Moraalin keikahduspiste

Uutiset kertovat, että ilmastonmuutoksesta johtuvia niin sanottuja keikahduspisteitä (tipping point) on jo toteutunut. Koralliriutat kuolevat ja tehtiin sitten mitä tahansa, niitä ei voi enää pelastaa.

"Lämpö on ajanut nämä ekosysteemit tilaan, jossa muutos on pysyvää."

Katastrofaalista olisi myös, jos Golf-virta pysähtyisi ja sen ennustetaan tapahtuvan, jos ilmaston kuumenemista ei saada aisoihin.

Keikahduspiste on siis tilanne, johon ajaudutaan ikävän kehityksen myötä, jos sitä ei riittävästi hidasteta tai jopa käännetä sen suuntaa. Kun piste on saavutettu, on jo liian myöhäistä tehdä mitään.

Miksi sitten ei tehdä mitään ennen sitä? Yksi syy on se, että muutokset ovat niin hitaita, ettei niitä huomata. Toinen syy on se, että jos ne ikävät seuraukset eivät kosketa itseä, niin motivaatiotakaan ei ole vastustamiseen. Useimmiten se tarkoittaisi nimittäin jostain mukavuudesta luopumista. Jos muutos koetaan vaatimukseksi, se voi jopa laukaista vastareaktion:

"minähän menen kauppaan tänään ja ostan ison pihvin ja grillaan sen illalla (ja ihan kiusallani)"

Ei ilmastonmuutos ole ensimmäinen kehitys, jossa keikahduspisteet johtavat katastrofiin. Ihmiskunnan historiassa on ollut ennenkin tällaisia romahduksia. Oli Rooman valtakunnan tuho, rutto, espanjantauti ja tietenkin maailmansodat. Varsinkin se viimeksi koettu oli varsin tuhoisa, jossa pikkuhiljaa ikäviä muutoksia tuli ja niitä varottiin tiedostamasta (varoitteluista huolimatta), kun muka se Hitler on kuitenkin aika karismaattinen puhuja ja varmaan halusi kaikkea hyvää: autobahnoja, volkkareita, kansallista itsetuntoa. Hyökkäsi kuitenkin Puolaan ja siitä se alkoi. Se oli se keikahduspiste.

Entäs nyt? Historian tutkijat varmaankin vielä selventävät, mitä tässä meidän ajassamme on ollut tapahtumassa (jos selviävät ympäristökatastrofeista). Näyttää kuitenkin siltä, että yksi keikahduspiste saattaa olla jo ohitettu. Se on nimittäin moraalin keikahduspiste.

Viimeisen romahduksen (WW2) jälkeen yhteiskuntia on rakennettu hyvyydelle perustuen: hyvinvointivaltio, ihmisoikeudet, tasa-arvo. Kehitys on ollut kohtuullisen hidasta, mutta menestyksellistä, ainakin ns. 'länsimaisissa' valtioissa. Hyvyyden jakaminen onkin lisännyt kokonaishyvyyttä. Onpa meidän maammekin listattu ykköseksi tässä sarjassa jo useita vuosia peräkkäin.

Arvoitus on kuitenkin se, miksi tätä kehitystä halutaan jarruttaa nyt ja jopa kääntää sen suuntaa. Onko se jokin luonnonlaki, että mikään kehitys ei voi jatkua samaan suuntaan liian kauan, vaan aina täytyy olla joku vastavoima, joka pyrkii tuhomaan sen? Onko olemassa joku hyvyyden saturaatiopiste ja siitä tulee uusi moraalin keikahduspiste?

Nyt näyttää tosiaan siltä, kun uutisia lukee, että moraalin keikahduspiste on jo ohitettu. Yksi merkki siitä oli reilu vuosi sitten, kun käännytyslaki hyväksyttiin. Ja käymmehän jo kulttuurisotaakin, jossa kaikki ennen hyvyydelle rakennettu halutaan tuhota. Kun saamaan aikaan tapahtuu ympäristön keikahduspisteitä, voiko mikään enää estää täydellistä romahdusta?

Ei se vielä huomenna tule. Eikä ehkä niiden ihmisten elinaikana, jotka ovat tähän tulevaan tuhoon eniten vaikuttaneet. Syyttömät joutuvat taas kärsimään.

Olisi mukava ajatella, että siitä sitten taas noustaan ja rakennetaan uusi uljas maailma, jossa kaikki ovat onnellisia, kun pahuus on selätetty. Vai onko taas näilläkin ihmisillä niin lyhyt muisti, että hyvyyden vastavoimille jää tilaa jälleen kerran tuhota kaikki. Vai jääkö jäljelle enää mitään, minkä varaan voisi nousta?

-----

Onneksi vielä voi kirjoittaa tästä.