Käsijarru päällä

Edit (eli juttua on muokattu pari kertaa, lue silti):

Kaikenlaiset ilmiöt puhuttelevat, isot ja pienet. On ilmasto- ja hallituskriisiä, virusmuunnoksia, valtion velkaantumista ja woke-kulttuuria. Laidasta laitaan aiheet tunkevat läpi politiikan, median, somesfäärin ja kahvipöytärupattelun. Jokaisella on aina joku kanta milloin mihinkin ja usein aiheet jakavat keskustelijat eri leireihin.

Miten tätä valtaisaa infosekametelisoppaspektaakkelia pitäisi tulkita? Olisko hyvä yrittää karistaa ensin pois se oma kanta, jos vaikka olisi liikaa sidoksissa johonkin kuviteltuun identiteettiin, ja se tekee vaikeaksi toisten ymmärtämisen?

Varmaan, mutta on kuitenkin yksi näkökulma ylitse muiden, joka olisi hyvä tunnistaa ja ottaa huomioon.

Ja se on tämä:

"Kunhan minun ei tarvitse tehdä mitään ja varsinkaan ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, että en tee mitään."

Voi veljet, kyllä tekisi keskustelun rakentavammaksi, jos tuo saataisiin suodatettua pois. Oma muutosvastarinta kun sotkee keskustelun aina täysin väärille urille. Eiköhän kriisien ratkominenkin saisi kummasti puhtia. Nyt on kuin olisi käsijarru koko ajan päällä, vaikka liikkeelle pitäisi päästä, isoissa ja pienissä jutuissa.

------------------------------

Pieni juttu, woke-keskustelu:

1. A ilmaisee vastustavansa vähemmistöön kuuluvan B:n huonoa kohtelua etuoikeutettujen puolelta.
2. Etuoikeutettu C kokee arvojensa (hierarkkinen ihmiskäsitys) tulleen uhatuiksi ja puolustautuu (ettei tarvitse muuttaa omia asenteitaan) sanomalla, että A loukkaantuu B:n puolesta ja että se on moraaliposeerausta ja naurettavaa pelleilyä.
3. D tulkitsee C:n olevan hakoteillä, koska ei tunnista B:n kokemusta.
4. E sanoo, että D on punavihreä ituhippi (koska haluaa peittää, että ei ymmärrä koko keskustelusta yhtään mitään).

Iso juttu, ilmastonmuutos:

Pääkirjoitus: Maapallon väestönkasvu on ilmastokriisin juurisyy