Nesteessä ollaan

Ilmastonmuutos on aiheena nosteessa taas Brasilian kokouksen siivittämänä samalla kun maailma on entistä selvemmin nesteessä. Julistuksia, tavoitteita, jarruttelua, epäilyä – sen jälkeen hiljaisuutta, kuten ennenkin.

On oikeastaan aika erikoista, että tulevaisuudesta kiinnostuneet tutkijat ja muut asiantuntijat eivät ole esittäneet pahemmin skenaarioita siitä, mitä voisi tapahtua yhteiskunnille ihan käytännössä kun ilmastokatastrofi oikeasti puskee päälle. Puhutaan merenpinnan noususta, ruuan tuotannon ongelmista ja ilmastopakolaisuudesta. Painopiste keskusteluissa onkin siirtymässä näiden torjumisen sijasta niiden vaikutuksiin sopeutumiseen.

Mutta miten käy yhteiskuntien hallinnolle, sisäiselle turvallisuudelle, hyvinvointipalveluille? Miten ne sopeutuvat muutokseen?

Demokratiat horjuvat jo nyt. Taustalla on myös ilmastonmuutos ja luontokato. Ihmiset ymmärtävät, että sama tahti ei voi jatkua enää ja se tarkoittaisi muutosta myös omassa elämässä, omissa valinnoissa. Keskiluokkaisen elämän eksistentiaalisen uhkan torjuminen kanavoituu sellaiseen politiikkaan, joka pyrkii säilyttämään entisen. Sitä tarjoaa konservatiivinen populismi, joka perustuu hierarkkiseen ihmiskäsitykseen ('et sä mua määrää') ja johtaa autoritaarisuuteen ennen pitkää.

Ei liene vaikea ymmärtää, että ympäristön romahtaminen seurauksineen tulee voimistamaan tätä kehitystä. Sitä seuraa yhä jyrkempi kahtiajako, jota hallitsee lopulta väkivalta. Koneisto ja välineet ovat jo valmiina ja niiden haltuunotto on sitten se viimeinen keikahduspiste. Turvallistamisen tunkeminen keskusteluihin ja muutenkin sotaisa retoriikka saattavat jo ennakoida sitä.

Sen jälkeen katastrofeihin 'sopeutumisen' luonne on: pelastautukoon ken pystyy. Inhimillisyyden rippeet katoavat lopullisesti.