Mikä voisi mennä pieleen

Digitaalisaatio, ah, tuo ihmeiden tekijä tuottavuuden kasvuun!

Missäpä muualla siitä ei iloittaisi niin paljon kuin terveydenhuollossa, jossa kansan ikääntyminen kasvattaa järjestelmän taloudellista kuormitusta ja resurssien niukkuutta. Kaikki käyttämään siis digitaalisen viestinnän ihanuuksia!

Totuus ihanuudesta on kuitenkin toinen.

Digitaalisaation tavoitteena on korvata ihmisten välisessä viestinnässä fyysisen kohtaamisen tarvetta. Siis sitä, että potilas varaa ajan lääkärille. Resurssien niukkuudesta johtuen aikoja kun ei enää ole niin vain tarjolla. Hoitoon pääsy viivästyy ja tähän digitaalisaation pitäisi auttaa.

Ajatus olisi siis se, että lääkäri ja potilas kohtaavat digitaalisessa universumissa, jolloin kohtaamisen ei tarvitse olla realiaikaista. Lääkäri lukee tietojärjestelmistä tarvittavat tiedot potilaan tilasta ja historiasta, tekee johtopäätökset ja antaa ohjeet potilaalle viestimien kautta. Välissä voi olla myös hoitaja, jonka vastuulle potilaan ja terveysaseman välinen viestintä on annettu.

Lääkäri jättää viestin ohjeista hoitajalle, kirjaa tapahtuman tiedot (ohjeet) tietojärjestelmään, josta ne siirtyvät Omakantaan. Hoitaja viestii ohjeet valitsemaansa kanavaa pitkin ohjeet potilaalle. Kanava voi olla terveysaseman oma applikaatio, puhelu tai vaikkapa kirjeposti.

Potilas saa siis tiedon ohjeista kahta kautta: lukemalla ne Omakannasta ja hoitajan välittämänä viestinä.

Pysähdytäänpä hetkeksi.

Ennen digitalisaatiota tapahtuma olisi toteutunut lääkärin ja potilaan välisenä kohtaamisena. Lääkärin ohje potilaalle olisi välittynyt realiaikaisena. Potilaalla olisi ollut myös mahdollisuus tehdä tarkentavia kysymyksiä. Lääkäri olisi kirjannut tapahtuman (lääkärin ja potilaan välisen vuorovaikutustilanteen) ja se ilmestyisi myös potilaan luettavaksi vähän myöhemmin Omakantaan.

Digitaalisaation toteuttama vastaava 'tapahtuma' taas toteutuu todellisuudessa vasta kun potilas saa ohjeet hoitajalta viestimien välityksellä. Kiitos digitaalisaation tuoman nopeuden potilas todennäköisesti lukeekin ohjeet ensin Omakannasta ennen kuin saa tiedon hoitajan välittämänä.

Potilas saa siis tiedon 'tapahtumasta' ennen kuin se on edes toteutunut. Tilanne muistuttaa jotenkin scifi-elokuvien aika/avaruus-vääristymää.

Lisäksi tapahtuman kirjaamisen ja potilaan hoitajan kautta saaman ohjeen välille voi syntyä myös kommunikaatiovääristymiä. Eripituisten viiveiden johdosta potilaan tilanne voi käytännössä ehtiä muuttua ja ohjeiden merkitys myös muuttua.

Kun tähän lisätään vielä digitaalisaation tarjoamien viestimien viiveet potilaan tarkentaville kysymyksille, jotka aikaisemmin olivat realiaikaisia, voidaankin kysyä:

Mikä voisi mennä pieleen?