Henkinen kasvu (Ei New Age)

Henkinen kasvu saattaa tuoda mieleen New Age-hömpän tai muuten vain arkielämälle vieraan maailman, jossa sekottuvat pseudouskonnolliset ja sumupilvissä leijailevat käsitteet kuten sydäntietoisuus, läsnäolon voima, aurat ja chakrat. Henkinen kasvu voidaan ymmärtää monella tavalla, joten viisasta olisi ensin määritellä, mitä sillä tarkoitetaan. Usein sen takaa löytyy ajatus itsetuntemuksen parantamisesta tavalla tai toisella. Mutta sekin voi johtaa harhaan, koska ensin pitäisi ymmärtää mitä sillä Itsellä tarkoitetaan.

Koska itsetuntemuksessa on kysymys ihmisen omasta kokemuksesta, sitä ei voi tutkia tiedollisin keinoin ulkoapäin. Itsetuntemukselle ei ole mitattavaa suuretta ja se on siten epätieteellistä.

Itse voidaan ymmärtää toimijana eli subjektina ja representaatioina eli mielikuvina. Nämä onkin hyvä erottaa toisistaan. Representaatiot ovat oman mielen luomuksia - identiteettejä. Ne ovat omia yksilöllisiä kokemuksia siitä keitä me olemme. Subjekti-minä taas näyttäytyy toiminnan ja puhutun kielen kautta, joten se on välillisesti myös toisten ihmisten kokemuspiirissä.

On hyvä ymmärtää myös käsitteet hengellisyys, henkisyys ja maallisuus. Hengellisyydellä voidaan tarkoittaa ihmisen dialogia jonkin yliluonnollisen kanssa. Henkisyydellä taas dialogia Itsen kanssa. Hengellisyys on ollut jo pidempään katoamassa kun uskontojen rooli länsimaisissa yhteiskunnissa on menettänyt alkuperäistä merkitystään. Teknis-tieteelliseen maailmankuvaan kun ei juuri yliluonnolliselle ole sijaa ellei sitten yliluonnolliseksi voisi ajatella markkinavoimia. Usko markkinavoimiin ja teknologiaan onkin korvannut perinteiset uskonnot maallistuneen ihmisen uskomusjärjestelmänä. Henkisyyden arvo kulutusyhteiskunnassa taitaa löytyä enää vain oma-apuoppaiden ja henkisen valmennuksen kurssien markkina-arvoina.

Henkisellä kasvulla tarkoitetaan tässä ensisijaisesti subjekti-minästä saatavan oman ymmärryksen lisäämistä. Toisin sanoen: omaan toimintaan vaikuttavien motiivien tunnistamista. Ajatus voi tuntua aluksi helpolta tempulta, mutta motivaatiot ovat meissä kerrostuneita ja syvemmällä olevat ovat pitkälti tiedostamattomia.

Koska Itsen representaatiot (identiteetit) ovat syntyneet suhteessa ulkoisen maailman kanssa, niitä voidaan myös manipuloida ulkoapäin. Jos Itsen representaatiot saavat vallan subjekti-minästä, niin se avaa väylän myös toisten käyttäytymiseen vaikuttamiseen. Henkisen kasvun lopputulos on sitten tuon kytkennän irroittaminen.

Kuinka hyvin pystymme esimerkiksi sosiaalisessa toiminnassa tunnistamaan, miksi sanomme sen mitä sanomme? Tai, miten hyvin ymmärrän omaa kulutuskäyttäytymistäni? Miksi tuli ostettua juuri se auto? Kuvittelen, että valintaani johtivat hevosvoimat ja vääntömomentit kun varsinainen päätös tuli kuitenkin sosiaalisista paineista. Piti saada isompi ja kalliimpi kuin naapurilla, vaikken sitä itselleni myönnäkään. Mieli teki quarterpounderateriaa kokiksella, vaikka ei ollut edes nälkä. Miksi?

Määritellään siis tässä henkinen kasvu biologisten viettien ja sosiaalisten paineiden ylittämisenä, jolla tarkoitetaan omien vaikuttimien tunnistamista ja sen pohjalta tehtyjä viisaita valintoja. Tavoitteena on se, ettei näiden kerrostuneiden motivaatioiden välillä olisi liiemmin ristiriitaa. Silloin ihminen on autonominen ja autenttinen - itseohjautuva ja aito kokonainen oma itsensä. Syön terveellisesti kun on nälkä ja saatan jättää auton ostamattakin.

Henkinen kasvu antaa tilaa siten myös luovuudelle. D.W. Winnicottin mukaan luovuuden vastakohta on mukautuvuus (Kurkela, 2004):

"Älyllisesti ja sosiaalisesti normaalin ihmisen suhde todellisuuteen on aina luova, paitsi jos hän sattuu olemaan sairas tai jos luova asenne on jonkin erityisen ulkoisen syyn vuoksi tukahdutettu. Silti vaikeissakin oloissa (kuten ankarat perheolot, keskitysleirit tai poliittinen vaino) jotkut säilyttävät luovan suhteen todellisuuteen. He ovat kärsiviä ihmisiä, toteaa Winnicott. Loput ovat luopuneet toivostaan luovaan elämänasenteeseen. He ovat mukautuneet, he eivät enää näe elämää luovasti. Mukautuminen on luovan asenteen vastakohta; se on kokemus siitä, että täytyy alistua ulkoisiin vaatimuksiin."

