatason keskustelu. Se jää helposti tekemättä ja vastapuolen argumentoinnilta putoaa pohja pois.

Toisin sanoen suhteellisuudentaju taitolajina ei tarkoita sitä, että ymmärtää jonkun asian suhteellisuuden, vaan sitä, että osaa katsoa asioita vähän ylempää. Siihen taas tarvitaan kykyä nousta ylemmäksi eli avoimuutta ja luovuutta. Ne eivät synny itsestään. Pitää olla joku menetelmä ja sitä pitää harjoitella.

Tällaisia menetelmiä on esimerkiksi buddhalaisissa meditaatiokäytännöissä. Yksi sellainen on zen-buddhalainen koan, jossa harjoittelija pohtii jotain paradoksaalista kysymystä kuten:

"millainen ääni syntyy yhtä kättä taputettaessa?"

Kysymyksen pohtiminen vaatii ymmärrettävästi aikamoista ponnistelua ja ahdistuksensietokykyä. Kari Enqvist osoittaakin itse, että suhteellisuudentaju on tosiaan taitolaji, jossa vertailun perustana oleva asia pitäisi ensin itse ymmärtää kunnolla:

"Suhteellisuudentaju on uusi zen: se tuo mielenrauhaa."