Nykyinen talousjärjestelmä tiensä päässä?

Länsimainen hyvinvointi on perustunut luonnonvarojen hyväksikäyttöön, jonka teknologian kehitys on mahdollistanut. Talousjärjestelmämme perustuu tuotantoon ja kulutukseen, jossa luonnosta saatavat raaka-aineet jalostetaan myytäviksi tuotteiksi. Talouden kasvu tarkoittaa suurempaa kulutusta ja suurempaa tuotantoa.

Luonnonvaroja kulutetaan vuodessa enemmän kuin ne uusiutuvat. Suomessa niin sanottu ylikulutuspäivä on jo huhtikuun alussa. Se tarkoittaa sitä, että kulutusta pitäisi leikata karkeasti neljännekseen, jotta tasapaino säilyisi ja jälkisukupolvillekin jäisi jotain hyvinvoinnin pohjaksi.

Voisi tietysti ajatella, että tuotannon tehostuminen teknologian kehittymisen avulla johtaisi siihen, että luonnonvaroja tarvittaisiin vähemmän, mutta nelinkertainen tuotannon tehostuminen ja samaan aikaan tapahtuva kulutuksen kasvu lienevät utopiaa.

Mistä siis leikata, jotta tasapainoon päästään? On sanottu usein, että ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa kolmella alueella: asuminen, ruoka ja liikkuminen. Yhdestäkään näistä ei yksin voitane leikata niin paljoa, että sillä olisi merkittävää vaikutusta. Katseet pitäisi siis kohdistua kuhunkin erikseen ja tarpeetonta kulutusta pitäisi voida vähentää kaikilla elämän alueilla.

Mutta mitä tapahtuu taloudelle, jos kulutusta aletaan vähentämään vapaaehtoisesti ja rajusti? Tuotantoa joudutaan supistamaan ja se tarkoittaa työttömyyttä ja hyvinvointivaltion rahoituksen ongelmia. Se tietäisi koko talousjärjestelmän romahtamista ja aiheuttaisi varmasti levottomuutta kun epävarmuus lisääntyy. Maailma ajautuisi kaaokseen, jossa jokainen yrittää pysyä pinnalla keinolla millä hyvänsä. Jotkut siinä onnistuvat, toiset eivät.

Nyt tarvitaan kokonaan uudelleen suuntautumista ihmiskäsitykselle ja elämäntavalle, jotta nykyinen talousjärjestelmä voidaan ajaa hallitusti alas. Talousajatteluun perustuvassa ihmiskäsityksessä ihmisten ajatellaan olevan omaa hyötyä tavoittelevia ja toisiaan vastaan kilpailevia yksilöjä, joiden elämän tavoitteena on aineellisen hyvinvoinnin lisääminen. Tämä ajattelu on tullut tiensä päähän.

Vaikka kysymys on vaikea ja kokonaisvaltainen, niin sitä voidaan lähteä purkamaan pienillä muutoksilla. Jo yksikin askel muutokseen ajattelussa voi johtaa suurempiin vaikutuksiin. Otetaanpa esimerkki.

Edellä mainituista kolmesta ihmiselämän alueesta, joissa kulutusta tulisi vähentää, yksi on siis liikkuminen. Liikenne edustaa viidennestä kaikista ilmastonmuutosta pahentavista päästöistä. Yksi päästöjä pudottava keino on autojen nopeuden vähentäminen. Sekä käytetty energia että hiilidioksidipäästöt lisääntyvät noin 20% kun nopeus kasvaa 20 km/t (80 > 100 km/t). Yli 2 miljoonan auton Suomessa tällä on jo merkittävä vaikutus sekä energian kulutukseen että päästöihin.

Sen sijaan, että kiinnitettäisiin huomiota tähän ja alettaisiin valistaa kansalaisia omien hyvien valintojen puolesta, poliitikot ehdottavatkin nyt talvinopeusrajoitusten poistoa ja jopa moottoriteiden nopeusrajoitusten korottamista. Onkin syytä kysyä, miksi näin halutaan tehdä ja kenen hyödyksi se olisi?

Ensimmäisenä tulee mieleen yksilönvapaus. Kaikenlainen vapauden rajoittaminen ja säänteleminen on talousajatteluun perustavassa ihmiskuvassa väärin ja se estää ihmistä menestymästä tavoitteidensa mukaan. Koska kysymys on kilpailussa menestymisessä ja yksi sen merkeistä on kookas ja tehokas kulkuneuvo, niin sen hankinnasta saadun tyydytyksen merkitys romahtaisi nopeurajoitusten mukana. Sen sijaan heikompiosaiselle kansalaiselle, jolla ei ole edes varaa koko autoon, tällä muutoksella ei olisi mitään merkitystä.

Toisena nopeamman liikkumisen syynä voidaan ajatella ajansäästöä. Mitä nopeammin pääsee perille sitä vähemmän aikaa käytetään autossa istumiseeen ja aika on rahaa kuten sanotaan. Mihin sitä säästynyttä aikaa sitten käytetään perillä? Taloudelliseen toimeliaisuuteen joko tuotannon lisäämisessä työnteon merkeissä tai kuluttamisessa vapaa-ajalla, jotka ovat tarpeen, jotta homo economicuksen elämän tavoite täyttyy. Taloudellisesta toimeliaisuudesta syrjässä olevia työttömiä leimataan laiskoiksi sohvalla makailijoiksi, joten heidän ajankäyttöön tällä muutoksella ei näkemyksen mukaan olisi liiemmin vaikutusta.

Kolmantena syynä voisi ajatella olevan poliittinen ideologia, jolla halutaan tukea liike-elämän tuottavuutta. Mitä suuremmat liikennenopeudet, sitä suurempia ja turvallisempia autoja halutaan, jolloin autoalan liikevaihto kasvaa kun autokanta uusiutuu nopeammin. Vaikka tämä onkin ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa, se tukee talouajatteluun perustuvaa ihmiskuvaa ja jälleen kohdistuu eriarvoisesti kansalaisiin.

Liikennenopeuksien ja taloudellisen toimeliaisuuden korrelaatiota voi tarkastella myös liikennekuolemien määrän muutoksissa. 70-luvulla öljykriisin aikana säädettiin 80 km/t-rajoitus kaikkeen liikenteeseen ja se pudotti kuolemia puoleen. Lasku jatkui kun 80-lätkä tuli uusille kuljettajille. 80-luvun nousukauden aikana liikennekuolemat alkoivat jälleen kasvamaan ja 90-luvun alun laman jälkeen vähentymään taas.

Luopuminen eriarvoisuutta lisäävästä ja ympäristön kannalta tuhoisasta ihmiskuvasta olisi siis välttämätöntä. Se on kuitenkin mahdotonta nykyisen talousjärjestelmän puitteissa, koska molemmat tarvitsevat toisiaan. Tarvitaan siis vaihtoehtoinen yhteiskunnallinen järjestelmä, joka pohjautuu elämäntapaan, jota ei määritä taloudellisen kasvun ja kuluttajayksilön vapauden oravanpyörä.