Kategoria: normi-ihminen
Ihmisten jakaminen ryhmiin on vähän sellainen kakspiippuinen juttu. Se voi aiheuttaa syrjäytymistä ja leimaamista, mutta helpottaa joskus asioiden hahmottamista. Voi ikään kuin nähdä metsän puilta.
Ehkä kysymys onkin näköetäisyydestä? Mitä kauempaa katsotaan ihmisiä, sitä helpommin aletaan nähdä sumuisen verhon läpi samanlaisia piirteitä joissakin ihmisissä. Mitä lähemmäksi mennään ihmistä, sitä paremmin erottuu yksilön ominaispiirteet ja yksilöllisyys. Viisautta olisikin se, että pystyy vaihtamaan tuota näköetäisyyttä tarvittaessa.
Tuskin kukaan voi mennä lähemmäksi ihmistä kuin itse Itseään. Tai ainakin sen pitäisi olla mahdollista, jos uskaltaa. Siksi typerintä maailmassa on nähdä itsensä kuuluvaksi johonkin ryhmään. Ryhmäidentiteetti onkin siten harha omana kokemuksena. Pitäisi ottaa tarpeeksi etäisyyttä, että jonkun ryhmän voi nähdä. Samalla kasvaa riski, että hukkaa itsensä.
On olemassa yksi harhainen ryhmä ihmisiä ja sen määrittelyllä on joskus ikäviä vaikutuksia. Se on normi-ihminen. Jokainen tietää intuitiivisesti, että sellaista ei ole, mutta silti sen pohjalta tehdään kauaskantoisia ratkaisuja.
Normi-ihmiseksi voidaan tässä meidän maailmassamme määritellä yksilö, joka
- käy töissä
- ajaa autoa
- on perheellinen
- on sosiaalinen
- harrastaa monipuolisesti
- lomailee matkustaen
- käyttää älylaitteita
- syö terveellisesti
Listaa voisi jatkaa,
mutta ehkä tuo riittää. Normi-ihmisen ulkopuolelle jää sitten epämääräinen joukko ihmisiä, joita ei joko haluta nähdä tai sitten heillä on joku viihdearvo iltapäivälehtien palstoilla.
Normi-ihmisen mukaan tehdään politiikkaa ja suunnitellaan yhteiskunnan toimintoja. Esimerkkinä vaikkapa nyt suunnitelmat älypuhelinsovelluksesta, jonka avulla voidaan seurata normi-ihmisten kohtaamisia epidemiantorjuntamielessä.
Katsot minne vaan, niin yhteiskunnan toiminnan ohjaaminen perustuu ajatukselle, että me olemme samanlaisia ja käyttäydymme samalla tavalla. Ainakin markkinaliberalistinen talouspolitiikka perustuu tähän.
Normi-ihminen kategoriana on niin vahva, että joskus on vaikea edes nähdä muita ryhmiä. Tämä nykyinen virusepidemia on oiva osoitus siitä, että normi-ihminenhän se on se, jota pitää kontrolloida rajoituksin. Voisi olla hyödyllistä kuitenkin mennä edes hieman lähemmäksi ja havainnoida ihmisiä tarkemmin, jolloin voisi huomata joitakin erojakin ihmisissä.
Yksi ehdotus on ollut se, että ihmiset nähtäisiin kolmena ryhmänä:
- Ne, jotka suojautuvat viruksilta siksi, että eivät halua tartuttaa muita, koska saattavat olla potentiaalisia tartuttajia tietämättään.
- Ne, jotka suojautuvat siksi, että eivät halua itse tulla kipeäksi.
- Ne, jotka näyttävät keskisormea kaikille suojautumisille.
Lienee selvä, että yhteiskunnan asettamia rajoituksia tarvitaan juuri niille, jotka näyttävät suojautumisille keskisormea eli heidät oletetaan siis normi-ihmisiksi.
Samaa logiikkaa ryhmäjaossa voisikin käyttää laajentaen sitä koskemaan muitakin yhteiskunnallisia toimintoja kuin virusepidemian torjunta. Tällaisia voisi olla vaikka:
- ilmastonmuutoksen torjunta
- biodiversiteetin katoamisen ehkäiseminen
- luonnnonvarojen liikakäytön hillitseminen
- ympäristön saastumisen ehkäiseminen
Politiikkaa voisikin ohjata siihen suuntaan, että alettaisiin pikkuhiljaa nostamaan ihmisiä listan ryhmissä ylöspäin. Sitä kutsutaan myös sivistykseksi.
PS. Ilmastonmuutoksesta johtuen blogi jää nyt kevättauolle aikaisemmin.