Luovuutta oppimaan luonnosta

Taistele tai pakene - mainitaan usein huonona vaihtoehtona kun halutaan korostaa ihmisen ylivertaisuutta luomakunnan kruununa. Ihminen kun pystyy käyttämään järkeään ahdistavissa tilanteissa sen sijaan, että laittaisi liskoaivot käyttöön. Järki hyvä, tunteet huono. Järkeä ja harkintaa tarvitaan, jotta ihminen voi toimia viisaasti ja välttää primitiiviset ja epäsuotuisat tavat reagoida elämän haasteisiin. Tämä etu on suotu vain ihmiselle, jonka aivot on kehittynyt ylivertaiseksi muihin eläimiin verrattuna.

Mutta onko luonnossa taistele tai pakene sitten ainoa ratkaisu selvitä hengissä? Jos järkeä ei ole ihmistä alkeellisimmille elämänmuodoille annettu, niin onko elämä näillä olioilla jatkuvaa taistelua tai pakenemista uhkien edessä?

Ei se varmaankaan niin ole. Voisi jopa ajatella, että suurimman osan ajastaan eläimet ötököistä apinoihin käyttävät rauhalliseen ravinnon etsimiseen. Valppaana tietty, mutta vaaralliset tilanteet lienevät poikkeuksia. Miten tämä on mahdollista, jos vaarat ovat silti jatkuvasti olemassa ja eliöt eivät omaa sellaista päättelykykyä kuin viisas ihminen, homo sapiens?

Eliölajit ovat luovia. Ei ne tietenkään mitään rembrantteja tai mozartteja ole. Luovuus ilmenee eri tavalla ja se auttaa sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin.

Lajitasolla luovuus ilmenee evoluution avulla kehittyneissä ominaisuuksissa. Erikoistuneet aistit auttavat etsimään ravintoa ja tunnistamaan vaarat. Suojautumiseen löytyy myös erilaisia keinoja. Jotkut lajit ovat mestareita hämäämään. Melkoisia valehteljoita siis. Evoluutio vie aikansa, joten parhaiten selviävät lajit, jotka joko sopeutuvat nopeasti tai sitten pystyvät elämään ympäristössä, joka ei muutu kovin nopeasti. Harmi vaan, että evoluutiolle ei tuppaa enää kohta olemaan aikaa kun viisas ihminen järkensä avulla tuhoaa ympäristöä vauhdilla, johon eliölajit eivät ehdi sopeutua.

Parvi tai lauma voi toimia myös luovasti. Kun talvella seuraa tiaisparven eloisaa liikehdintää oksistoissa se todistaa juuri ryhmän luovuutta. Parvessa on useampia silmäpareja tunnistamaan ruokalähteitä ja näennäisen kaoottisen liikehdinnän tarkoitus on edesauttaa ruoan löytymistä. Parvi suojaa myös saalistajilta, koska kohteen valinta on vaikeampaa. Tiaisparvi toimii hyvin kun lajeja on useita ja jäseniä riittävästi. Harmi vaan, että lajien määrä vähenee. Hömötiaisia ei enää juuri näe ja parvet ovat muutenkin pienempiä. Saattaapa luovuus kadota ihmistenkin parissa, jos vaatimus erilaisten ihmistyyppien ja yksilöiden määrän vähenemisestä kasvaa. Jos eläimillä joukossa luovuus lisääntyy, niin ihmisillä (samanmielisten) joukossa tyhmyys tiivistyy?

Yksilötasolla eläinten luovuus ilmenee myös monella tavalla. Vaarojen välttäminen on tärkeämpää kuin taistele tai pakene -keinot uhan alla. Eläimet osaavat luonnostaan liikkua luovasti ympäristössä ja jotkut ovat keksineet ovelia keinoja ruoan hankkimiseen. Myös saalistajat. Ihmekös tuo, että kaupunkeihin on levinnyt villejä lajeja. Sudetkin etsivät ruokaansa jo lähempää ihmistä. Se on osoitus luovuudesta kun elinympäristöt kapenevat. Luovimmat yksilöt selviävät.

Meillä ihmisillä voisi olla paljonkin opittavaa luonnon keinoista välttää ahdistavia tilanteita. Sen sijaan, että tukeudumme viileään järkeen ja teknologian ihmeisiin kun tilanne on jo päällä, voisimme yrittää pyrkiä elämään niin, ettei ikäviä tilanteita pääse edes syntymään. Vielä on aikaa oppia. Siinäkin voisi olla järkeä.