Moraalivapaus ja syyllisyys

Yksilönvapauden eetoksen mennessä överiksi ihminen menettää moraalitajunsa. Yksi sen vakavia seurauksia on syyllisyyden tunteen estyminen. On tosi helppoa nähdä itsensä syyttömänä kun oikean ja väärän voi valita itse. Tätä ruokkii vielä empatian puute.

Eikä se mitään, syyllisyys tupataan vielä ulkoistamaan. Entäs ne muut sitten? Eivätkö ne ole vielä pahempia? Liisa Keltikangas-Järvinen antaa esimerkin kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot kun psykopaatti on surmannut tuntemattoman: se oli sen oma syy kun nousi samaan junaan. Yksilönvapaus ja narsismi kulkevat käsi kädessä.

Tänä päivänä sanotaan usein, että on väärin syyllistää. Siitä on tullut tapa välttää aiheeseen liittyviä moraalikysymyksiä. Pelkkä syyllistäminen on jo tuomittavaa ennen kuin edes itse syyllisyyttä on tutkittu. Tästä seuraa vielä uhriutuminen. Syyllisyys käännetään uhriksi joutumiseksi. Syyllisyyttä esittävät ovatkin niitä pahiksia. Puolustus perustuu juuri moraalivapauteen. Silloinhan asiat voi kääntää ympäri halutessaan.

Metsän hakkaajat ovatkin ilmastosankareita. Suomalaisen naudanlihan syönti onkin ilmastoteko. Suomalaisen tehtaan piippu on ilmastoteko sekin. Suomen päästöt ovat vain promille ja niin edelleen. Kun sitten joku kehtaa mennä sanomaan, että jokainen meistä on vastuussa viheliäisiin ongelmiimme, niin puolustus on raivoisaa.

Moraalitajun ja rakentavan toiminnan välillä on ketju: syyllisyys - huoli - vastuu - toiminta. Ei ihme, että asiat eivät oikein etene, jos syyllisyyden tunnetta ei synny, "don't worry be happy"-asenne jyllää ja vastuuseen vaaditaan aina joku muu.

Hesarissa on tänään julkaistu lehden ilmastotoimittajan juttu metsien hakkaamisesta sekä Brasiliassa että täällä meillä ja toinen todella hienosti tehty artikkeli (maksumuurin takana valitettavasti) luonnonmetsien kohtalosta Suomessa. Vetää surulliseksi.