Sivistyksen ulottuvuudet, osa 1
Edelllisessä postauksessa kerrottiin sivistyksen kolmesta komponentista: tieto, henkinen kypsyys, avarakatseisuus. Tässä tarkastellaan sivistyksen ulottuvuuksista ensimmäistä eli minä-suhdetta. Suppea katsaus siitä, mitä on sydämmen sivistys.
Voidaan kai sanoa, että tasapainoinen ihminen on sinut itsensä kanssa. 'Sinut itsensä kanssa' tarkoittanee hyvää itsetuntemusta. Siis tietoa itsestä. Ihminen tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Osaa hyödyntää vahvuuksiaan ja myöntää heikkoutensa, eikä lannistu niiden edessä.
On yksi ominaisuus meissä kaikissa ihmisissä, jonka edessä olemme jatkuvasti vaarassa lannistua. Se on pelko. Pelko on tunteista varmaan primitiivisin. Ainakin sen käsittelyyn tarvittavat osat ovat aivoissa melko syvällä. Voisi jopa sanoa, että tasapainoinen ihminen on sinut mantelitumakkeensa kanssa.
Mantelitumake säätelee 'taistele-tai-pakene' -reaktiota. Se on perua ajalta, jolloin ihminen joutui vaaraan savannilla kun leijona hyppäsi puskasta aikomuksena saada alkuihminen suupalaksi. Tänä päivänäkin mantelitumake säätelee samaa reaktiota, mutta uhkana ei tietenkään ole leijonat, vaan erilaiset sosiaaliset tilanteet, joissa mantelitumake saa töitä. Myös 'taistele-tai-pakene' -reaktiot ovat muuttaneet muotoaan. Taistele voi tarkoittaa hyökkäävää kommentointia somessa ja pakene tosiasioiden kieltämistä.
Sivistykseen kuuluva henkinen kasvu tarkoittaa minä-suhteessa sitä, että ihminen osaa hallita edellä mainittuja reaktioita. Hallintaan tarvitaan aivojen ylempiä osia, joten niiden kehittyminen on edellytys suotuisille reaktioille uhkien yllättäessä. Aivojen ylempien osien kehittyminen puolestaan tapahtuu silloin kun niitä käytetään. Tätä tukemaan meillä on koulujärjestelmä ja oppivelvollisuus. Jotkut tahot ovat ilmeisesti huolissaan kansalaisten sivistyksen heikosta tasosta ja siksi on ehdotettu, että tuota oppivelvollisuutta jatkettaisiin muutamalla vuodella.
Toisaalta, jos koulun jälkeen aivoja ei juuri käytetä, niin mahdollisesti saatu sivistyskin saattaa kadota. Aivojen käyttöhän alkaa olla kohta tarpeetonta, koska sen tekevät meidän puolestamme algoritmit ja tekoäly sekä autoritaariset johtajat.
Pelko voi myös vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee maailman. Sen vaikutus voi vääristää kokemusta. Pelko aiheuttaa turvattomuutta ja siksi turvaton ihminen toivoo kokevansa mielummin tuttuja asioita kuin vieraita. Turvattomuuden tunne estää avarakatseisuutta. Maailma nähdään ikään kuin tuttuussuotimen läpi. Tuttuussuodinta kutsutaan myös kuplaksi. Avaramielisyyden vastakohta on umpimielisyys. Havainto ei mene läpi ja tavoita mielen kerroksia.
Avarakatseinen ihminen kokee olevansa turvassa, jolloin hän myös pystyy kokemaan havaitsemansa ilmiöt vapaasti. Avarakatseisuus mahdollistaa siten luovan kokemisen. Sivistykselle onkin ominaista luovuus ratkaisuna koettuihin uhkiin. Ihminen ylittää omat biologiset taakkansa ja löytää tasapainon olemiseensa luovalla tavalla sen sijaan, että pyrkii joko tuhoamaan uhkan aiheuttajan tai pakenemaan tietämättömyyteen.
Joskus puhutaan myös sydämen sivistyksestä. Se voisi kuvata juuri edellä mainittua kykyä olla sinut itsensä kanssa erona tiedollisesta sivistyksestä tai kirjaviisaudesta niin kuin sitä kutsutaan. Kun kasvatuksessa painotetaan enemmän tiedollista sivistystä ja osaamista sen sijaan, että ihmisiä kasvatettaisiin tuntemaan paremmin itsensä ja löytämään keinoja siihen, niin meiltä katoaa sydämen sivistyksen mukana myös kyky tulla paremmin toimeen muiden ihmisten ja maailman kanssa. Näinhän näyttää nyt vähän käyvän.