Harmi, vihan siedettävä muoto

Harmittaa. Tuli luettua Rauno Juntumaan kirja Miksi vihaamme ja odotukset olivat kovat. Onhan aihe hyvin ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Tämä kuuluu samaan tietokirjojen joukkoon, jossa jotain ongelmallista ilmiötä selitetään kyllä sivukaupalla kiitettävän monipuolisesti ja syvällisesti, mutta syitä ilmiöön käsitellään varsin vähän ja siksi myöskään keinoja ongelman poistamiseen ei juuri löydy. Tai sitten ne on mallia unettomuuteen paras keino on nukkua enemmän. Terveyden ylläpitämiseksi kannattaa syödä terveellisesti. Ratkaisukeskeistä!

Kirja käy läpi vihan eri ilmenemismuotoja juurta jaksain vähän puuduttavastikin, koska samat asiat toistuvat vähän kuin jenkkidokkareissa, joissa jokaisen mainostauon jälkeen toistetaan dokkarin aihe. Kun kirjassa sitten on luku Vihan synnystä ja sen kehityksestä, niin sieltä lukija voi yrittää kaivaa vastauksia kysymykseen: miksi vihaamme?

Luvussa vihan olemuksen selittäminen jatkuu taas, mutta löytyy sieltä yksi kohta, jossa vihalle etsitään syitäkin:

"Vihasuhteen ja vihatoiminnan syntytekijöihin kuuluvat puolestaan uhriutuminen, harhainen kuvitelma sekä samastuminen toisen haluun."

No, näissä kolmessa on kysymys samasta asiasta. Uhriutuminen kun on harhainen kuvitelma ja samastuminen toisen haluihin myös. Mutta onko harhainen kuvitelma tai kognitiiviset harhat sitten vihan syy? Selvää on, että monta kertaa vihastumme turhaan kun olemme käsittäneet jonkun asian väärin. Olisikohan kirjalle parempi nimi Miksi vihaamme turhaan?

Mutta myös huumori perustuu samaan kognitiiviseen harhaan. Vitsin mekanismihan toimii niin, että tarinaa viedään kohti jotain outoa tai ahdistavaa ja sitten yhtäkkiä kuulija huomaakin, että se oli harhaa vain. Jos osaisimme aina ymmärtää asiat niin kuin ne todella ovat, niin aika tylsää olisi. Eikä se edes ole mahdollista.

Kirjassa kerrotaan sitten myös aivojen toiminnasta niin, että tunne tulee ensin ja järki vasta vähän viivellä. Silloinhan vihakin tulee ensin ja sitten vasta se kognitiivinen häiriö. Kumpi sitten oli ensin, muna vai kana?

Kirjassa vihan kyllä selitetään olevan keino päästä takaisin mielen tasapainoon, mutta mikä sen mielen tasapainosta ensin sitten suistaa? Eikö tästä pitäisi myös löytyä syy vihaan? Sivumennen kirjassa mainitaankin, että sehän on pelko, uhka tai turvattomuus, mutta selkeämminkin sitä olisi voinut painottaa. Vihaa ja pelkoa käsitellään ikään kuin erillisinä ja rinnakkaisina tunteina.

Tunteista kyllä puhutaan kirjassa paljon ja kerrotaan esimerkiksi, että Antonio Damasio jakaa tunteet kolmeen kerrokseen: olemassaolon kokemus, perustunteet ja sosiaaliset tunteet. Viha kuuluisi kirjan mukaan perustunteisiin, mutta voiko se olla 'perustunne', jos se on reaktio uhkaan? Eikö pelko tule ensin?

Kummallista kyllä Juntumaa ei käsittele myöskään tuota ensimmäistä tunnekerrosta eli olemassaolon kokemusta kirjassa ollenkaan. Identiteettiä kylläkin paljon eri yhteyksissä, mutta sille ei esitetä yhteyttä olemassaolon kokemukseen.

Identiteetti nimittäin syntyy (tai synnytetään) suojaksi eksistentiaaliselta ahdistukselta, joka on juuri olemassaolon kokemisen pelottavuutta tai sen jatkuvuuden loppumisen uhkaa. Harva uskaltaa katsoa sisimpäänsä ja luo siksi minuuden heijastukseksi kuvan itsestään muuttumattoma persoonana (lat. persona = teatterinaamio) niin kuin C.G.Jung sanoi. Viha nousee kun tuo suoja eli identiteetti on uhattuna. Tämä kyllä mainitaan kirjassakin, mutta identiteetin olemusta ei käsitellä tässä mielessä eksistentiaalisen ahdistuksen suojamekanismina, kognitiivisena harhana. Harmi.

Jos pelko on kerran vihan alkujuuri, jäämme odottamaan, että joku kirjoittaisi kirjan Miksi pelkäämme (turhaan)? Siitä voisi sitten löytyä ehkä keinot vihankin käsittelyyn.

Ihmiskunnan kirjoitetusta historiasta löytyy vihan käsitteen pohtimista jo varhain. Buddhaksi kutsuttu intialainen prinssi kertoi siitä jo reilut 2.500 vuotta sitten. Kärsimyksen perussyyt eli mielen myrkyt olivat hänen mielestään juuri harhainen mieli (ignorance), viha (aversion) ja ahneus (greed). Eikä se kärsimys ole vieläkään kaikonnut maan päältä. Keinoksi päästä eroon kärsimyksestä Buddha neuvoi meitä takertumasta identiteettiin, joka on siis harhaa vain. Sitä pitää yllä turhat halut, joista luopuminen auttaa. Mutta ei siitä tässä sen enempää. Kannattaa ehkä lukea tämä näkemys peloista vapautumisesta.

Kirjassa mainittu sivistyksen nostaminen kognitiivisten harhojen aiheuttaman vihan lietsomiseksi on ihan kannatettava ajatus. Parempi olisi kuitenkin keksiä myös toimivampia strategioita turvattomuuden hallintaan. Tämä sekä yksilö- että yhteisötasolla elämän suuntaa muuttamalla. Nykyinen länsimaalainen ei oikein tunnu toimivan. Tuhoaminen jatkuu entiseen tahtiin. Tuhoavan vihan vastakohta on luovuus. Luovuutta ei jostain syystä käsitellä Juntumaan kirjassa ollenkaan.

Harmi on suuttumuksen sosiaalisesti hyväksytympi muoto. Vihan sukua siis. Harmi voisi olla kätevä käsite myös julkisessa keskustelussa vihapuheiden sijaan. Eikö kuulostaisi paremmalta, jos joku sanoisi, että "harmittaa kun maahan tulee vierasta väkeä", sen sijaan, että sanoo "toivottavasti hukkuvat Välimereen"? Jälkimmäinen kyllä ajatuksena pelottaa aika monia, mutta he eivät silti toivo sanojaa helvettiin jostain syystä. Harmittaa vain.

"When this level of discernment matures and bears the fruit of release, our greatest insecurity - our inability to trust ourselves - has been eliminated. Freed from the attachments of "I" and "mine," we find that the component factors of fear - both skillful and unskillful - are gone. There's no remaining confusion or aversion; the mind is no longer weak in the face of danger; and so there's nothing from which we need to escape."

- Thanissaro Bhikkhu