Luotamme Suomeen...

Löytyi vaalisloganinsa ensimmäisenä valinnut puolue, joka on menossa kohti eduskuntavaaleja. Minkälaisia sloganista saatavia mielikuvia puolue mahtaa odottaa? Pitäisi varmaan kysyä viestintäguruilta, jotka ovat sen takana. Mutta yritetäänpä itse.

Kun sanotaan, että luotamme Suomeen, sillä tarkoitetaan varmaan, että luotamme ihmisiin, jotka asuvat Suomessa. Luottamus edellyttää silloin jonkinlaista käsitystä siitä, minkälaisia nämä ihmiset ovat. Ovatko he luottamuksen arvoisia? Vaikka tätä ihmiskäsitystä ei olekaan määritelty sloganin yhteydessä, niin tiedämme kuitenkin jotain siitä, koska puolueella on ohjelmansa, historiansa ja ihmiset, jotka puolueen nimissä toimivat


Tuon ihmiskäsityksen mukaan ihminen on aineellista hyvinvointia itselleen tavoitteleva, ahkera ja itseohjautuva eli ilman sääntöjä toimiva vastuullinen yksilönvapauden airut. Tai ainakin hänen tulisi pyrkiä sellaiseksi.

Jos ihminen ei ole tämän mielikuvan mukainen, hän on muiden omaisuutta jakamaan pyrkivä, laiska ja sääntelyä toisille vaativa eli menestyksestä toiselle kateellinen. Tuntuuko tutulta? Toisin sanoen hän on vastakkainen ideaali-ihmiselle.

Jos hän ei ole menestynyt, eikä osoita pyrkivänsä ideaalin suuntaan, häntä on hieman tuupittava siihen. Patistamiseen tarvitaan keppiä, joka tarkoittaa sitä, että hänelle mahdollisesti annettavaa yhteiskunnan tukea aineellisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi otetaan pois, jos hän ei muuten osoita muuttavansa taloudellista käyttäytymistään. Osoittaako tuuppiminen sitten luottamusta tähän ihmiseen, onkin hyvä kysymys.

Tässä ihmiskuvassa on valuvika. Se on nimittäin hyvin kapea. Se näkyy vähän eri tavalla riippuen siitä kuuluuko ihminen ideaaliryhmään vai ei.

Ideaaliryhmään kuulumattomissa hyvin monet ihmiset eivät pyri 'aineellisen hyvinvoinnin kasvattamiseen', koska heillä on toiset elämänarvot, joten heitä on siksi turha tuuppia.

Sen lisäksi on paljon ihmisiä, jotka ehkä pyrkisivätkin tähän suuntaan, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuuksia useastakin eri syystä. Heidän saamansa elämän pelikortit eivät anna siihen riittävästi voimavaroja. Tai heillä ei ole ollut riittävästi siihen tarvittavaa onnea. He eivät kuitenkaan ole 'laiskoja' ja siksi heitäkin on turha tuuppia.

Itseohjautuvuus on henkisen kasvun tulos, ei synnynnäinen ominaisuus. Jos kaikilta kuitenkin odotetaan sitä, se johtaa eriarvoistumiseen, koska jotkut pärjäävät paremmin kuin toiset, joita tuuppimallakaan he eivät parempaan pysty. He eivät silti ole välttämättä estämässä kateellisena muita menestymästä 'sääntelyä vaatimalla'.

Ideaaliryhmään kuuluvissa ihmisissä on sitten myös sellaisia, joilla ominaisuutena on välinpitämättömyyttä, epärehellisyyttä ja julmuuttakin, jotka käytännössä ilmenevät toisten ihmisten hyväksikäyttönä. Mutta, koska näiden ominaisuuksien vaikutuksesta oma aineellinen hyvinvointi kasvaa ja ihminen on edelleenkin ahkera ja itseohjautuva, muiden hyväksikäyttö nähdäänkin kyvykkyytenä menestyä, vaikka kyky empatiaan puuttuukin.

Ideaaliryhmään kuulumattomissakin on välinpitämättömyyttä, epärehellisyyttä ja julmuuttakin, mutta paljon on myös sellaisia, joiden kyky empatiaan estää muiden hyväksikäytön. Sen sijaan he ovat kyvykkäitä auttamaan ja tukemaan toinen toisiaan, vaikka aineelliset resurssit eivät kummoisia olisikaan.

Yhteiskunnassa esiintyvä luottamus riippuukin paljon siitä, kuinka nämä vähän laajemman ihmiskuvan mukaan sijoitetut ihmiset painottuvat merkitykseltään. Kun aineellista hyvinvointia ja sen mahdollistavaa talouskasvua hamuavat ovat voitolla, luottamus näyttäisi alkavan rapautua empatiakyvyn ja siihen liittyvän yhteisöllisyyden kadotessa. Elämme luottamuksenjälkeistä aikaa.