Luonnollako ei ole moraalia?

Aamiainen meinasi tulla ylös eilen kun luki Jari Ehnroothin kuvottavan kirjoituksen ihmisen luontosuhteesta. Luulisi, että veronmaksajien rahoittama YLE välttelisi jo nyt polarisoituneen keskustelun edistämistä ja pyrkisi mielummin rakentamaan siltoja kuin kärjistämään entisestään ilmapiiriä muka sananavapauden ja tasapuolisuuden nimissä ja jättäisi tällaiset julkaisematta. Saahan niitä kirjoittaa omassa blogissaan, jos haluaa.

JE toimii yksilönvapauden airueena ja jaksaa kirjoituksesta toiseen muistuttaa meitä vapauden ihanuudesta. Tällä hän tarkoittaa negatiivista vapautta eli mikään ei saisi rajoittaa ihmisen toimintaa, koska ihminen on luomakunnan kruunu ja ainoa eliölaji, joka ymmärtää jotain moraalista. Tuon vapauskäsityksen takana on kuitenkin pyrkimys valtaan: "et sä mua määrää". Valta taas on yksi vihan ilmenemismuoto ja sitähän ihminen on totta totisesti osoittanut luontoa kohtaan ihan riittävästi.

Sananvapaus on yksi yksilönvapauden osa ja se tarkoittaisi siis puhtaimmillaan sitä, että ihminen saa sanoa mitä huvittaa kenenkään rajoittamatta sitä, mitä suustaan päästää. Miksiköhän sitten jotkut henkilöt ovat saaneet tuomioita sanomisistaan?

Tämän voi ymmärtää sillä, että yksilönvapauden sisälle on myös syntynyt käsite moraalivapaus. Ei ole mitään yleistä moraalia, kuten ennen oli, kun uskonnoilla oli vielä vahva rooli moraalisääntöjen luojina. Jumala on kuollut julistaa JE:kin. Kun ei ole uskontoa, ei ole yhteistä moraalinormiakaan. Vihapuheista rangaistujen kannattajatkin toitottavat, että väärin rangaistu.

Moraalinormien taustalla on aina joku ihmiskäsitys. Siksi olisikin hyvä ensin hahmotella, minkälaisia ihmiskäsityksiä meillä on, kun yritetään tunnistaa moraalikäsityksien eroja. Voidaan ajatella, että on kolme erilaista ihmiskäsitystä, joita suurin osa ihmisistä pitää omanaan.

Meritokraattinen

Meritokraattinen ihmiskäsitys perustuu ihmisen evoluution vaiheeseen, jossa niukkuudessa kamppailevat lauman jäsenet menestyivät vahvin-voittaa-periaatteella. Kongojoen pohjoispuolella simpanssit ovat eläneet niukkuudessa verrattuna eteläpuolella asuviin bonoboihin. Simpanssit ovat aggressiivisia ja saattavat syödä naapurilauman pienokaiset elävinä. Bonobot taas ovat sopuisia ja rakastelevat päivät pääksytysten toistensa kanssa.

Koska meidän aikanamme sosiaaliset normit estävät turhan aggressiivisen käyttäytymisen, keskinäinen kilpailu on siirtynyt taloudellisen toiminnan sektorille. Vahvin ei ole fyysisesti vahvin, vaan se, jolla on eniten massia. Kilpailu on silti kovaa. Moraalin perustana on vaurastumisen ja sosiaalisen menestymisen ihanne. Niukkuus on meritokraattisen toiminnan edellytys, joten sitä pitää luoda jatkuvasti markkinoinnin ja mainonnan avulla.

Hierarkkinen

Hierarkkinen ihmiskäsitys kumpuaa samasta evoluutiohistoriasta kuin meritokraattinenkin, mutta siinä ihmisen valta-asema perustuu syntyperään. Tämä toteutui jo aikanaan sääty-yhteiskunnassa, mutta siihen näyttää olevan palava kaipuu nykyisinkin asettamalla ihmiset eriarvoiseen asemaan ihonvärin, uskonnon tai kansalaisuuden perusteella. Taustalla on kuitenkin sama vallan halu. Oikestopopulismissa ja kansallismielisyydessähän nämä molemmat ihmiskäsitykset toteutuvat oivallisesti toisiinsa kietoutuneina.

