Säätiedotus klo 11:59

Taloustiedettä ja meteorologiaa yhdistää se, että molemmat tuottavat ennusteita - tai joskus niitä kutsutaan simulaatioiksi tai skenaarioiksi. Yhteistä on myös se, että nuo ennusteet ovat aika huonoja. Sääennusteet osataan laskea monimutkaisten mallien perusteella aika tarkasti vain viiteen vuorokauteen asti. Taloustieteessä joku yksittäinen tapahtuma saattaa romuttaa skenaariot yhdessä yössä.

Säätiede pohjautuu luonnonilmiöihin. Niissä on monta muuttujaa ja vuorovaikutus on voimakasta ilmiöiden välillä. Perhosefekti lienee tunnettu esimerkki tästä. On vienyt kauan aikaa kun on kehitetty laskentamenetelmiä, joilla näiden ilmiöiden yhteisvaikutuksia osataan arvioida. Se vaatii myös valtavan määrän realiaikaista dataa, jota kerätään ympäri maapalloa. Sääennusteet ohjaavat ihmisten käyttäytymistä: mitä laitan huomenna päälle kun menen ulos.

Taloustiede taas pohjautuu ihmisen käyttäytymiseen. Toisin sanoen kysymys on tietystä ihmiskäsityksestä, joka on taloustieteen oletuksena. Taloudelliset toimijat (kaikki ihmiset) pyrkivät maksimoimaan hyötynsä. Yritykset tuottavat hyödykkeitä ja pyrkivät maksimoimaan niiden myymisestä saadut voitot. Kuluttajat pyrkivät maksimoimaan hankittujen hyödykkeiden määrän, joka näyttäytyy taloudellisena hyvinvointina. Rationaalisen ihmisen oletetaan tekevän valintoja johdonmukaisesti tämän mallin mukaan. Talousennusteet myöskin ohjaavat ihmisten käyttäytymistä: mitä kannattaa ostaa huomenna.

Taloustiede kerää myös paljon dataa, mutta samanlaista yhtenäistä teoreettista mallia ei ole kuin säätieteessä, jolloin realiaikaista laskentaakaan ei voida suorittaa. Taloustieteilijät tekevät skenaarioita ja simulaatioita, joiden algoritmit perustuvat eri teorioihin ja siksi ne eivät ole edes niin luotettavia kuin meteorologiset ennusteet. Eikä niiden tarvitsekaan olla, kuten kohta selviää.

Varsinainen ongelma taloustieteissä on se, että niiden pohjana on vain yksi näkemys ihmisten käyttäytymisestä. Oletetaan, että ihminen ei muutu ja kaikki ihmiset toimivat saman mallin mukaan. Tämä tekee tietysti simulaatioiden luomisen helpommaksi. Talouden perhosefekti olisi taloustieteilijälle kauhistus.

Taloustieteessä on sekä suuntaus kehittää teorioita (positiivinen) että suuntaus vaikuttaa yhteiskuntaan ja politiikkaan (normatiivinen). Taloustiede pyrkii siis valtaan. Vallan säilyttämiseksi taloustieteelle on hyödyllistä kun ihmisiä muokataan sen oman ihmiskäsityksen mallin mukaiseksi, eikä tavoitteenakaan ole siksi ennusteiden luotettavuus. Näin on syntynyt itseään vahvistava kehä, joka on toteutunut tehokkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Tuo kehä on syvenemässä ja nykyisin koulujen opetusuunnitelmissakin näkyy jo talousajatteluun perustuvan ideologian tavoitteita.

Taloustiede ja säätieteen sisko - ilmastotiede - ovat nyt törmäyskurssilla. Ilmastonmuutos ja laajemmin luonnonvarojen ylikulutus ovat seurausta talousajattelun ihmiskäsityksestä ja sen vaikutuksista. Yhteiskunnan rakenteet ja ihmisten asenteet ovat jäykistyneet nykyisen elämäntavan mukaisiksi ja niitä on vaikea muuttaa. Se luo ristiriidan ja ahdistaa, koska tarve olisi tehdä jotain.

Talouden valta voidaan kuitenkin murtaa. Nimittäin - jos ihmiset alkavatkin käyttäytyä oletetusta mallista poiketen, taloustieteeltä katoaa pohja. Vaihtoehtoja muutokselle on kaksi: pitää luoda uusi malli ihmisestä tai sitten luonto itse ennen pitkää sekoittaa pakan. Edellinen voi tapahtua hallitusti, jälkimmäinen tarkoittaa kaaosta.

Uuden mallin ytimessä voisi olla taloudellisten hyötyjen sijasta turvallisuus. Silloin ihmiset olisivat joko turvallisuuden tuottajia tai turvallisuuden kuluttajia. Uudessa ihmiskäsityksessä turvallisuuden tarve olisi hierakkinen. Turvallisuuden tarve ilmenee fyysisenä, sosiaalisena ja psyykkisenä. Tarkemmin ajatellen ainostaan fyysisen turvallisuuden takaamiseksi tarvitaan aineellisia resursseja. Nälkä pysyy poissa kun on ruokaa tarpeeksi ja kylmä ei piinaa kun on katto pään päällä.

Sekä sosiaalisen että psyykkisen turvallisuuden saavuttamiseen ei välttämättä tarvita aineellisia hyödykkeitä. Sosiaaliseen turvallisuuteen riittää ihmisten kesken välittävä vuorovaikutus ja psyykkinen turvallisuus saavutetaan itsetuntemusta kehittämällä henkisen kasvun kautta.

Mutta nykyistä elämäntapaa katsomalla huomataan, että iso osa aineellisesta kulutuksesta johtuukin sosiaalisen ja psyykkisen turvattomuuden torjunnasta: shoppailu, taloudellinen kilpavarustelu, päihteet, oikeastaan suurin osa koko kulttuurista toimintaa tarvitaan ontologisen turvattomuuden eliminointiin. Vallitsevan talousjärjestelmän kannalta onkin edullista, että turvattomuus säilyy. Se on kulutuskulttuurin ja talouskasvun energian lähde.

Uuden mallin viesti olisi se, että talousjärjestelmää tarvitaan vain tuottamaan riittävä aineellisen hyvinvoinnin taso. Sen päälle rakentuisi toinen taso, jossa jokainen ihminen olisi sekä turvallisuuden tuottaja että kuluttaja ja vaihdannan välineenä olisivat luovuus ja rakkaus.