Kahden kerroksen väkeä

24.08.2019

Vanhan hallituksen jäljiltä tulee ensi vuonna voimaan uusi tieliikennelaki, uutisoi YLE. Yhtenä muutoksena siinä joidenkin ajoneuvojen sallittuja maksiminopeuksia nostetaan 80 > 100 km/t. Koskee perävaunuja vetäviä autoja sekä paketti- ja matkailuautoja, joiden ajoneuvokohtaiset rajoitukset poistuvat. Jälkimmäiset saavat siis ajaa myös 120 km/t, jos se on muuten sallittua.

Juuri edellä mainittujen kaltaisten ajoneuvojen nopeuden kasvu aiheuttaa merkittävän lisäyksen sekä polttoaineen kulutukseen että päästöihin. Pakettiautot ja matkailuautot puskevat ilmaa edellään suurella työllä ja kun ilmanvastus nousee neliöllisesti nopeuden kasvun mukana kulutus pompsahtaa reippaasti ylös.

Perusteluna lakimuutokselle on se, että autojen parantunut tekniikka mahdollistaa turvallisuuden kannalta suuremmat nopeudet. Yksilönvapauden nimissä Hessut ja Hanskit pääsevät siten nopeammin suhaamaan matkansa, vaikka ajansäästö on käytännössä olematon. Perille ehtisi samaan aikaan kun lähtee vastaavasti aikaisemmin liikkeelle.

Suurin turvallisuusongelma perävaunujen käytössä on huolimaton kuormaaminen ja vaunujen huono kunto. Kuskien korvien välissä ei ole vielä tapahtunut sellaista kehitystä edellisiin, että olisi turvallisempaa ajaa kovempaa. Uutisessa liikenneneuvos olettaakin, että onnettomuudet lisääntyvät - eli se siitä.

Tämä kertoo kirkkaan selkeästi sen, miten yhteiskunnallisia asioita käsitellään ikään kuin kahdessa kerroksessa, joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Toisaalta ollaan olevinaan huolestuneita ilmastonmuutoksesta ja halutaan etsiä ratkaisuja, mutta toisaalta eletään kuin koko ongelmaa ei olisikaan.

Lainsäätäjät eivät osaa vieläkään ottaa ympäristön tuhoamisen estämistä mukaan omaan työhönsä, vaan mennään vauhdilla talous ja tehokkuus edellä. Yhteiskunnan rattaat pitää saada pyörimään viuhempaan tahtiin, joka sitten vain lisää 'sivuvaikutusten' aiheuttamia ongelmia. Joku muu saa ratkaista ne.

Onneksi teillä saa uuden lain voimaantulon jälkeenkin ajaa millä vaan ajoneuvolla 80 km/t, jos sitä ei ole muuten rajoitettu, joten kuka tahansa meistä voi omalta osaltaan ottaa sen ratkaisijan roolin kun päättäjät eivät siihen pysty.