Nesteessä ollaan

Ilmastonmuutos on aiheena nosteessa taas Brasilian kokouksen siivittämänä samalla kun maailma on entistä selvemmin nesteessä. Julistuksia, tavoitteita, jarruttelua, epäilyä – sen jälkeen taas hiljaisuutta, kuten ennenkin.

On oikeastaan aika erikoista, että tulevaisuudesta kiinnostuneet tutkijat ja muut asiantuntijat, eivät ole esittäneet pahemmin skenaarioita siitä, mitä voisi tapahtua yhteiskunnille ihan käytännössä kun ilmastokatastrofi oikeasti puskee päälle. Puhutaan merenpinnan noususta, ruuan tuotannon ongelmista ja ilmastopakolaisuudesta. Painopiste keskusteluissa on siirtymässä torjumisen sijasta näiden vaikutuksiin sopeutumiseen.

Mutta miten käy yhteiskuntien hallinnolle, sisäiselle turvallisuudelle ja hyvinvointipalveluille ihan oikeasti? Miten ne sopeutuvat muutokseen?

Demokratiat horjuvat jo nyt. Taustalla on myös ilmastonmuutos ja luontokato. Ihmiset ymmärtävät, että sama tahti ei voi jatkua enää ja se tarkoittaisi muutosta myös omassa elämässä, omissa valinnoissa. Muutoksen uhkan torjuminen kanavoituu sellaiseen politiikkaan, joka pyrkii säilyttämään entisen elämän. Sitä tarjoaa konservatiivinen populismi, joka perustuu aina hierarkkiseen ihmiskäsitykseen ja johtaa autoritaarisuuteen ennen pitkää.

Ei liene vaikea ymmärtää, että ympäristön romahtaminen seurauksineen tulee voimistamaan tätä kehitystä. Sitä seuraa yhä voimakkaampi kahtiajako, jota määrittää lopulta väkivalta. Koneisto ja välineet ovat jo valmiina ja niiden haltuunotto on sitten se viimeinen keikahduspiste. Turvallistamisen tunkeminen keskusteluihin nykyisin ja muutenkin sotaisa retoriikkaa saattavat jo ennakoida sitä.

Sen jälkeen katastrofeihin 'sopeutumisen' luonne on: pelastautukoon ken pystyy. Inhimillisyyden rippeet katoavat lopullisesti.