Hyödyllinen luovuus

Sattuipa käsiin kirja Luovuuden idea (Malmelin & Poutanen, 2017). Blogin aihepiirin ytimessä ollaan, joten tutkittavahan se on mitä kirja kertoo luovuudesta. Kirja on suunnattu pääasiassa työelämän tarpeisiin, joten lähtökohtaisesti siihen on suhtauduttava myös sellaisena. Sen ansioita ryhmien ja organisaatioiden toiminnan kehittämisessä ei tässä arvioida, vaan katsotaan vain miten luovuuden käsitettä on käsitelty eräistä näkökulmista käsin.

Luovuutta tarkastellaan kirjassa hyödyllisyyden valossa. Toiminta on luovuuden kannalta merkityksellistä vain, jos siitä on jotain hyötyä jollekin. Vaikka sitä ei kirjassa ole tarvetta korostaa, niin mikäpäs muu tässä on taustalla kuin talousajattelu. Luovuuden mittarina toimii siis toiminnan tuloksen arvo. Voisipa jopa sanoa, että luovuus on tässä synonyymi tuottavuuden kasvulle.

Mittaamisen tarvehan tulee tieteellisestä maailmankuvasta, jossa asiat ovat todellisia vain, jos ne voidaan mitata. Kirjan alkuvaiheilla mainitaankin se, että joskus aikaisemmin luovuus on nähty mystisenä tai yliluonnollisena. Kuitenkaan missään vaiheessa kirjan teksteissä ei mainita sitä, mikä on tieteellinen vaihtoehto luovuuden määrittämiselle, jotta sitä voisi mitata. Sen todetaan manifestoituvan joko yksilön kykynä tuottaa ideoita, prosessina tai sen lopputuotoksena. Mutta mitä luovuus olennaisesti itsessään on, sitä ei edes yritetä määritellä. Itse luovuus säilyy edelleen lukijalle mysteerinä.

Olisi ehkä ollut hyvä käyttää menetelmänä myös negatiivista ajattelua eli kysyä, mitä luovuus ei ole. Silloin luovuuden ulottuvuudet selkiytyisivät vähän paremmin. Luovuus voi olla esimerkiksi jatkumo luovuus - mukautuminen tai luovuus - tuhoavuus. Näitä ulottuvuuksia löytyy sellaisten eurooppalaisten ajattelijoiden tuotannosta kuten Winnicott, Jung, Fromm, Moreno tai Bergson*. Kirjan painopiste on yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa. Selvähän se, samasta maaperästä kumpuaa kuin talousajattelukin.

Hyödyllisyyden relativistinen näkökulma tarkoittaa myös sitä, että luovuus nähdään välineellisenä - yhtenä tuotannon tekijänä. Luovuutta on olemassa vain silloin kun tuotetaan jotain hyödyllistä. Vaikka kirjassa mainitaankin taiteellinen luovuus rinnakkaisena muotona, niin kuvataiteilijalle pensseli on se väline. Taiteen tehtävänä on kuvata todellisuuden ainutlaatuisuutta, joka antaa sille arvoisensa merkityksen noin yhteiskunnallisestikin tieteellisen maailmankuvan kilpailijana. Taiteellisesta luovuudesta kerrotaan kirjassa pääasiassa itseilmaisun muotona, joten myös sen hyödyllisyys nähdään vain taitelijalle itselleen. Van Goghkin sai kuulemma vain yhden taulun myytyä elämänsä aikana.

Luovuuden käsitteeseen sekoittuu helposti lahjakkuus ja harjaantuneisuus. Ajatellaan, että ihminen voisi oppia luovaksi, vaikka kysymys on ensisijaisesti muiden kykyjen mahdollistamasta toiminnasta. Kirjassa mainitaan, että ihminen ei olisi syntyjään luova. Kuitenkin jo lapsikin osaa olla luova leikkiessään. Flow liitetään usein luovuuteen, mutta sekin on mahdollista vain silloin kun muut taidot ovat kehittyneet riittävästi. Jazz-muusikko pystyy improvisaatioon vasta kun soittotekniikka on rutiinia. Luova kyky on ollut soittajalla jo ennestään.

Kirjassa kerrotaan paljon ryhmien ja organisaatioiden luovuudesta, jolloin itse asiassa voisi puhua pikemmin evoluutiosta kun ideoita heitellään brainstormingeissa ja parhaimmat tulevat valituksi. Kun puhutaan luovista prosesseista ja niiden kehittämiseen tarkoitetuista työkaluista, tarkoitetaan itseasiassa prosessien kehittämistä, ei luovuuden. Luovuutta ei voi hallita - oikeastaan muuten kuin tukahduttamalla sitä.

Tapa käsitellä luovuutta kirjassa istuu hyvin talousajatteluun perustuvaan maailmankuvaan. Luovuus on välineellistetty tuottavuuden kasvun tekijäksi. Koska luovuutta itsessään ei pystytä määrittelemään ja mittaamaan tietellisin keinoin, se jää edelleen mysteeriksi. Ehkä hyvä niin.


*Lukusuosituksia, joita ei ole mainittu kirjan lähdeluettelossa:

Tuula Grandell: Matka luovuuden lähteelle (2014)
D.W. Winnicott: Creativity and its Origins, kirjassa Playing and Reality (1971)
Erich Fromm & D.T. Suzuki: Zen ja psykoanalyysi (2012)
Henri Bergson: Creative Evolution (1907)