Yksinäisyys, Buddha, Putin

Psykologian professori Marko Elovainio kirjoittaa Hesarissa yksinäisyydestä. Yksinäisyys on huono juttu, koska se aiheuttaa tutkitusti terveysmurheita ja jopa ennenaikaisia kuolemia. Näinhän se varmaan on, mutta tuossakin jutussa katsotaan yksinäisyyden kokemusta aika perinteisestä näkökulmasta: yksilön ongelmana. Mars terapiaan.

Pari huomiota.

Ensinnäkin yksinäisyys voidaan myös nähdä yhteisön ongelmana. Eikö jokaisen tulisi tuntea vastuuta lähimmäistensä hyvinvoinnista ja siksi pyrkiä vähentämään toisen ihmisen yksinäisyyttä, jos se koetaan ongelmana? Tätä näkökulmaa ei jostain syystä yleensä painoteta näissä yksinäisyysongelmajutuissa.

Sitten Elovainio mainitsee myös, että joillekin yksinäisyys saattaa olla oma valinta, mutta silloinkin se voi kuulemma olla terveyshaitta. Tätä olisi voinut avata hieman enemmän. Minkälaisissa tilanteissa yksinolo on oma valinta ja mikä siihen on ollut mahdollisesti syynä?

Voisiko olla, että tämä on itseään ruokkiva ilmiö, jossa yksilö kokee jääneensä yhteisön ulkopuolelle ja valitsee tietoisesti yksinäisyyden keinona suojata itseään seuraavilta pettymyksiltä? Ehkä se on kuitenkin loppupeleissä siedettävämpi vaihtoehto. Huonoista parempi.

Yksinoleminen voi olla myös oma valinta, jos kokee tarvitsevansa sitä omaan kasvuunsa. Silloin, kun ymmärtää alkaa tekemään jotain omien sosiaalisten ja biologisten tarpeiden aiheuttamien rajoitusten purkamiseksi. Eli niitä, joista yhteisön paineet juuri sitä yksinäisyyttä aiheuttaakin. On tästä joitain esimerkkejäkin. Ainakin Siddhartha Gautama -niminen totuuden etsijä yli pari tuhatta vuotta sitten. Totuuden etsijän kohtalona on usein kulkea yksin, joku on sanonut.

Sitä paitsi ihminen, joka on valinnut yksinäisyyden, ei ehkä näe muutenkaan enää niin suurta merkitystä elämän vuosiensa määrällisellä optimoinnilla. Ehkä sitä ei enää mieti ja stressaannu niin paljon kuin sosiaalisesti menestynyt ja aktiivinen ihminen - yksinäisyystutkimusten normi-ihminen.

Meillä on nyt meneillään maailmaa järisyttävä kehitys, jossa väkivalta koetaan ratkaisuksi yhden mieleltään sairaan ihmisen keinona torjua omat pelkonsa yksinäisyydestä.

Putin ei ole ilmeisesti kokenut, että yksinolo voisi olla oman henkisen kasvun kehittämiseen tarkoitettu mielentila, jossa voisi ylittää omat rajansa biologisena ja sosiaalisena olentona. Koronan pelko on kuulemma ajanut hänet bunkkerin yksinäisyyteen, josta ulospääsykeinona hän on kehitellyt mielessään absurdeja tarinoita ihmisistä, jotka katsoo syylliseksi omaan yksinäisyyteensä. Keinoksi torjua tuo yksinäisyys hän on valinnut ennenaikaisten kuolemien aiheuttamisen noille muille. Ikävä kyllä se tulee vain lisäämään hänen yksinäisyyttään.

Terapia taittaa olla jo vähän liian myöhäistä, vai kuinka?