Lahon talon purkaminen

08.01.2021


Tämä on hyvä. Hesarin juttu, jossa sanotaan:

"Jatkuva tavoittelemisen tila toimii itseään vastaan. Usein se antaa vain lyhytaikaista saavuttamisen tunnetta, josta jää lopulta ontto olo."

Jutussa annetaan ymmärtää, että siedettävämpää elämää ihminen saavuttaisi silloin, kun tyytyy tavoitteiden sijaan etsimään itselleen suunnan, jonka määräävät itselle tärkeät arvot. 

"On tärkeää, ettei hyvinvointiaan kytke yksittäiseen tavoitteeseen, vaan taustalla vaikuttavaan arvoon. Arvon voi sitten jalkauttaa yksittäisiin elämän päätöksiin. Se tuo elämään jatkuvuuden tunnetta."

Mikä sitten on johtanut siihen, että ihmisestä on tullut 'tavoitteellinen suorittaja', suuntansa hukannut samoilija ja identiteettien shoppailija? Tiivistettynä se mennee suunnilleen näin.

Yksilökeskeinen kulttuuri ei ole kovin vanha. 300.000 vuotta meni metsästäjä-keräilijä-yhteisöissä ja sitten maanviljelyksen ja hierarkkisten yhteiskuntien pyörteiden kautta pari viime vuosisataa enemmän kohti individualismia. Viimeiset vuosikymmenet yltiö-sellaista.

Yksilökeskeisyys on johtanut arvorelativismiin. Suuret tarinat on unohdettu pölyisiin kirjoihin ja ihminen on saanut luvan määrittää itse, mikä on hyvää ja oikein.

Arvorelativismi vääntää moraalikäsityksen uusiksi. Enää sitä ei määrää papisto tai muu älymmystö. Saa tehdä mitä huvittaa, kunhan ei haittaa muita. No, mites se haitta sitten määritellään?

Teon oikeutus määritellään sillä, mitä vaikutuksia sillä on. Ja ne vaikutukset pitää tietysti mitata jollain tavalla. Siksi tarvitaan tavoitteita. Se on se hetki, jolloin vaikutukset saa mitata. Tavoitteellisuus on siis uuden moraalin ytimessä.

Tässä asiat meneekin sitten vähän pieleen. Kuka määrittää mikä on hyvä tai huono vaikutus? Miten se mitataan? Apuun on keksitty tiede ja teknologia. Nyt vaikutuksia osataan mitata ja tulokset ohjaavat moraalia, näin uskotaan.

Isossa kuvassa ei tiede ja teknologia oikein ole toiminut, kun ekologiset kriisit pukkaa päälle.

Yksilötasolla menestys ei ole myöskään päätähuimaavaa kun katsoo melkein mitä vain tilastoa tai ihmisten käyttäytymistä vaikkapa somessa. 'Miten meni niin kuin omasta mielestä?', onkin yhä useimmin tarpeellinen kysymys. Ihminen kun kuvittelee olevansa kaikkivoipainen ja uskoo itse pystyvänsä mittaamaan oman toimintansa vaikutuksia suvereenisti.

Vastassa on ihmisluonnon salakavala valuvika: itsepetos. Omien halujen ja tarpeiden tyydyttämiseksi on helppoa väistää havaintojen todenperäisyys ja muokata havainnot palvelemaan omia haluja. 

Tavoitteellisuus johtaa siihen, että niihin pyrkiminen stressaa ja ahdistaa. Sitten kun tavoite on saavutettu, tulee se tyhjä olo. Tarvitaan taas uusia tavoitteita ja kierre on valmis. Onko se sitten sitä hyvää elämää? Tuhoa saadaan aikaan varsinkin silloin kun edellisen tavoitteen vaikutukset pitää aina ylittää tai ainakin ne pitää olla paremmat kuin naapurilla.

Tuhon välttämiseksi tämä rakenne pitäisi purkaa. Sehän ei tarkoita sitä, että pitäisi alkaa taas metsästämään ja keräilemään. Eihän vanhaa lahoa taloakaan pureta ja muuteta luolaan asumaan. Rakennetaan uusi. Mutta ei sen tarvitse olla koskaan valmis. Riittää kun on vettä pitävä katto ja seinät, jotka pitää lämmön sisällä. Siellä voisi porukka sitten taas alkaa keskustelemaan yhteisistä arvoista ja remontoida taloa mukavammaksi kaikille.