Huonoja uutisia meritokratian ystäville

"Jokainen on oman onnensa seppä. Se on vain itsestä kiinni."

Talousajattelussa ihmisen oletetaan olevan rationaalinen toimija, joka pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan menestymiseensä elämässä. Taloustieteilijät laskevat mallejaan olettaen, että ihmiset toimivat taloudellisten ohjauskeinojen mukaan. Oletetaan, että työurat ovat lineaarisia eli jokainen pyrkii ja pystyy etenemään nousujohteisesti taloudelliseen menestymiseen.

Entäpä, jos näin ei olisikaan? Entä, jos ihminen ei voikaan aina vaikuttaa elämäänsä itse, vaan elämänkulkuun vaikuttavatkin monet muut asiat ja rajoitukset? Entä, jos osan ihmisistä tavoitteena ei olekaan jatkuva vaurauden lisääminen? Toimivatko talousmallit silloin oikein?

Tuore tutkimus työurien muodoista ja muutoksista kertoo, että tosiaan ihmisen roolia autonomisena toimijana on ehkä ylikorostettu. Elämään vaikuttavat aina myös ympäristön olosuhteet ja sattumallakin on iso merkitys. Myös terveydentila kytkeytyy työuran muutoksiin. Olemme myös aina enemmän tai vähemmän riippuvaisia toisista ihmisistä, joten ehkä ihminen onkin oman onnensa keskushyökkääjä niin kuin Frank Martela kirjoittaa.

Huomioidaanko näitä tekijöitä politiikassa, joka käyttää taloustieteitä päätöksien pohjana? Voiko talousennusteisiin luottaa, jos ihminen ei toimikaan niiden oletusten mukaan? Annammeko huomaamattamme liikaa valtaa oletuksille, jotka eivät toimi?

Kuka kertoisi taloustieteilijöille, että sori, ei koske minua. Poliitikot voisivat ekonomistien sijaan kysyä meiltä, mitä haluamme ja mihin kykenemme.