Löysää siimaa

Apulaisprofessori Arto O. Salonen kertoo Hesarin jutussa ekososiaalisuudesta eli siitä, että luonto pitäisi nostaa arvoasteikolla nykyihmisen arvomaailmassa kaiken yläpuolelle ja varsinkin talousajattelun. Toinen ydinjuttu ekososiaalisuudessa on se sosiaalinen ulottuvuus eli ihmisen pitäisi itsekin muuttua, jotta pärjäisi paremmin luonnon kanssa.

Ajatukset ovat tärkeitä ja onneksi näistäkin silloin tällöin saa lukea, koska ne asettavat nykypolitiikan ja ekonomistien höpinät oikeaan arvoonsa. Salosen ajatuksissa on kuitenkin pari asiaa, jotka vaatisivat vielä vähän viilausta.

Ensinnäkin hän mainitsee, että talous ei saisi määrittää ihmisen arvoja, vaan sen tulisi olla vain väline. Silti hän kuitenkin kertoo, että luontoa kuluttavat ja hyvinvointia heikentävät tuotteet pitäisi olla kalliimpia ja päinvastoin. Toisin sanoen hän ei halua uskoa, että ihminen kuitenkaan muuttuisi. Samat taloudelliset ohjauskeinot vaikuttavat edelleen uudessa ekososiaalisessa maailmassa.

Toinen silmiinpistävä ajatusvinouma on se, kun hän sanoo, että meillä on vain 10 vuotta aikaa tehdä muutos. Tuo kymmenen vuotta on peräisin ajalta, jolloin IPCC julkaisi häkellyttävän raporttinsa (2018) ja siitä on jo kulunut pari vuotta. Aikaa on siis nyt enää vain 7-8 vuotta. Jos tuota aikaviivettä ei muokkaa ajan kuluessa, mitään ei tapahdu. Ikävä tapahtuu aina tulevaisuudessa.

Kolmas ajatusvirhe on se, kun hän sanoo, että ihmisten ei tarvitse luopua mistään. Miten niin? Tottakai pitää luopua monesta totutusta, jos haluaa muutosta. Sitähän muutos on. Niin kauan kuin ihmisille sanotaan, että mistään ei tarvitse luopua, mitään muutostakaan ei kannata odotella.

Luopumista ja irti päästämistä voisi alkaa opettamaan jo ihan varhaiskasvatuksesta alkaen. Tosin 8 vuoden päästä taaperot ovat vasta kasvaneet esiteineiksi, joten ei heiltäkään globaalia muutosta voisi vielä odottaa.

Totuus tekee kipeää, joten kaikkea ei ehkä kannata kertoa yhdellä kertaa. Joskus kannattaa jättää vähän löysää siimaa, että kala tarttuu paremmin.