Lineaarinen talousjärjestelmä joutaa kiertoon

Ihmislaji on kehittännyt kielen monimutkaiseksi välineeksi keskinäiseen vuorovaikutukseen. Kielen avulla välitetään tietoa ja ymmärrystä havainnoista ja kokemuksista. Koska todellisuus on moniulotteista ja alati muuttuvaa, havainnot pyritään hahmottamaan selkeimmiksi kokonaisuuksiksi. Syntyy käsitteitä.

Käsitteet mahdollistavat ajatusten välittymisen, mutta ne kuvaavat todellisuutta aina rajoittuneesti, koska ne jättävät paljon määrittelyjensä ulkopuolelle. Tämä vajaavuus hyväksytään, koska käsitteistä on kuitenkin hyötyä vuorovaikutuksessa.

Yksi tällainen käsite on hiilinielu. Hiilinielu ymmärretään yleensä biomassan kykynä sitoa hiilidioksiidia ilmakehästä. Sellainen on vaikkapa metsä eli metsän puut. Jotta tämä olisi helpompi ymmärtää, hiilinielu määritellään metsän puun määränä eli kuutioina biomassaa. Kuutioita on helppo laskea kun siihen tarvitaan vain kerto- ja ynnälaskua. Näin hiilinielukäsitteestä tulee ymmärrettävä kaikille, jopa poliitikoillekin.

Todellisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Hiilinielun sijaan pitäisi puhua hiilen kierrosta, jossa hiilidioksiidin sitoutuminen metsään on vain yksi tapahtuma. Hiiltä vapautuu eri lähteistä ilmakehään eri määriä ja eri ajassa. Se myös varastoituu moneen paikkaan, joista vain yksi on ilmakehä. Sitoutuminen tapahtuu myös eri tavalla eri paikoissa ja eri vauhtia. Hiilinielu onkin funktio ja hyvin monimutkainen funktio, koska siinä on monta muuttujaa kuten aika.

Toinen käsite, jonka ihminen on määritellyt asioiden ymmärtämisen helpottamiseksi on raha. Raha on vaihdonväline ja sillä mitataan jonkun hyödykkeen arvoa. Rahan arvoja on myös helppo laskea kun siihenkin yleensä riittää vain niin sanottu Ojalan laskuoppi (Laskuoppi kiertokouluja ja alempaa kansakoulua varten. WSOY, 1901).

Yhdistämällä nämä kaksi käsitettä voidaankin sitten rakentaa perusta ilmastonmuutosta torjumaan tarkoitetulle politiikalla, joka on helppo jokaisen ymmärtää. Hiilinielut saadaan toimimaan paremmin rahan avulla. Päästöt vähenevät kun määrätään hiilivero. Investoimalla uuteen teknologiaan rahaa ikävät hiilinieluongelmat voidaan poistaa ennen pitkää. Laskemalla, että kun metsien biomassa kasvaa enemmän kuin sitä viedään metsistä pois kuutioina hiilinielut kasvavat myös. Näin saadaan tilanne haltuun. Se vaatii tietysti kustannuksia, jotka tulee rahoittaa talouskasvulla, joka taas syntyy materiaalivirtojen lisääntyvällä käytöllä. Talouskasvu on vallitsevan talousjärjestelmän elinehto.

Tässä talousjärjestelmässä on kuitenkin yksi paha vika. Sen laskelmat eivät anna raaka-aineille (luonnolle) mitään itseisarvoa. Raaka-aineille syntyy arvo vasta silloin kun ne irrotetaan käyttöön. Hiekalla ei ole mitään arvoa maassa eikä vedellä järvessä. Myöskään hiilellä ei ole mitään arvoa ilmassa, koska kukaan ei vielä omista sitä. Vasta kun se on sitoutunut puuhun ja se hakataan, sille syntyy arvo. Puun jalostuksessa ja käytössä hiilen rahallinen arvo muuttuu, mutta sitten kun se taas palautuu ilmakehään sen arvo häviä kirjaimellisesti kuin taivaan tuuleen.

Ongelma on siis se, että tämä talousjärjestelmä on lineaarinen. Jonkun hyödykkeen arvo syntyy tyhjästä ja sitten joku saa oikeuden jalostaa ja myydä sitä kunnes viimein se poistetaan jonnekin ja sen arvo haihtuu tyhjiin.

Maapallon ekologia ei kuitenkaan toimi näin, vaan se perustuu kiertokulkuun. Mikään ei synny tyhjästä eikä häviä minnekään. Ekologian ja talouden yhdistäminen ei toimi, koska niitä ei ole kytketty toisiinsa. Tämän kytkennän mahdollistaisi vain joku uusi talousjärjestelmä, joka perustuisi ekologiseen kiertoon. Ojalan laskuoppi ei tähän riitä. Siihen tarvittaisiin niitä 'kaiken maailman dosentteja', joista poliitikot eivät syystä tai toisesta pidä. Heidän kavereinaan on taloustieteilijöitä ja ekonomisteja.