Joskus hyvä, joskus huono

13.03.2022

Kohtalonuskoisuus on yksi näistä ihmisen ominaisuuksista, joka voi olla joskus hyvä, joskus huono. Kohtalonusko tarkoittanee uskoa siihen, että on asioita, joiden toteutumiseen ei voi vaikuttaa.

Kohtalonuskoinen saattaa ajatella esimerkiksi, että ei kannata murehtia sitä, että meteoriitti putoaa taivaalta niskaan. Se onkin ilmeisen järkevää. Toisaalta kohtalonuskoinen saattaa myös lotota. Positiivisten asioiden, epätodennäköistenkin, toteutumiseen kannattaa siis ilmeisesti uskoa, koska se luo toivoa.

No, sitten on asioita, joihin voi vaikuttaa. Kohtalonuskoisuus saattaa kuitenkin puuttua peliin tässä. Jos esimerkiksi ajattelee, että se on kohtalosta kiinni, jos korona tarttuu, niin silloin kohtalonuskoinen ei käytä maskia, eikä noudata muutenkaan ohjeita. Kohtalonuskoisuus sellaisissa asioissa, joihin voi oikeasti vaikuttaa, on osoitus henkisestä laiskuudesta ja vastuun puutteesta.

Ihminen on myös loistava pettämään itseään. Silloin on helppo liittyä kohtalonuskoisiin keksimällä syitä, miksi ei muka voi vaikuttaa asioihin. Ei mitenkään epätavallista.

Sosiaalisella ihmisellä on myös sellainen piirre kuin miellyttämishalu. Sekin on joskus hyvä, joskus huono. Riidan haastaminen ei yleensä kannata. Jos osaa miellyttää muita, saa kavereita. Jos osaa miellyttää ketä tahansa saa paljon kavereita.

Aina ei kuitenkaan kaikilla ihmisillä ole samanlainen arvopohja. Se tulee väistämättä esiin sosiaalisissa yhteyksissä ennen pitkään. Miellyttämishaluiselle se onkin hankala paikka. Voi joutua luopumaan omista arvoistaan ja teeskentelemään kannattavansa arvoja, joita ei itse välttämättä hyväksy.

Sellaisen ihmisen kanssa on tosi helppo tulla toimeen, jonka arvopohja heiluu kuin tuuliviiri. Tiukan paikan tullen häneen voipi olla kuitenkin vaikea luottaa.

Kannattaa siis olla varovainen erityisesti sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat sekä kohtalonuskoisia että miellyttämishaluisia.