Kolme näkökulmaa syyllisyyden sietoon
YLE:n
kolumneista löytyy kätevästi kolme eri näkökulmaa
ympäristöongelmiin ja niiden ratkaisemiseen. Kätevää siksi, että
näistä voi jokainen valita omansa ja sitten vaan jatkamaan elämää
sen pohjalta.
Jari Ehrnrooth ajattelee, että ympäristökriisit ovatkin siunaus, koska niiden vaikutuksesta väki vähenee ja pidot paranee. Siis niille, joilla on fyffeä pitää ongelmat loitolla. JE:n mielestä on ihan ok tuhota luontoa ja käyttää sitä ihmisen hyödyksi niin kuin tähänkin asti, koska ihminen on ylivertainen planeetan olioista.
"Kun väki vähenee, pidot paranee.
Nyt uhkaavaksi koettu ilmastonmuutos sopeutumishaasteineen saattaakin paljastua onnekkaaksi tekijäksi, joka pysäyttää ja kääntää laskuun väestönkasvun.
Mikään ei silti horjuta homo sapiensin asemaa luonnon voittoisana valtiaana."
Tarina
ei kerro hänen suhtautumistaan koronakriisiin, mutta arvatenkin hän
olisi mielellään katsonut, miten käy ilman rajoituksia.
Asta Leppä kirjoittaa yleensä hauskoja juttuja tärkeistä aiheista ja puolustaa heikompiosaisia. Ympäristökriiseihin hän on kuitenkin valinnut näkökulman, joka lienee aika suosittu nykypäivänä: joku muu päättäköön, mitä minun pitää tehdä.
Häntä kismittää se, että vähän jokaisessa arkisessa touhussa joutuu kokemaan syyllisyyttä ja se ahdistaa.
"Melkein asia kuin asia on nykyisin syyllisyyden tai sen erilaisten sukulais- tai kompensoivien tunteiden saastuttama."
Asta Leppä ei kuitenkaan kerro kuka konkreettisesti tällaisten syyllisyysväittämien takana on. Vähän sama kuin puhutaan ilmastohysteriasta. Kuka oikeasti sellaista on lietsonut? Vai ovatko nämä vain omien mielikuvien tuotoksia, koska syyllisyys on herännyt ihan itsekseen omien tekojen tai tekemättömyyden takia. Ja sitä on vain vaikea sietää, joten mielellään näkee syypään muualla ja siirtää vastuun sinne.
Hän
viittaa koronaepidemian torjuntaan ja haluaa, että joku muu sanoisi,
miten meidän pitää käyttäytyä ja toimia. Silloinhan meidän ei
itse tarvitsisi kokea syyllisyyttä, jonka takia muuttuisimme.
Kati Kelola kertoo samasta aiheesta koronapandemiaan liittyen. Onhan sekin ihmisen aikaansaannosta niin kuin ympäristöongelmat.
"Se, mitä tapahtui, on ihmisen omaa tekoa, eräänlainen ymmärtämätön eläinavusteinen itsetuho."
Kati Kelola kertoo, että tarvitsemme ensin toivoa ja sen jälkeen toimintaa. Jokainen voi vaikuttaa.
"Olemme vastuussa kaikesta kaikille kaiken aikaa."
JE ehdottaa siis, että emme ole vastuussa kenellekään ympäristöongelmista, koska luonnolla ei ole moraalista asemaa vaatia vastuuta ihmiseltä ja Jumalakin on kuollut. Joten turha potea syyllisyyttäkään.
AL ehdottaa, että - joo - on vastuu, mutta ei ainakaan minulla, joten syyllisyyttä potekoon joku muu.
KK ehdottaa, että vastuu on meillä kaikilla ja jokaisen tulisi siksi kääntää oma syyllisyytensä toiminnaksi.
Ei kun valitsemaan oma näistä. Katsotaan, mihin päädytään.