Kaikkea ei kannata kertoa

Pekka Seppänen kirjoittaa osuvasti siitä tosiasiasta, että kaikki valehtelevat sen minkä kerkivät. Valehtelemisella saadaan valtaa. Valehtelijalla on käytössään enemmän tietoa kuin valehtelun kohteella ja tieto on valtaa. Raha ja valta ovat aina sidoksissa toisiinsa tässä meidän maailmassamme. Siksi Pekka Seppänen sanoo, että

"Työlki ellää, mut valheel rikastuu."

Valehtelemisen sukulainen on se, että ei kerro kaikkea sitä, mitä pitäisi kertoa. Sitä kutsutaan salaamiseksi ja siitähän nyt ei ainakaan rangaista. Sehän voidaan perustella vaikka sillä, että 'ohoh unohdin' tai 'ei se nyt niin oleellista ollut kertoa'. Joskus kannattaa jättää jotain sanomatta myös, koska silloin voi syntyä toivottu väärä mielikuva asioista. Eikä siitä voi edes jäädä kiinni, vastuu on kuulijalla.

Ikuinen suojamaskikeskustelu sai lisäpuhtia kun julkisuuteen revittiin ristiriidaksi kahden arvovaltaisen tahon selvitykset. STM:n selvitys sanoo, että maskeista ei ole juuri hyötyä ja nyt arvostetuista tieteilijöistä muodostuva ryhmä suosittelee maskien käyttöä. Mistähän moinen ristiriita?

STM:n selvitys kertoo, että maskit eivät suojaa käyttäjää itseään tartunnalta kun taas muut sanovat, että maski saattaa suojata muita käyttäjän omalta tartunnalta. Mutta, miten tartunta on ylipäätään tullut ensin maskin käyttäjälle? Sitähän ei voi tietää, jos ei ole oireita.

Tieteilijäryhmän lähettämän kirjeen allekirjoittajista mainitaan ensimmäisten joukossa nobelisti Bengt Holmström. Epidemilogian ja virologian erityisasiantuntija? Ei, vaan ekonomisti, joka on virkansa puolesta huolissaan talouden hiipumisesta. Maskien käytöllä olisi nimittäin suotuisa vaikutus taloudellisen toimeliaisuuden elpymiseen, kun ihmiset uskoisivat olevansa paremmin turvassa pöpön leviämiseltä. Jäi sanomatta.

Kuka oikeasti muka ajattelee laittaessaan maskin kasvoilleen, että haluaa suojata muita omalta ehkä-tartunnalta? Vai olisiko niin, että Holmström & co. tietoisesti haluavat saada ihmiset ryntäämään shoppailemaan ja touhuamaan kuten ennenkin, vaikka vähän viluttaa ja kurkussa kutisee. Ei saa jäädä kotiin makaamaan kun taistelu euroista (lue: markkinavoimien vallasta) on taas käynnissä.