Resilienssiä ja tunnetaitoja, please

YLE uutisoi eilen raportista, jossa selvitellään ilmastoahdistuksen olemusta ja sen lievittämistä. Tutkijan työnä on uuden tiedon tuottaminen, mutta tuloksia voi tarkastella myös siitä näkökulmasta, mitä vaikutuksia niillä voisi olla nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja sitten varsinkin tässä tapauksessa myös itse ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta.

Raportti herättää seuraavia ajatuksia:

1. Se sivuuttaa kokonaan tilanteen, jossa ihmiselle ei synny ahdistusta. Toisin sanoen, siitä ei selviä minkälainen psykopatologiaa sisältyy siihen, että ihminen torjuu ilmastonmuutoksen ongelman, vaikka sen pitäisi herättää negatiivisia tunteita jokaisessa ihmisessä. Defensseistä puhuminen ei ole oikein suosittua tänä päivänä, harmi kyllä, ja siksi emme ehkä ymmärrä tarpeeksi hyvin, miksi ilmastonmuutoksen torjunta on niin vaikeaa. Tämän näkökulman sivuuttaminen pelaa ilmastonmuutoksen torjunnan vastustajien pussiin.

2. Raportissa myönnetään resilienssin (kimmoisuus, sinnikkyys) merkitys toimintakyvyn ylläpitämisessä, mutta siinä ei kerrota sen toiminnan suunnasta. Jos autoalan lobbarin resilienssi pitää hänen toimintakykynsä kunnossa, vaikka joutuu käsittelemään ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ambivalenssia päivittäin, niin se ei ole ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta oikein hyvä asia.

Resilienssistä puhuminen on suosittua nykyisin ja se johtuu siitä, että työelämän vaatimukset ovat kovat ja ihmisen toimintakyky on edellytys talouden rattaiden pyörimiseen tehokkaasti. Se ei taas ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta ole oikein hyvä juttu.

3. Kuvattu toiminta ahdistuksen hallintaan keskittyy ahdistuksen vähentämiseen, ei toimintaan, jolla syy ahdistukseen voitaisiin poistaa. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta parempi olisi, jos ihmiset laajasti lamaantuisivat taloudellisesta toimeliaisuudesta, joka olisi luonnollinen reaktio luonnon tasapainon ylläpitämisessä. Inhimillisestä näkökulmasta tämä ei tietenkaan ole suotavaa.

Raportissa myönnetään, että ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat koskettavat meitä monitasoisesti ja laajasti. Siksi myös tutkimusraporteissa pitäisi tuoda esiin aina se, minkälaisella toiminnalla ongelmia voidaan korjata tai edes vähentää niiden vaikutuksia.

Summa summarum, ilmastonmuutoksen torjuntaan on nyt esitetty "virallisina" keinoina:

Ensinnäkin yhteiskunnan tasolla epäsuotuisa toiminta tehdään taloudellisesti kannattamattomammaksi: saastuttaja maksaa, päästökaupat ja -hyvitykset sekä "kestävän kehityksen verouudistus". Skenaariot kuitenkin olettavat, että mikään ihmisen toiminta ei oikeastaan muutu. Rahaa siirretään vain taskusta toiseen eri tavalla. Meillä on lupa saastuttaa kunhan siitä maksaa. Vastuu siirretään aina jollekin muulle. Jos päästojä oikeasti halutaan vähentää, tuotannon ja kulutuksen tasoa pitäisi tiputtaa roimasti (eli BKT romahtaa), mutta mikään skenaario ei uskalla ottaa tätä vielä huomioon.

Ja sitten toisaalta yksilötasolla neuvotaan ihmisiä poistamaan ahdistus tunnetaitoja kehittämällä ja yhteisöllisyyttä tukemalla, jotta ahdistus ei lamaannuta ihmistä tekemästä sitä samaa mitä tähänkin asti.