Monenlaisia sankareita

Läntisen pallonpuoliskon sankariksi haluaa presidentti, jonka käytös muistuttaa pikkulasta, jolta on viety tikkari suusta, niin kuin joku sen osuvasti on ilmaissut.

Espoolaiselle palomiehelle sovitetaan sankarin viittaa kun lähtee toivottomalle souturetkelle ja pelastetaan viime hetkellä. Vähän sama kun laittaisi kaarnaveneeseen paperipurjeen ja toivoisi, että tuuli veisi paatin puron yli.

Jos ei nyt sankarina niin ainakin menestyjänä pitää itseään veikkonen, joka valittaa, että ei saanut urheilulliselle autolleen parkkipaikkaa sataa metriä lähempää kuntosalia ja hyvinvointiperformanssinsa jälkeen suhaa takaisin ja tilaa woltilla ruuat kotiinsa.

Näille lapsenomaisille sankareille riittää kuitenkin tukijoita. Yhteistä faneille lienee ainakin se, etteivät pidä ollenkaan sankareina niitä nuoria, jotka huolissaan tulevaisuudesta istuvat Mannerheimintiellä mieltä osoittamassa. Nuorten symbolisena viestinä kun on se, että niinhän tekin istutte vain perseellänne silloin kun jotain pitäisi tehdä ja hitosti enemmän siitä on haittaa meille kaikille kuin vain niille muutamille, joiden mukava matka tässä vähän viivästyy parina päivänä.

Hiljaisia sankareita ovat myös kaikki ne aikuiset miehet, naiset ja muun sukupuoliset, jotka eivät liiemmin fanita näitä aluksi mainittuja itse itsensä jalustalle nostavia itsekkäitä ja infantiileja miesoletettuja, vaan rohkeasti ottavat vastuuta ja osaavat iloita jokaisesta pienestäkin arkisesta saavutuksesta, jolla vähentävät sitä taakkaa, jota länsimainen elämäntapa vaatii oman mukavuutensa vuoksi.