Loukkaantuminen on ihan ok

On se kumma, kun milloinkaan ei ole hyvä. Jos joku tekee jotain loukkaavaa, se ei ole hyvä. Jos pyytää anteeksi, sekään ei ole hyvä niin kuin tässä hiljattain näyttelijä-kansanedustaja Petelius teki ja joutui riepottelun kohteeksi. Onko se sitten sitä hyvesignalointia vai mitä? Jotkut taas eivät enää sulata sitä ollenkaan, kun loukkaannutaan.

Minkälainen maailma meillä olisi, jos kukaan ei loukkaannu? Sitä voisi katsoa kolmesta eri näkökulmasta.

Ensin loukatun kannalta. Jos joku tekee tai sanoo jotain ikävää ja siitä ei loukkaannu, mitä siitä seuraa? No, silloin on tietysti riski, että loukattua aletaan käyttämään kynnysmattona. Eikö ole ihan hyvä, että osaa näyttää rajansa, mikä on minua, jonka sisälle ei tulla noin vain kutsumatta?

Sitten loukkaajan näkökulmasta, jos hän ei ole tarkoittanut tekoaan loukkaukseksi. Se oli vahinko, lipsahdus tai väärinkäsityksestä johtuva. Näitähän me teemme koko ajan. Jos toinen ei tästä loukkaannu tai ainakaan osoita sitä, mistä tekijä tietää tehneensä väärin? Eikö ole hänenkin kannaltaan parempi, että toinen loukkaantuu. Sittenhän hän voi pyytää anteeksi ja oppia virheestään.

Viimeiseksi pohditaan tilannetta sellaisen loukkaajan kannalta, joka on tarkoittanutkin ilkeytensä loukkaukseksi. Jos toinen ei loukkaannukaan, loukkaaja on epäonnistunut pyrkimyksessään. Jos kukaan ei koskaan loukkaannu, loukkaajan elämästä tulee perin tylsää. Siispä hänenkin kannaltaan on parempi, että loukkaannutaan.

Loukkaannutaan siis kaikki vaan ihan rauhassa. Se on ihan ok.