Kiusaamiselle selkeät rajat?

Perussuomalaiset nostivat politiikkansa ydinteeman esiin eduskunnan kyselytunnilla eilen kannatuksen nousun rohkaisemana. Edustajat kysyivät aikooko hallitus selkeyttää lakia siitä, että kansalaiset tietävät milloin toisten kiusaaminen on sallittua ja milloin ei. Kyllähän ihmisen pitää tietää kun mieli tekee kiusata, että milloin se on sallittua. Sitä paitsi kiusaamisen estäminen heikentää sananvapautta.

Nykyisessä laissa on kuulemma oltava joku pielessä kun poliisi ja oikeuslaitos ovat eri mieltä sananvapauden rajoista. Kukaan ei kyllä huomannut kysyä kyselytunnilla, mihin sitä oikeuslaitosta sitten enää tarvitaan, jos poliisi aina tietää, mikä on oikein. Perussuomalaisten ihannoimassa Unkarissahan näin on käymässä. Sananvapauskin näissä maissa kukoistaa.

Kiusaamisen salliminen näet mahdollistaa ison joukon ihmisiä kohdistamaan sitä yhteen heidän mielestään ikäviä asioita sanovaan toiseen, jotta olisi hiljaa. Sitä kutsutaan maalittamiseksi. Isomman joukon sananvapaus on aina enemmän kuin yhden, joten sananvapaus voittaa aina.

Laissa pitäisi olla vieläpä sellainen logiikka, että kun sama ihminen sanoo, että taivas on sininen ja se on fakta ja että romanit ja juutalaiset pitäisi karkoittaa maasta, niin häntä ei saisi rangaista, koska esittää faktoja.

Sitten kun kiusaamisesta tehdään sallittua sananvapauden nimissä, se ei enää ole kivaa, joten kiusaamiselle pitää varmaan keksiä joku muu muoto, jota ei ole vielä sallittu. Sitten kun väärän väriset ja väärää uskontoa harjoittavat on saatu karkoitettua maasta, kiva loppuu, ja sitten pitää keksiä joku muu ryhmä, jota voisi kiusata.

Kyselytunnilla oikeusministeri yritti kyllä kovasti painottaa vaihtoehtoa, jossa kiusaamisen sijasta voisi yrittää olla kiltisti, mutta häneltä lipsahti vastauksessaan outo sana tuon salin katon alla: rakkaus. Saattoi jäädä monelta puheentunnistussuotimeen vierasperäisenä ilmaisuna.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea myös tämä juttu.