Normaaliuden hegemonia

Tiesitkö, että normaali-käsite on ihmisen historiassa varsin uusi? Sitä on käytetty siinä muodossa kuin se yleensä nykyisin ymmärretään vasta noin 150 vuotta. Siis suunnilleen teollisen vallankumouksen alkuajoista lähtien. Niihin aikoihin alkoivat myös sellaiset ajatussuunnat vahvistua kuten kapitalismi ja tieteellinen maailmankuva. Normaali on modernin ajan lapsi.

Normaaliuden historiasta kertoo professori Lennard Davis tässä haastattelussa.

Normaalin etymologia juontuu latinan sanaan norma, joka tarkoitti puusepän käyttämään työkalua, suorakulmainta. Sana tuli englannin kieleen joskus 1700-luvulla ja se tarkoitti siis geometristä viivaa, joka piirretään kohtisuoraan jotain tasoa vastaan.

Myöhemmin se yleistyi tarkoittamaan myös sääntöjen noudattamista, josta siis normi-sanakin tulee. Normaalikoulu-nimikin tulee tästä eli se on valmistuville opettajille tarkoitettu opetusnormeja noudattava harjoittelukoulu.

Vasta 1800-luvun lopulla normaali alkoi saada sen merkityksen, joka sillä nykyisin on eli kuvaamaan tilastollisesti keskimääräistä yleistä joukkoa satunnaisia ilmiöitä. Ensin matematiikassa Carl Friedrich Gaussin ja sittemmin myös eugeniikassa eli rodunjalostusopissa Sir Francis Galtonin toimesta. Kallon mittausten parissa puuhastelleiden tiedemiesten tavoitteeksi tuli määritellä ideaali (normaali) ihminen, jonka tulisi olla tietysti eurooppalainen ja valkoinen (mies) edustaen älykkäintä rotua muiden joukossa.

Normaalijakauman kertymäfunktiolla saadaan populaation älykkäin äärilaita kuvaamaan sopivasti korkeinta ihmisyyden tasoa. Heitä voisi kutsua hypernormaaleiksi Davisin mukaan.

Näin hierarkkiselle ihmiskäsitykselle saatiin tieteellinen perusta. Natsien käytössä se johti vähän huonoihin seurauksiin ja eugeniikasta luovuttiin tieteellisenä tutkimusalana.

Hierarkkinen ihmiskäsitys sen sijaan elää ja voi hyvin edelleen. Varsinkin sen yleisimmät muodot eli etnonationalismiin perustuva populismi ja meritokratia, jossa ihmisen arvo määräytyy lompakon paksuuden mukaan.

Vähemmän ymmärretty hierarkkinen ihmiskäsitys syntyy normaaliuden hegemoniasta, josta Lennard Davis kertoo haastattelussaan (13:47).

Hegemonialla tarkoitetaan tässä yhteydessä näkymätöntä valtaa, joka saa sen kohteet toimimaan, koska he kuvittelevat, että se on heille hyväksi. Vallan kohteet eivät siis itse tiedosta vallan käyttöä. Davis vertaa tätä Danten kuvaukseen siitä kuinka ihmisten sielut ryntäävät helvettiin omasta tahdostaan.

Normaaliuden idea synnyttää juuri tällaista valtaa, joka sitoo ihmisiä tottelemaan sitä. Kukapa nyt ei haluisi olla normaali? Halu synnyttää tarpeen toimia kuten normaalisti toimitaan ja hankkia itselleen kaiken sen, jonka kuvitellaan olevan normaalia: hyvä työpaikka, rivitalokolmio, Toyota Corolla, pari muksua, kultainen noutaja, Netflix ja sitä rataa.

Kulutuskulttuurissa onkin hassu ristiriita normaaliuden ja yksilöllisyyden välillä. Se on markkinatalouden synnyttämä sumutus, jossa yksilöllisyyden varjolla myydään samoja tuotteita kaikille.

Jos ilmastonmuutoksen jälkeinen dystopia on Danten helvetti, niin sinne kaikki tuntuvat nyt ryntäävän ihan helvetisti.

Poliittisessa ajattelussa ääripäät halutaan usein nähdä kaukana ideaalista eli normaalista. Tolkun ihmisestä on tullut ideaali. Toisaalta se on ristiriidassa sekä etnonationalismin että meritokratian idean kanssa, jossa ideaalin muodostaa eliitti (toinen ääripää), jonka vastustaminen puolestaan on populismin ydintä. Hämmentävää, eikö totta?

Lennard Davis on käyttänyt luennoillaan keinoa pohtia normaaliuden merkitystä kysymällä, miten olisi, jos normaali-käsitettä ei olisi ollenkaan. Miten ihmiset tulivat toimeen ennen kuin normaali-käsitettä oli? Siis ennen 1800-luvun loppua? Ideaalina ei voinut olla normaali, koska sitä ei oltu vielä keksittykään.

Ideaalin tavoite löytyi silloin uskonnosta. Ideaalina oli olla Jumalan tai Jeesuksen kaltainen - no, länsimaissa ainakin. Jokainen näin uskova samalla tiesi, että kukaan ei voinut olla ideaalinsa mukainen, joten tyydyttiin vain pyrkimään hyvään, vaikka jumalallista tilaa ei koskaan tulla tavoittamaankaan. Nyt Jumala on kuollut. Jumalan on korvannut normaaliuden hegemoniassa tolkun ihminen.

Nykyisin normaalius kuvitellaan olevan hyvinkin tavoitettavissa, kunhan vain saa tienattua tarpeeksi rahaa. Oravanpyörään siis hypätään ja onnellisuuden tavoittelu voi alkaa. Ennen normaaliuden aikakautta ihmisillä ei ollut ainakaan niin paljon stressiä kuin nykyisin.

Lennard Davis ennakoi kuitenkin normaaliuden loppua. Normaaliuden (normalcy tai normality) on korvaamassa moninaisuus (diversity). Olemme kaikki erilaisia, jolloin normaaliuden muottiin tunkeminen ei onnistu kuitenkaan. Ja koska olemme kaikki erilaisia, olemme myös kaikki samanarvoisia. Hierarkkisen ihmiskäsityksen korvaa yhdenvertainen ihmiskäsitys. Normaaliudelta katoaa merkitys tässä yhteydessä.

Moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden idea on saanut kyllä jalansijaa viime aikoina. Löytyypä siitä kaikenlaisia kansainvälisiä julistuksia ja perustuslakimmekin taitaa sitä tukea.

Mutta vanhat hierarkkisuuden voimat ovat alkaneet taistella kovasti vastaan. Siitähän meidänkin maamme nykyisessä poliittisessa tilanteessa on pitkälti kysymys: ideologioiden ja identiteettien taistelu. Näistä ei vain puhuta oikeilla nimillä, jotka paljastaisivat polarisoitumisen todellisen syyn.

Politiikassahan on kyse siitä, kenellä on valta olla oikeassa. 'Kansan mandaatilla' saa määritellä normaaliuden: 'ei ole vaihtoehtoa, leikkaukset ovat välttämättömiä', jolla saa myös hegemonian ihmisten sieluihin. Tie helvettiin on auki.