Kärsimysviikon teemoja

Aikaisemmin oli puhetta erilaisista ihmiskäsityksistä, joista näkyvimmin on ollut esillä talousajatteluun perustuva uusliberalistinen ja nationalistiseen ryhmäidentiteettin perustuva rasistinen. Joukkoon mahtuu vielä ihmisen asemaa luonnon valtiaana korostava realistinen vihreys. Mutta mikä voisi olla näille vastavoima, jolla erottuisi joukosta? Olisiko mitään ismiä, joka haastaisi kaikki kolme ihmiskäsitystä samalla kertaa.

Potentiaalinen ehdokas voisi olla buddhalainen ihmiskäsitys. Katsotaanpa tiivistetysti, miten se asettuisi kolmen valtavirran ihmiskäsityksen rinnalle, vaikka kirjaimellisesti aika kaukaa haetulta ehkä kuulostaakin.

Buddhalaisessa ihmiskäsityksessä ihmisen elämä on aina vähän epätyydyttävää. Se ei ole mitenkään merkillistä kun katsoo tätä meidänkin aikaamme, jossa poliitikot riitelevät samaan aikaan kun melkein joka viides ihminen on köyhyysrajan alapuolella maassamme. Lisää esimerkkejä kärsimyksistä löytyy mediasta päivittäin.

Kärsimyksen eli dukkhan todellisuus on Buddhan opetusten ensimmäinen jalo totuus. Länsimaiseen arvorelativistiseen ihmiskäsitykseen 'totuus' on kyllä vähän sellainen hankala asia, koska totuuden saa korvata nykyisin omilla mielipiteillä. Kuka kuitenkaan kiistää sen, etteikö elämämme olisi jokseenkin epätyydyttävää, koska aina pitää haluta jotain lisää? Aina kysytään, että miten tulisimme onnellisiksi. Eikö se jo itsessään kerro jotain tyydyttämättömyyden tilasta, josta halutaan pois?

Toinen jalo totuus kertoo sitten sen, mistä kärsimys johtuu. Se tulikin jo sanottua eli kärsimys johtuu ihmisen loputtomasta halusta (craving) saada jotain tyydyttämään tarpeitaan ja kun siihen ripustautuu kiinni (clinging), niin kärsimys on jatkuvaa, vaikka joku nautintokin sinne väliin mahtuu. Mainittakoon, että paino on nimenomaan ripustautumisella. Halu sinänsä on inhimillistä.

Kolmas totuus kertoo oikeastaan vaan sen, että kärsimyksestä voi vapautua ken tahtoo ja neljäs kertoo keinot siihen, mutta tämän aiheen kannalta näillä ei ole merkitystä, koska piti selvittää buddhalainen ihmiskäsitys. Joten palataan siihen, mistä kärsimys johtuu.

Buddhan mukaan haluihin ripustautumisesta johtuvan kärsimyksen perussyitä on kolme: tietämättömyys (ignorance), ahneus (greed) ja viha (aversion).

Tietämättömyydestä voi käyttää myös nimitystä henkinen laiskuus. Se tarkoittaa sitä, että ei viitsi ottaa asioista selvää ja eikä vaivata päätään ajattelulla. Edellä mainittu arvorelativismi ja sosiaalinen konstruktionismi ovatkin tämän vaivan johdannaisia meillä länsimaissa. Niillä selitetään sitä, ettei tarvitsekaan ajatella muuta kuin omia halujaan.

Ahneus on ensin mainitun länsimaisen uusliberalistisen ihmiskäsityksen keskiössä ja sen hyväksyminen kärsimyksen aiheuttajaksi on ymmärrettävää. Ahneus kiihdyttää tarvetta ripustautua haluihin ja sen varassa talous pyörii.

Viha taas löytyy nationalistisen populismin ytimestä. Senhän kaikki jo tietävät. Buddhalaiseen ihmiskäsitykseen kuuluu myös se, että identiteeteistä pitäisi päästä kokonaan eroon (non-self), joten kansallismielinen ryhmäidentiteettikin on yksi kärsimyksen syy samoin kuin tähän aikaan kuuluvat poseeraamisperformanssit ja muut identiteettien shoppailut.

Ihmisen ylivertaisuutta luonnon suhteen pitävällä vaikuttavat kaikki kolme kärsimyksen perussyytä yhtäaikaa ja tuhoamisvimman vaikutuksesta luontokin on joutunut kärsimyksen kierteeseen.

Mutta minkälainen ihminen sitten buddhalaisen ihmiskäsityksen mukaan toimisi niin, että kärsimys ainakin vähenisi? Onko buddhalainen ihmiskäsitys vain pessimistinen ja toivottomuutta levittävä? Ei suinkaan, vaikka sellaista leimaa usein halutaan antaa.

Henkisen laiskuuden voittaa ihminen, joka on utelias, rohkea ja luova. Ahneutta voi vastustaa olemalla itse antelias ja auttamalla muita. Vihan ehkäisisi empatia.

Buddhalaisen ihmiskäsityksen mukaan toimittaessa kysymys ei ole siis taloudelliseen vaurauteen ja sosiaaliseen menestykseen ahnehtimisesta, eikä vihan purkamisesta johonkin ihmisryhmään, eikä luonnon loputtomasta hyväksikäytöstä, vaan henkisestä kasvusta ja rakkaudesta. Kyllä niidenkin varaan voisi talouspolitiikkaa, maahanmuuttopolitiikkaa ja ilmastopolitiikkaa rakentaa, vai mitä?

Valtioneuvostoon tulisi sitten vaikkapa:

- luovuusministeri (ent. opetusministeri)
- anteliaisuusministeri (ent. valtionvarainministeri)
- myötätuntoministeri (ent. sisäministeri).