Kritiikkiä ja näkökulmia

Ihminen on haitallinen vieraslaji ympäristössä, johon se ei kuulu, kirjoittaa Katja Martelius. Jos se olisi tarkoitettu tallustelemaan tässä kylmässä Suomessa, sillä pitäisi olla vähintään oma paksu turkki. Kekseliäisyytensä johdosta se on sopeutunut elämään melkein missä vaan, mutta samalla tuhonnut ympäristöä järjettömässä mittakaavassa.

Joskus on hyvä katsoa asioita toisestakin perspektiivistä.

Tutumpi ja mukavampi näkökulmahan on se, että tämä kylmä Suomi on viime vuosina nostettu maailman onnellisimmaksi kansaksi. Mieltähän se lämmittää, vaikka tämän maan asukkaat ovat ympäristöään tuhonneet siinä missä muutkin.

Unohtuu helposti myös, että onnellisuuskin voidaan nähdä eri näkökulmista. Ei ole epäilystäkään, että ne maat pärjäävät parhaiten, joiden näkökulmasta kriteerit on määriteltykin. 50 kilometrin hiihdossakin pärjää kun on treenannut hiihtoa eikä shakin peluuta.

Vähän kuin Alistair Miller sanoo omassa onnellisuuskritiikissään, rajaamalla onnellisuuden käsite tuloksena on kehäpäätelmä:

"People who are by nature optimistic, amiable and untroubled by worries or doubts are happiest, when happiness is defined as a state of being optimistic, amiable and untroubled by worries or doubts."

Asioita voisi siis katsoa vähän kriittisemminkin. Mutta, mutta... kuten estetiikan dosentti Kalle Puolakka kirjoittaa, rakentava kriittisyys alkaa olkaa olla muutenkin ihmisen sivistyksen katoavaa perintöä:

"Nykypäivälle tyypilliseen kriittisyyteen liittyy usein myös tapa käyttää latautuneita käsitteitä, raflaavia yleistyksiä sekä erinäisiä kriittisiksi miellettyjä taustateorioita, joiden mukaan lähes kaikki asiat tiedosta ja totuudesta lähtien ovat vain sosiaalisia konstruktioita vailla mitään universaalimpaa ulottuvuutta."

Katja Marteliuksen hiukan provosoivan kriittinen kirjoitus on kuin onkin osoitus siitä, että joillekin universaalisille ulottuvuuksille on vielä paikkansa. Kunhan uskaltaa kirjoittaa ilman pelkoa, että joutuu vahingossa lukemaan kirjoituksensa kommentointia.