Moraalin konkurssi

Särmäkkä mediapersoona Jari Sarasvuo esiintyi YLE:llä eilen ja otti kantaa vanhustenhoidon ongelmiin. Hän julisti, että Suomi on moraalin konkurssissa. Vanhuksia ei arvosteta riittävästi kun heidän hoitonsa laiminlyödään. Väitteessä on paljon perääkin kun seuraa julkista keskustelua. Sarasvuon julistus moraalista jäi kuitenkin hieman outoon valoon kun hän lipsautti, että lääkärikaverit(?) kirjoittavat hänelle opioidireseptejä, joilla hän kerää huumaavia lääkkeitä vanhuuden varalle. Tiedetään, että yksi epäkohta hoivakodeissa on ollut se kun ylimääräisiä opioidilääkkeitä on säästelty kaappeihin ilmeisesti omaa käyttöä varten myös.

Sarasvuo totesi, että ongelmat eivät johdu hoitajamitoituksista tai rahasta. Tämä on aika ristiriidassa siihen nähden, miten julkisessa keskustelussa asioita painotetaan. Väite on kuitenkin oikeansuuntainen. Raha on helppo väline löytää ratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan. Sillä voi väistää myös vastuukysymyksiä. Mutta rahalla ei ole moraalia - eikä isänmaata.

Jos puhutaan hoidossa tapahtuvasta laiminlyönnistä, niin ensisijainen vastuu on hoitohenkilöillä heidän valintojensa seurauksena. Sitten pitäisi katsoa pätevyyttä ja soveltuvuutta ja olosuhteita, joista on vastuussa hoitoyksikön johto. Kukaan ei saa tehdä tietoisesti hoitovirheitä eikä ohjata toista tekemään sitä oli mitoitukset sitten niin tai näin.

Kunta palvelun tilaajana ei voi olla vastuussa tapahtuneesta, vaikka syytteitä heitelläänkin kovasti siihen suuntaan. Ellei sitten ole ollut tietoinen palvelutuottajan tulevista ongelmista jo tilausta päätettäessä, joka on mahdotonta. Tässäkin vastuuta yritetään liittää rahaan. 'Rikollisen huonot ostajat tilaavat halvalla ja saavat sitä mitä tilaavat'.

Valvonnassa voi tapahtua laiminlyöntejä, mutta vastuu kunnalla on vain valvonnasta, ei hoitovirheestä. Miten joku virkamies pöytänsä takaa voisi valvoa joka hetki mitä hoivokodeissa tehdään. Kyllä vastuu toiminnasta on siellä missä virheitä tehdään. Valvontaan ei ole tarpeeksi resursseja, sanotaan. Taas raha, raha, raha.

Nyt kun poliitikot ja muut asiantuntijat vimmaisesti etsivät keinoja vanhustenhoidon ongelmien ratkaisuun mitoituksista ja rahasta, niin ehdotus olisikin se, että kaikille pitäisi ensin määrätä aiheesta pakollinen parin tunnin keskustelu, jossa dialogissa ei saa esiintyä käsitettä raha ollenkaan. Päättäjät ja vaikuttajat joutuisivat pinnistelemään ja ponnistelemaan etsimään ratkaisuja itse ongelmiin. Keskustelu toisi esiin aidosti ja luovasti sen todellisuuden, jossa eletään nyt. Luultavasti yhteisymmärrystäkin löytyisi helpommin kun raha ei ratkaise.

Miksi muuten moraalin pitäisi olla juuri 'konkurssissa'?