Kielikuvilla suosio suunnaton

Pekka Seppäseltä mainio kolumni YLE:llä tänään retoriikan käytöstä silloin kun halutaan ajaa omaa asiaa luomalla mielikuvia totuudellisuudesta piittaamatta julkisessa keskustelussa. Kirjoittajan mielessä varmaan poliittiset vaikuttajat, koska heillä on suurempi vastuu siitä, mitä suustaan päästävät.

Siksi kielikuvat ovat käyttökelpoisempi väline tarkoitushakuiselle keskustelijalle. Numerot on helppo todistaa vääriksi, mutta kielikuvia on melkeinpä mahdotonta todistaa vääriksi.

Kirjoituksessa Seppänen mainitsee valefaktojen ja kielikuvien käytön lisäksi myös valeadjektiivit eli aiheen liioitellut kuvaukset, joiden tarkoitus on peittää aiheeseen liittyvät monimuotoiset ja keskenään ristiriitaisetkin piirteet, kuten vaikkapa joustamattomat työmarkkinat.

Vaatiikin melkoista aivoponnistelua suodattaa nämä todellisen viestin ymmärtämiseksi. Eikä siten ole ihme, että tällainen puhe uppoaa, jos aivojen käyttö on muutenkin työlästä. Populistisella retoriikalla saa hyvän kasvualustan vääristyneelle maailmankuvalle.

Eilen oli sitten tilaisuus tunnistaa kielikuvien, valefaktojen ja -adjektiivien käyttöä kun pääoppositiopuolueiden puheenjohtavat kohtasivat A-studion tentissä. Alla kooste keskustelusta bongatuista kielikuvista. Mitään erikoistahan tässä ei ole, vaan tyyli kuuluu poliittiseen kulttuuriin.

Meitä haukutaan (ei kukaan oikeasti hauku)

Juosta trendien perässä (niin, kukahan määrittää ne trendit?)

Maahanmuutto ja elätettäväksi tuleminen ei ole ihmisoikeus (elättäminen on jotain ihan muuta)

Turvapaikkashoppailijat (väärä yhteys)

Humanitaarinen maahanmuutto on kustannustehoton tapa auttaa ihmisiä (auttamisen arvon mittaaminen rahassa, höh?)

Maahanmuutto on erittäin vahingollista vastaanottavalle yhteiskunnalle (tuskin on oikeasti)

Halpatyövoiman maahanmuutto vääristää työmarkkinoita (todistetusti ei vääristä, kuten toimittajakin korjaa)

Poliittiset broilerit (broilerit ovat kanoja)

Valtiohoitajapuolue (ei hoida yksin mitään)

Suuruudenhullut ilmastotavoitteet (ei tavoitella minkään suuruutta, vaan päästöjen vähentämistä, jossa ei ole mitään hullua)

Poseerausta (tarkoitus mitätöidä toisen pyrkimys aitouteen)

Kilpailukyky (mainittu x kertaa, kts. kolumni)

Huono hallitus (millä mitataan?)

Liioiteltujen ja vääristävien kielikuvien käyttö on osoitus joko heikosta ilmaisukyvystä tai sitten tarkoitushakuisuudesta, kuten Seppänen kirjoituksessaan vihjaa.

Miksi sitten tätä retoriikkaa käytetään, vaikka on ilmiselvää, että se vääristää ihmisten ajatusmaailmaa? Se toimii, koska ihmiset haluavat kuulla sitä. Kun on puolensa ja kantansa valinnut, kielikuvien käytöllä oma maailmankuva vahvistuu, eikä tarvitse ponnistella uuden tiedon ja ymmärryksen saamiseksi - jota kutsutaan myös sivistykseksi.