Identiteetti, ongelma?

Polarisaatio puhuttaa. Yhteiskunnan jakautuminen jyrkkenee. Syntyy ikään kuin kuva, että leirit siirtyvät jollain kuvitellulla jatkumolla ääripäiden suuntaan. On äärioikeistoa, joten pitää olla myös äärivasemmistoa. Mutta kuvitelma voi syntyä silti siitä, että vain toinen leiri siirtyy äärisuuntaan, jos ero on relatiivinen.

Oli niin tai näin, polarisaatiossa syntyy kaksi eri todellisuutta, jotka eivät kohtaa. Dialogia ei synny, jos keskustelijat eivät oletuksena halua muuttaa kantojaan. Omaa identiteettiä pitää puolustaa viimeiseen asti.

Mutta ei tämä jää vain poliittiseen kulttuuriin. Se, että ei halua syystä tai toisesta kuunnella toisen ajatuksia, on yllättävänkin yleistä ja tavanomaista.

Muutama esimerkki.

Joku tekninen härpäke on mennyt rikki ja soitat tekniseen tukeen. Tukihenkilön asenne jo on se, että hän tietää, mikä on vikana. Oletuksena asiakas ei voi ymmärtää tekniikasta mitään, vaikka olisi itsekin alalle koulutettu ja kokemuksien rikastama. Tukihenkilön asiantuntijaidentiteetti olisi uhattuna.

Potilaalla ei ole paljon sananvaltaa, jos lääkäri on jo esitietojen perustella tehnyt diagnoosin. Lääkäri kuulee vain potilaan oirekuvauksesta sellaiset kohdat, jotka tukevat diagnoosia. Epäsopivat sivuutetaan, vaikka ne olisivat perusteltuja. Psykologiassa tätä kutsutaan vahvistusharhaksi. Lääkäri-identiteettiähän siinä puolustellaan.

Masennus kohtaa ihmistä usein, kun elämässä jokin järkkyy. Läheisen menetys, avioero, työttömyys, koskettavat juuri identiteettiä, kun sitä tukeva turvallinen ympäristö hajoaa. Tai voi se masennus tulla salakavalastikin, jos elämä ympärillä muuttuu, eikä itsellä ole kykyä sopeutua samaan tahtiin. Se voisi tarkoittaa identiteetin murtumista. Takertuminen vanhaan on helppo ratkaisu, jos paineet ympäriltä kasvavat liian suuriksi.

Polarisaation ja näiden muiden vuorovaikutusongelmien taustalla saattaa siis olla identiteetti. Tai siis siihen takertuminen.

Aihe on tuttu buddhalaiseen ajatteluun tutustuneille. Kärsimyksen alkusyy on juuri identiteettiin takertuminen. Sen pysyvyyden puolustaminen. Puolustuskeinoina syntyy kolme mielen myrkkyä: tietämättömyys (henkinen laiskuus), ahneus ja viha. Aika rajuja sanoja, mutta kun katsoo tarkemmin, niin lievemmillä ilmaisuilla asia saattaa tulla ymmärrettävämmäksi.

Tietämättömyys (engl. ignorance) liittyy juuri siihen, ettei halua kuunnella ja ymmärtää toista. Viha taas liittyy tarpeeseen luoda hierarkkinen valta-asema vuorovaikutuksessa. Ahneus-käsite johdetaan riippuvuuksista mielihyvään ja se on takertumisen perusta.

Olisiko pohtimisen arvoista? Ei ihan pienistä asioista kyse.