Olemisen (taloudellinen) arvo?

Pitäisikö vapaa-ajalle määritellä joku hinta? Ajatus on tietysti absurdi, koska jokainen määrittelee itse oman olemisensa arvon kullakin hetkellä, mutta kysymys paljastaa jotain muuta motiivista, joka johtaa tällaiseen ajatteluun.

Vapaa-ajan hinnan määrittelyllä tässä pyritään tuomaan lisäelementti ihmisten taloudellisen eriarvoisuuden mittaamiseen. Pelkkä tulojen vertailu ei siis antaisi oikeaa kuvaa, koska myös vapaa-ajallakin pitäisi olla joku rahallinen arvo. Työtä vailla oleva ansaitsee tämän näkemyksen mukaan myös jotain arvokasta, koska voi vapaasti käyttää aikaansa mihin haluaa. Voihan näitä pyöritellä tutkimusperspektiivistä ja varmasti joku saa jonkun määritelmän mukaan keksittyä sopivan yhtenäisen rahallisen arvon vapaa-ajalle. Mutta miksi näin halutaan tehdä?

Taustalla on ihmisen halu poistaa epävarmuutta, joka syntyy elämän kaaottisuudesta ja moniulotteisuudesta. Tavoitteena on hallita elämää. Sitä varten asioita pitää pystyä mittaamaan ja se onnistuu vain kun määritellään ensin joku ulottuvuus jonkun lain mukaan. Tarkoitus on redusoida ihmisen elämä tälle ulottuvuudelle, jotta mittaus onnistuu. Tässä tapauksessa tuo ulottuvuus on taloudellinen toimeliaisuus, joka nostetaan ihmisen elämän tärkeimmäksi ellei ainoaksi ulottuvuudeksi.

Samantapaista tehtiin aikanaan keskitysleireissä, kun ihmisiltä riisuttiin pois heidän persoonallisuutensa ja heille annettiin identiteetiksi numerosarja. Ainoaksi ulottuvuudeksi jätettiin työ. Nythän meillä on jo valmiiksi annettu jokaiselle numero (sotu-tunnus). Tarvitsee vain riisua pois muut inhimilliset ulottuvuudet ja jättää jäljelle taloudellinen toimeliaisuus sekä tuotantovälineenä että kuluttajana niin meitäkin on helpompi hallita.