Demokraattinen

Demokraattinen ihmiskäsitys puolestaan perustuu siihen, että ihmisarvo on loukkaamaton ja kaikki ovat samanarvoisia. Taloudellinen asema tai syntyperä eivät määrittele ihmisen arvoa. Heikommassa asemassa olevista pidetään huolta ja eriarvoisuutta pyritään vähentämään, koska eriarvoisuus johtaa turvattomuuden lisääntymiseen ja sosiaalisiin ongelmiin.

Demokraattisen ihmiskäsityksen puutteena voidaan pitää sen heikkoa kykyä puolustautua kahta edellä mainittua vastaan. Pehmeiden ja kovien keinojen taistelussa heikompi häviää aina.

Ihmiskäsitys > moraalikäsitys > yhteiskuntamalli

Voidaan ajatella, että kun moraalikäsitys kumpuaa ihmiskäsityksestä ja yhteiskuntamallin pohjalla on moraalikäsitys, niin myös yhteiskunnan olemus syntyy välillisesti ihmiskäsitysten painosuhteista. Puhtaasti meritokraatinen tai hierarkkinen ihmiskäsitys johtaisi täydelliseen moraalivapauteen ja jyrkästi eriarvoiseen yhteiskuntaan: levottomuuksiin ja väkivaltaiseen kontrolliin, kuten historia kertoo. Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta elää demokraattisen ja näiden kahden edellisen välisessä jännitteessä, eikä pääse siksi kehittymään luovasti käyttäen potentiaaliaan.

Jostain syystä julkisessa poliittisessa keskustelussa ihmiskäsityksistä puhuminen on tabu, vaikka olisi oleellista tuoda esiin erot, koska myös yhteiskunnan kehityssuunta määräytyy näiden mukaan. Antti Rinne sanoi ennen viime vaaleja, että ei halua Jussi Halla-ahoa samaan hallitukseen, koska heillä on eri ihmiskäsitys, johon Halla-aho on vastannut, että hänen mielestään heillä ei ole eri ihmiskäsitystä. Tätä ei ole kuitenkaan avattu julkisessa keskustelussa, vaikka se on olellinen kysymys, kun vertaillaan heidän edustamiensa liikkeiden näkemyksiä ihanneyhteiskunnasta. Silloin olisi myös helpompi puhua moraalikysymyksistä, koska kaikki tietäisivät minkälaiseen ihmiskuvaan ne perustuvat.

Uusi ihminen?

Kun JE julistaa, että luonnolla ei ole moraalia, hän on pahasti väärässä. Sellainen tulkinta tulee helposti kun ajatellaan ravintoketjua, jossa toiset tappavat ja syövät toisiaan. Luonnon moraali syntyy luovuudesta ja uusiutumisesta. Mikään ei kuole lopullisesti, vaan luonnon eliöstö uusiutuu jatkuvasti. Mikään muu laji kuin ihminen ei tuhoa toista lajia sukupuuttoon moraalivapauden nimissä, koska tuhoaisi siten myös itsensä. Niin paradoksiselta kuin se ehkä joistakin kuulostaakin, luonnon moraali syntyy elämän kunnioittamisesta.

Myös ihminen voisi palauttaa tämän moraalin itseensä ja lakata tuhoamasta elämää tällä planeetalla. Se tarkoittaisi vain ihmiskäsityksen uusimista. Vanhat joutavat romukoppaan. Ihminen tulisi nähdä osana luontoa ja sen uusiutumisprosessia. Tuhoavasta luontosuhteesta pitää päästää irti. Hassua kyllä, jo 2.500 vuotta sitten eräs legendaarinen intialainen prinssi näitä pohti ja tuli tähän lopputulokseen. Ei siis ihan uusia ajatuksia kuitenkaan.