Sähläystä ja sekoilua

Hoitajat lakossa. Suurin osa kansalaisista haluaisi varmaankin palkita heidät tärkeästä työstään niin kuin heille kuuluisi. Suurin osa kansalaisista vaan ei haluaisi itse maksaa enempää verojakaan. Vaikea kysymys siis noin yksittäisen ihmisen kannalta: oma etu vai kokonaisetu.

Terveyspalveluita kuluttava kansalainen saattaa törmätä myös problematiikkaan pohtiessaan, mikä on sen yhden hoitohenkilön rooli kokonaisuudessa. Siis sen, jonka kohtaa apua hakiessaan. Mikä on yhden hoitajan tai lääkärin rooli koko järjestelmässä ja miten tuo järjestelmä on rakennettu. Potilaan etu vai järjestelmän etu?

Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on valtava kokonaisuus. On siis varmaankin ollut tarpeellista järjestää se hierarkkisesti. Noin yksinkertaistettuna: hoitajat - lääkärit - hallinto.

Jokaisella tasolla on omat tehtävänsä. Hoitaja kohtaa potilaan, lääkäri tekee diagnoosin ja määrää hoidon, ja hallinto organisoi tehtävät ja rahoituksen. Jokaisella on oma tonttinsa hoidettavana ja potilaita riittää.

Miten sitten potilas kokee hoidon? Kun jokaisella terveydenhuoltohenkilöllä on oma tonttinsa hoidettavana, saattaa jäädä kokematta se, kuka oikeastaan vastaa potilaan hoidosta kokonaisuutena.

Sepä jääkin potilaan omalle kontolle - ken siihen kykenee. Se tarkoittaa sitä, että potilaan pitää itse luoda tarina omasta terveydentilastaan, sen muutoksista, ja miten sitä on hoidettu.

Käy nimittäin niin, että kun hoitajat ja lääkärit vaihtuvat, niin potilaan pitää tuo tarina kertoa uudestaan ja uudestaan. Hoitajat ja lääkärit pitävät huolta vain siitä, että oma tontti pysyy puhtaana ja hoidetaan vain se asia, mikä on nyt juuri edessä. Joten tarinat eivät kiinnosta. Kyllä, kaikki kirjataan potilaskertomuksiin, mutta ei niitä ehditä tai viitsitä edes lukea.

Ongelma on siis siinä, että potilas kohtaa hoidon järjestelmänä, mutta hoitajat ja lääkärit vain yksittäisen potilaan sen hetkisessä tilanteessa. Järjestelmä on rakennettu niin, koska raha.

Hierarkiassa hoidon kokonaisuudesta vastaavien henkilöiden kuvitelmissa hoito on pisteytyksiä, protokollia ja statistiikkaa. Mitä ylemmäs mennään sitä suuremman roolin saa se raha. Potilas häviää kuvasta. Hoidosta tulee sähläystä ja sekoilua, kun kukaan ei vastaa yksittäisen potilaan hoidosta kokonaisuutena.