Omavalvonta petti

Kansalaisia laidasta laitaan on kuohuttanut vanhustenhoidon ongelmat jo pitkään ja nyt jonkinlainen kliimaksi saavutettiin kun Valvira kielsi yhden hoivakodin toiminnan. Yksi asiakas oli kuollut ja joitakin joutunut sairaalahoitoon hoitovirheiden takia.

Valtiojohdon ylimmällä tahollakin asiaa on kommentoitu. Valvonta on kuulemma toiminut kun asiaan on puututtu. Hyvä, ettei enempää ihmisiä joudu siellä kärsimään ja toivottavasti jotain opitaan ja toiminta paranee.

Mutta mikä on valvonnan merkitys? Onko valvonta tarkoitettu reagointiin kun jotain ilmenee vai pitäisikö valvonnan toimia niin, että riskit tunnistetaan ja toimintaa ohjataan niin, ettei mitään ikävää tapahdu. Sosiaali- ja terveysalalla on ollut jo joitakin vuosia käytössä järjestelmä, jossa hoitoyksiköiltä edellytetään omavalvontasuunnitelmaa, jonka mukaan pitäisi toimia.

"Omavalvonnan perusidea on siinä, että toimintayksikölle on laadittu kirjallinen suunnitelma, jonka avulla asiakkaan palveluissa esiintyvät epäkohdat ja palvelun onnistumisen kannalta epävarmat ja riskiä aiheuttavat tilanteet pystytään tunnistamaan, ehkäisemään ja korjaamaan nopeasti. Omavalvonta perustuu yksikössä toteutettavaan riskinhallintaan, jossa palveluprosesseja arvioidaan laadun ja asiakasturvallisuuden näkökulmasta. Tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskien toteutuminen ja reagoida havaittuihin kriittisiin työvaiheisiin tai kehittämistä vaativiin asioihin suunnitelmallisesti ja nopeasti."

Pääministerin ilmaisema valvonta on siis toiminut Valvirassa, koska se on reagoinut yhteydenottoihin (ilmeisesti alkujaan asiakkaiden omaisilta) epäkohdista ja puuttunut toimintaan. Mutta näköjään hoitokodin omavalvonta on pettänyt, kun ikävästi on käynyt. Miksi siis omavalvonta pettää?

Kun tarkastelee Valviran ohjeita omavalvontasuunnitelman laatimiseen ja itse suunnitelmia, niin merkillepantavaa on se, että niissä painotetaan hoitoyksikön omaa toiminnan valvontaa eli miten asiat tulisi järjestää. Toisin sanoen se onkin toimintasuunnitelma. Ajatuksena lienee se, että kun toiminta on hyvin suunniteltu ja järjestetty, niin se toimii ennaltaehkäisevänä. Hyvä niin, mutta missä se valvonta on tässä? Asiaa voisi katsoa kahdelta kantilta: toimintayksikön vinkkelistä ja asiakkaan vinkkelistä.

Toimintayksikön vinkkelistä valvonta perustuu seurantaan, jonka pitäisi toteutua kirjaamiskäytäntöjen ja työyhteisön jäsenten toiminnan omana valvontana. Siis työkaverit seuraavat toinen toistensa tekosia. Näin ainakin on joissain suunnitelmissa mainittu. Mutta se 'omavalvonta' tässä tarkoittaisi kuitenkin sitä, että jokainen yksikön työntekijä valvoisi itse omaa toimintaansa. Mitä toimenpiteitä tämän varmistamiseksi on tehty, onkin hyvä kysymys.

Toinen näkövinkkeli on näköjään kokonaan unohdettu. Miten asiakkaan näkökulmasta toiminnan laatua valvotaan? Eikös sen pitäisi olla juuri hoidon laadun mittauksen ytimessä? Kun ajatellaan, että hoidon laadun epäkohdat on jatkumo, jonka toinen ääripää on kuoleminen hoitovirheen seurauksena ja toinen voisi olla vaikka se, että hoitaja ei muista asiakkaan nimeä, niin tällä välillä on monenlaisia hoidon laatutasoja. Kuka tätä valvoo asiakkaan näkökulmasta ja miten? Asiakkaalle on annettu kyllä oikeus muistutukseen. Siinäpä suunnilleen kaikki.

Näyttää siltä, että 'omavalvonta' tässä on jätetty asiakkaalle itselleen ja kun kysymys on heikkokuntoisesta ihmisestä niin asiakkaan läheisille, joiden valvonnan tuloksena sitten viime kädessä Valvira kieltää yksikön toiminnan kun asiakkaita alkaa kuolemaan. Hoitotyössä tulisikin painottaa enemmän hoitohenkilön kykyä oman toimintansa valvontaan riippumatta henkilön asemasta.

Reaktiivisuus on ominaista olennoille, jotka ovat kehityksessä jääneet biologisten viettien varaan. Niin kuin ameba käpristyy kun sitä koskee. Proaktiivisuus, itsereflektio ja empatiakyky ovat sellaisten eliölajien ominaisuuksia, jotka kykenevät henkisen kasvun kautta luovaan toimintaan ylittämällä biologisten viettien ja myös sosiaalisten paineiden rajoitukset.