Mukautuminen (engl. compliance) tarkoittaa siis antautumista ulkoisille vaikutteille. Mukautuva ihminen on tarpeellinen kulutusyhteiskunnassa, koska ihmisten mieliä pystytään manipuloimaan helpommin sekä markkinoiden ohjaamina että poliittisin keinoin. Aidosti itseohjautuva ja luova ihminen on myrkkyä sekä markkinavoimille että autoritaariselle hallinnolle.

Miten sitten henkinen kasvu syntyy? Ensin pitäisi ymmärtää, että ihmisten lähtökohdat ovat hyvin erilaisia. Siihen vaikuttavat sekä geneettiset arpajaiset että kasvuympäristö varhaisvuosina. Myös elämän kriisit voivat toimia joko henkistä kasvua luoden tai sitä estäen. Usein merkittävä kasvu tapahtuukin vasta keski-iän jälkeen kun elämänkokemusta on jo kertynyt ja sosiaaliset paineet alkavat hellittää.

Tässä piileekin yksi tämän päivän isoista virhearvioista. Nykyisin on vallalla ajatus, että vastuun ottaminen itsestä ja itseohjautuvuus olisivat ikään kuin synnynnäisiä piirteitä kaikissa ihmisissä ja pitää vain tarttua itseään niskasta kiinni ja yrittää pärjätä. Itseohjautuvuus on kuitenkin henkisen kasvun tulos, joten on virhe olettaa, että kaikki siihen kykenevät samalla tavalla.

Kouluissakin on nyt alettu soveltamaan uusia menetelmiä, joissa korostetaan itseohjautuvuutta. On väärin vaatia sitä lapsilta kun monet aikuisetkaan eivät siihen kykene. Seurauksena jako paremmin ja huonommin menestyneisiin tulee korostumaan, jos yksilöllisiä eroja ei oteta huomioon. Sama vaikutus näkyy myös suhtautumisessa yhteiskunnan huono-osaisiin ja syrjäytyneisiin.

Henkistä kasvua ei pitäisi lähestyä menetelmänä, jonka voisi opetella oma-apukirjoista tai henkisen valmennuksen kursseilta. Siinä on kysymys ennen kaikkea asenteesta. Kukaan ei voi vaatia toista muuttamaan asennettaan. Se on tehtävä itse omasta halusta.

Luova asenne tarkoittaa avoimuutta ja uteliaisuutta uutta kohtaan. Uusi voi olla joko ulkoiseen havaintoon liittyvä tai oman ajattelun synnyttämä uusi kokemus. Winnicott kuvaa luovaa kokemista (engl. apperception) näin (Playing and Reality, 1971 s.65):

"It is creative apperception more than anything else that makes the individual feel that life is worth living. Contrasted with this is a relationship to external reality which is one of compliance, the world and its details being recognised but only as something to be fitted in with or demanding adaptation. Compliance carries with it a sense of futility for the individual and is associated with the idea that nothing matters and that life is not worth living. In a tantalising way, many individuals have experienced just enough of creative living to recognize that most of the time they are living uncreatively, as if caught up in the creativity of someone else, or of a machine."

Näyttääkin siltä, että luovuus tulee selkeimmin esiin niissä ihmisissä, jotka ovat irrottautuneet yhteiskunnan normeista. Luovuus liitetään usein taiteilijoihin ja monet heistä ovatkin löytäneet luovuutensa kärsimyksen kautta. Mutta tarkoittaako se sitä, että meidän pitäisi hakeutua kriiseihin, jotta kasvaisimme? Ei kai kukaan sellaista halua tietoisesti? Onneksi luovuus on meissä kaikissa luonnollinen ominaisuus ja siksi huomion pitäisikin olla siinä miten ja missä vaiheessa sitä on tukahdutettu. Elämän pelikortit jaetaan varhaislapsuudessa, joten katseet sinne. Vastuu on silloin vanhemmilla ja muilla kasvattajilla. Mutta heidän pitäisi tietysti ensin huolehtia omasta kasvustaan.

Henkinen kasvu vapauttaa luovuuden ja siksi luovuuden löytäminen uudestaan on aikuiselle mahdollisuus. Haluaako sen sitten käyttää on jokaisen oma valinta, eikä ketään voi siihen pakottaa. Ainoa sitä vastustava tekijä on oma Itse. Identiteetit istuvat vahvasti meissä, eikä niistä ole helppo päästää irti. Kasvu ihmisenä edellyttää kuitenkin identiteettien vallan musertamista, jotta ihminen voi elää vapaana. Se on ainoa todellinen vapautemme, kuten Buddha oivalsi yli 2.500 vuotta sitten.