Kartesiolainen todellisuus

19.09.2020

Eli muinnoin ranskalainen filosofi nimeltään Rene Descartes. Hänestä tuli kuuluisa lausahduksestaan "Ajattelen, siis olen". Reneä pidetään modernin filosofian isänä tuon oivalluksen ansiosta. Idea on, että ihmisellä on sielu ja ruumis. Ajatukset syntyvät päässä, joka on todistus sielun olemassaolosta. Tällä idealla on ollut järisyttävät vaikutukset ja järinä tuntuu vieläkin.

Sielun olemassaoloa haastaa ajatus siitä, mitä sille tapahtuu kun ruumin toiminnot lakkaavat. Sitä ennen sielu asustelee tuossa ruumiissa. Mutta kun ruumiista tulee ruumis eli ihminen kuolee, miten käy sielun? Ajatus ahdistaa ihmistä, jos ajatusten muodostaminen lakkaisi ja sielun olemassaolo päättyisi. Tuon ahdistuksen (tai hienommin sanottuna ontologisen turvattomuuden) torjumiseksi ihminen onkin keksinyt eri keinoja. Uskonnoilla on ollut tärkeä merkitys, mutta yhtä hyvin ahdistusta voi torjua olemalla ajattelematta mitään. Tai ajattelemalla jotain muuta, kuten vaikka mitä grillaisi ensi lauantaina tai olispa uusi Audi.

Rene keksi mielestään hyvän idean siitä, miten sielu ja ruumis kommunikoivat. Sen ajan anatomian tuntemuksen mukaan ainoa elin, jolla ei tuntunut olevan mitään funktiota oli käpyrauhanen, joten sen täytyi Renen mielestä olla linkki sielun ja ruumiin välillä. Onneksi samaa logiikkaa ei yleisesti käytetä enää.

No, ei siitä käpyrauhasen funktiosta tiedetä vieläkään paljoa, kuten ei tiedetä esimerkiksi selkävaivoista. Sanovat, että vain 15%:lla niistä tunnistetaan olevan joku elimellinen syy. Epäily voisi siis edelleen kohdistua käpyrauhaseen. Tiedossa ei ole häviääkö selkäkivut, jos käpyrauhanen otetaan pois, mutta lääketiede ei tähän yhteyteen usko, vaan pitää sielua ja ruumista edelleen erillisinä.

Sen johdosta ihmisten vaivojen syitä etsitään ruumiista ja niitä korjataan muokkaamalla ruumiillisia toimintoja, pääasiassa kemiallisesti. Lääkäri kuuntelee potilaan vaivoja ja miettii mikä kemiallinen substanssi mahtaisi poistaa tuon aistimuksen. Sitä sitten kokeillaan ja jos ei tepsi kokeillaan toista. Yleensä lääkäri kysyy onko kipuja, koska kipuja osataan lääkitä kohtuu hyvin.

Jos Rene ei olisi keksinyt tuota ideaansa, lääketiede voisi nyt toimia hyvinkin eri tavalla. Jos sielua ja ruumista pidettäisiinkin yhtenä kokonaisuutena, keinot vaivojen poistamiseksi voisivat olla ihan toisenlaisia. Mitä ne sitten olisivat? Sitähän ei kukaan tiedä, koska ei ole sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa näitä keinoja olisi mietitty viime aikoina. Ainakin placebo-lääkitykselle olisi varmaan annettu suurempi merkitys.

Myös moni muu ihmisen elämän alue voisi olla toisenlainen, jos sielun olemuksesta olisi aiheutunut erilaisia tulkintoja. Ehkä meidän uskonnotkin olisivat muistuttaneet enemmän buddhalaisuutta, jossa sielun olemassaolon kysymyksiin suhtaudutaan eri tavalla kuin länsimaisissa uskonnoissa ja ontologisen turvattomuuden hallintaan on siinä monessa suhteessa fiksummat keinot.

Tämän ajan politiikkakin näyttäytyisi varmaan täysin erilaisena. Ontologisen turvattomuuden hallintaan ei tarvittaisi vastakkainasettelua ja ulkoa tulevien uhkien torjuntaan ei pantaisi niin paljon paukkuja. Identiteettipolitiikallekaan ei olisi tarvetta. Kansalaisten ei tarvitsi turvautua ahdistuksen torjuntaan olemalla ajattelematta mitään. Tai sitten siitä uudesta Audista haaveilemisen sijaan voisi miettiä jotain muuta. Mitä se voisi olla? Sitähän kukaan ei tiedä, koska ei ole sellaista rinnakkaistodellisuutta, jossa näitä olisi mietitty. Tai no, on joku kyllä.

"No child can grow into a mature and wise mind at young age, but adults that keep their "childish" mindset (clutching on OS, ontological security) forever won't reach maturity and wisdom either. Therefore, the key might be the mental readiness for inner growth, enlightenment, learning, and mindfulness"